29. elokuuta 2005

Huomenta

Tässä olen koko yön lähinnä säätänyt linuxia toimimaan ja nyt näyttää siltä että kyseinen järjestelmä (mandriva) alkaisi jopa toimimaan halutulla tavalla, tosin muutin vakaan version, jakelun testiversioon jossa varmasti on omat hankaluutensa. Tämän tein siksi jotta saan nopeammin uudet ohjelmaversiot valmiiksi käännettyinä, tuohon vakaaseen kun ei kokonaan uusia versioita ohjelmista oikeastaan enää lisätäkkään ja ainoat päivitykset joita siihen tulee on vain tietoturvapäivityksiä.

Tässä olen myös yrittänyt pähkäillä kuinka saisin edellisistä työpaikoistani- ja haroittelupaikoista saamani työtodistukset sekä suositukset itselleni, huomenna on klo 13:00 työhaastattelu Helsingissä ja huomasin ikäväkseni vasta nyt että kyseisiä asiakirjoja ei minulta näytä enää löytyvän, muutaman todistuksen löysin joten täytyy niillä koittaa haastattelussa selvitä. Kohta tästä pitää lähteä käymään tuolla Forssan keskustassa asioilla, tarvitsee käydä Työvoimatoimistossa ja Kansaneläkelaitoksella kyselemässä saanko tuosta Helsinkiin menosta jonkinlaista korvausta, nuo matkaliput kun eivät kovin edullisia ole, varsinkaan kun tarvitsee ottaa menopaluu. Jepjep.

27. elokuuta 2005

Hauska otsikko tietokone.fi palvelussa

Tietokone lehden verkkopalveluun on ilmestynyt hieman väärää informaatiota julistava otsikko.

Otsikon mukaan Microsoftin Internet Explorer selaimeen on tulossa "huijareiden estotekniikkaa", mikä ei tietenkään tarkoita suoranaisesti sitä että huijarit lisäisivät selaimeen jotain, vaan kyse on koodista joka estää huijareita käyttämästä hyväksi selaimen käyttäjiä, esimerkiksi väärennetyn verkkopankin kautta. Kyseinen lisäys tullaan julkaisemaan Microsoftin toimesta Internet Explorer 7.0 selaimeen suoraan ja nykyiseen 6.0 perheeseen työkalupalkin yhteydessä.

Maan ydin pyörii nopeammin kuin muut osat

Törmäsin mielestäni huomion arvoiseen tiede- uutiseen, joka väittää että maan ydin (core) pyörisi nopeammin kuin sen ympärillä oleva massa, mittaukset on tehty monien vuosien takaisista maanjäristyksistä tämän päivän vastaaviin.

Jutun mukaan teorialle löytyy myös epäilijöitä mutta tarkemman datan tarkastelu kyllä puoltaa nyt valmistuneen mittaustuloksen paikkansapitävyyttä.

24. elokuuta 2005

Google todellakin julkaisee

Juuri eilen kun kerkesin ihmetellä tuleeko Google;lta oma IM sovellus ja näin nyt sitten todellakin on käymässä.

Nyt tänään Tietoviikon verkkopalvelu ilmoittaa että Google on lanseeraamassa Google Talk palvelua joka perustuu avoimeen palvelimeen joka osaa jutella muiden IM sovellusten kanssa (jabber).

Kannattaa lukea Tietoviikon juttu.

Julkaiseeko Google oman IM- sovelluksen?


Lueskelin tuossa Slashdot uutispalvelua ja sieltä osui silmään eräs otsikko jonka jutussa mietitään onko Google julkaisemassa omaa IM(Instant Messaging) pikaviestin- sovellusta.

Osoitetta talk.google.com on kokeiltu eräällä IM sovelluksella ja sieltä on löydetty palvelin joka vastaa Jabber palvelinpyyntöihin. Yhteyttä ei saatu vielä läpi mutta ehkä tulevaisuudessa Google tulee käyttämään tätä, oman pikaviesti palvelun palvelimena.

