06 lokakuuta, 2005

Tekijänoikeuslaki läpi

Nyt se on sitten tapahtunut.. kansalaisten mielipiteet ohitettiin tyystin ja Gramex sekä Teosto pääsevät tästälähtien tekemään lakeja suomeen.

En voi käsittää miten suurellakin enemmistöllä tuo laki astui voimaan, eikä tässä kuuneltu nimenomaan nuoria kansalaisia joita tuo laki eniten tulee koskemaan, toki sitä myös vanhemmatkin ihmiset musiikkiaan kuuntelevat mutta nykyhetkellä he todellakin kuuntelevat vain, eivät yleisesti siirtele niitä mp3 soittimiin tai muuta vastaavaa. Näitähän eduskunta on täynnä siis keski-ikäisiä henkilöitä jotka eivät osaa astua nuoren kuluttajan saappaisiin.

Nyt esimerkiksi EFFI haluaa tehdä jo mahdollisia muutoksia lakiin ja ehkä muutoksia siihen ollaan tekemässäkin mutta miksei niitä voitu tehdä ennen kuin laki hyväksytään?

Olen myös laittanut merkille sen että nykyiset uudet ja tekeillä olevat lait ovat vain ja ainoastaan kieltämässä kansalaisten vapauksia, kuten esimerkiksi kunnilla on oikeus alkaa sakottamaan sellaisia ihmisiä jotka saattavat julkisella paikalla (esm torilla) ottaa jotain muutakin juotavaa kuin torilta saatavaa kahvia, eli alkoholia. Tarkoitan tällä lakia joka estää kansalaista nauttimasta alkoholi juomia julkisella paikalla. nyt ollaan myös tekemässä lakia joka estää tupakanpolton ravintoloissa, eli kansalaisilta viedään taas perusoikeuksia ja elinkeinonharjoittajaa ei tässäkään asiassa pahemmin näytetä kuunneltavan.

Eduskunnassa on ihmisiä jotka me kansalaiset olemme sinne valinneet, mutta ei syytä voi meidän niskaan kaataa, emmehän me voineet mitenkään tietää tulevista mahdollisista lakimuutoksista, tai olisimme ehkä tienneet mutta yleisestiottaen sellaisesta ei selvää oteta, eikä mielipiteitä edustajaltaan paljon kysellä.

PS: Ranska on kieletämässä kopiosuojatut CD levyt kokonaan... ei näytä EU;n jättivaltiota pelottavan jotku direktiivit... Karpela voisi selvitellä asioita.

Ei kommentteja: