8. syyskuuta 2005

Hullu naapuri

Olin tässä likkojen kanssa viemässä roskia joskus 19:30 aikaan ulos ja hullu alakerran- naapuri tuli samoihin aikoihin rappukäytävään, kaveri hyökkäsi hissin ovelle ja huusi ja mörisi jotain, en sitten jaksanut enempää välittää, mutta likat olivat hädissään ja varmasti syystäkin, tuo kyseinen naapuri kun on ennenkin pelotellut tyttöjä, luulin sen olevan jollakin tapaa huumoria hänen mielestään mutta nyt viimeistään tajusin että kaveri on päästään todella vajaa. Oltiin sitten päästy naapurin ohi pihan puolelle kun kuulimme ja näimme kun rappukäytävän ulko-oven lasi potkittiin rikki, likat säikähtivät entistä enemmän ja minäkin siinä varauduin jo käyttämään fyysistä voimaa, mutta tähän ei tullut kuitenkaan tarvetta, naapuri tuli lopulta ulos rikkomansa ikkunan läpi (vaikka siihen aikaan ulko-ovi ei ollut edes lukossa) ja alkoi huutamaan toisen talon asukkaalle jotain.. enemmäkseen jotain uhkailuja.

Ihmetyttää kuinka tällä henkilöllä voi olla pieni poika huolettavana(ikä noin 4v), olen pojassakin huomannut kummalisia "oireita" esimerkiksi poika on alkanut rääkymään oudolla äänellä parvekkeelta samalla tavalla kuin isänsä joten ehkä olisi joidenkin viranomaisten aika käydä naapurissa vierailulla.

En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä?, ehkä haen naapurille häätöä tai ilmoitan jollekin viranomais- taholle asiasta.

Katsotaan nyt kuinka naapuri elää jatkossa.

Lähetä kommentti