Jos Google tulee oman palvelun julkaisemaan, tulee se varmasti sisältämään jonkinlaista keskustelujen seurantaa jotta mainokset voidaan keskittää keskustelun perusteella palvelun käyttäjille, tämä taas saattaa nostaa uuden ehkä jopa haitallisen julkisuuden Googlea vastaan joka tapahtui aikaisemmin jo kun Googlen käynnisti Gmail sähköpostipalvelun jossa mainonta kohdistetaan viestien seulonnan perusteella.

23. elokuuta 2005

Valmistaudu vuosisadan turpakäräjiin

Jo vuosia hehkutettu netissä julkaistava Suomalainen huumoripitoinen scifi jännäri, Star Wreck sarja on vihdoin päätynyt kokonaiseksi elokuvaksi nimeltään Star Wreck: In the Pirkinning, ja se tullaan julkaisemaan internetissä 1.10.2005.

Elokuvassa tullaan näkemään vivahteita aikamme suurimmista avaruusseikkailu elokuvista ja tv sarjoista kuten Babylon5 sekä Star Trek, elokuvan erikoisefektit ovat ainakin tekijöiden lupausten mukaan todella näyttäviä ja mitä olen tuota elokuvan traileria katsonut niin ainakin sen mukaan ne sitä ovatkin.

Itse elokuvan tarinaan voi tutustua Star Wreckin kotisivuilla osoitteessa http://www.starwreck.com/. Joten ei muuta kuin odottelemaan.. niin ja elokuvan voi tilata leffan kotisivuilta myös DVD versiona.(suosittelen)

16. elokuuta 2005

Commodore 64 pelejä


Tossa päivällä siivoilin tuota eteisen vaatekaappia, josta olen tehnyt koitini palvelin keskuksen, siitä on tosin vuosien varella tullut jonkinsortin tekniikan romukoppa sillä kannoin sieltä ulos ainakin 2 tietokoneen runkoa ja muutamia hajonneita putkinäyttöjä.
Löysin kaapin siistimisen yhteydessä myös suuuren muovikassillisen Commodore 64 tietokoneen kasetti pelejä, jotka ovat alkuperäisissä koteloissaan ja kasetitkin näyttävät näin päällisin puolin olevan kunnossa.
Saisikohan noista jonkinverran rahaa jos laittaisi esimerkiksi huuto.net;iin ne myyntiin?
Täytyy katsella mitä noista nykypäivänä ihmiset huutaa eBay ja muissa netti-huutokaupoissa.

1. elokuuta 2005

Assembly'05 ohi


Assembly on nyt sitten tältä vuodelta ohi, alkoi tuntumaan näin kotoa seuranneena että party jäi vähän kesken, paljon compoja on kadonnut, toki ne katosivat jo aikaisempina vuosina siitä mitä mitä kaikkea ennen oli, sitten taas oli näitä ei tietokoneeseen liittyviä compoja enemmänkin(jalkapallo, tanssimatto, kotelomodaus, nopein pc ynm..).
Mutta olisin kyllä antanut yhden päivän Assemblyä vielä jatkua, juuri kun kaikki alkoivat striiminkin puolelta toimia niin jo piti lopettaa.
Vaikka Abyss sanoikin viimeisessä palkintoseremoniassa että hyvä että partyt eivät enää jatku koska väsymys on niin kova, niin hänellä itsellään kuin varmasti muillakin paikanpäällä olevilla.
Huomasin tuossa kun hain demo compon tuotokset omalle koneelleni ja katsoin ne, että tuli aika turhuuksia joistakin tuotoksista sanottua kun ne AssemblyTV;stä katsoin mutta kun käynnistin ja katsoin ne tosiaan omalta näytöltä niin alkoi pikkasen nolottamaan sanomiset.. kaikki tuotokset ovat todella mahtavia ja suosittelen niiden katsomista. Demot on saatavilla täältä sekä myöhemmin täältä.