27. huhtikuuta 2007

piiiitkä viikonloppu tiedossa

Olipas kiva yllätys tänään tuolla koulussa kun sanoivat että ei tarvitse edes Maanantaina tulla kun se pidetään etäpäivänä.. ja sitten Tiistaina on Vappu =).

Kyllä oli moinen viikonloppu-pidennys ollut tilattuna jo paljon aikasemmin, hyvä kun nyt tuli.

Tänään kysyin yhdeltä kurssin vetäjältä että miksi joudumme kirjoittelemaan mitä älyttömimpiä asioita paperille joka tunti?

Vetäjä taisi hieman suuttua kysymyksestäni, kai tehtävät ovat hänen mielestään jollakin tapaa tärkeitä? mutta sain kyllä tukea muulta luokalta niin paljon että hänen oli pakko yrittää jotain vastata, hän vastasi sitten lopulta kysymällä minulta näitä samoja kysymyksiä mitä paperille piti kirjoittaa, vastasin samalla tavalla mitä paperille kirjoittaisin eli, "en tiedä, ei ole tarvetta, ei kiinnosta", opettaja ihmetteli ja sulkeutui omaan hiljaisuuteensa kunnes hetken päästä vaihtoi puheenaihetta =)

Tämän "opettajan" toimesta myös eräs kurssikaveri myöhästyi bussista koska opettajan mielestä ei saa lähteä aikasemmin kuin 14:00 vaikka olisi tehtävät tehnyt?!?

Tyttöparka yritti selittää että bussi olisi lähdössä 14:45 että eikö voisi lähteä jo?, opettaja vastasti että "ET, otan noista töistänne kopiot vielä itselleni"?!? No lopulta kävi niin että opettaja päästi meidät lähtemään kymmentä vaille kaksi ja sanoi lopulta että ei hän nyt tarvitsekkaan kopioita niistä töistä... Varsin reilua käyttäytymistä opettajalta eikö?

Huh... Onneksi tuolta pääsi nyt pidemälle lomalle...

26. huhtikuuta 2007

MTV3 sekoili hauskasti

Tänään kun kymmenen uutisten piti alkaa niin MTV3:sella pimeni ja ruutuun ilmestyi heikkolaatuinen pöllölogo, logo näytti hieman sen näköiseltä kuin logo olisi "palanut" ruutuun kiinni ja osa taulutelevisoiden omistajista varmasti hieman säikähti moista ilmiötä.

Hauskan mokasta teki se että uutisankkureiden mikki oli auki ja taustalta kuului jos mitäkin puhetta, paras oli sanoma: "Heikki soittaa nyt johonkin numeroon!, ..Ei pääse läpi"... Hetki tästä ruutuun tuli kanavan normaali Hetkinen ruutu :)

Uskon että Suomen "underground" netttisivuilla ollaan päästy kovaankin vauhtiin noista legendaarisista sanoista =)
MTV3 on aikasemmin jo hankkinut uuden naisankkurin uutisiin ja hän vaikuttaa yleensä lähetyksessäkin sellaiselta että ei tiedä mitä on tekemässä (ilmeet esimerkiksi silloin kun toinen ankkuri puhuu) ja juuri hän oli noiden sanojen takana.. olisi pitänyt nähdä hänen ilmeensä tuossa vaiheessa kun kaikki oli tosiaankin ihmeissään =)

21. huhtikuuta 2007

Jää selkeä

Katselen tässä YLE TV2 kanavalta jääkiekon Euro Hockey Touria jossa pelaavat Tshekki ja Suomi (kooste), panoksena on pronssi.

En ole pahemmin kiekkoa päässyt seuraamaan kun olen hekotellut ja ihmetellyt tshekki hallin mainospolitiikkaa =), ei ole mainosten takia pahemmin kiekosta selvää saanut ;) koko jää on mainostenpeitossa ja osassa mainoksia on kaikenlisäksi suuria tummia tai mustia kohtia johon kiekko hukkuu todella "näyttävästi" näin TV katselijan silmissä.

Luulisi että IIHF:llä olisi jonkinlaiset määräykset siitä miten paljon mainoksia saa jäälle tunkea ennen kuin ne alkavat häiritsemään pelin seuraamista.

Naurettavaa touhua kyllä =)

19. huhtikuuta 2007

En kerennyt kouluun

Otsikko hieman väärentää totuutta mutta on lähellä kuitenkin, sillä tänään ei ollut koululle tai kurssille juurikaan aikaa.

Minun piti hoitaa muutamia asioita kaupungilla johon paloi koko päivä, tosin olin yhden tapaamisen merkannut kalenteriin väärin ja näin ollen olisin voinut olla koulussa aamusta hieman pidempään ;)

Päätin aamulla jo että en lähde kouluun koska olisin sieltä samantien joutunut tulemaan takaisin, selvittämään paperit ja lähteä hoitamaan asioita kaupungille, kuten postiin, pankkiin, kaupungintalolle, työvoimatoimistoon ja isännöitsijälle, ei tuossa oikein aikaa työvoimapoliittiseen hölynpölynkoulutukseen jää kun jokaisessa pisteessä kuluu aikaa puolesta tunnista pariin tuntiin =)

Olin kyllä jo ilmoittanut hyvissä ajoin että Torstai päivänä voi ongelmia tuon koulupäivän kanssa tulla, en kyllä ole tänään mitään tarkemmin koululle ilmoittanut :€

Saas nähdä mitä ovat minulle huomenna keksineet ;)

17. huhtikuuta 2007

Taas koulunpenkillä

Nyt kun ollaan työttömiä niin sitä pistetään kouluun väkeä, no itse kyllä työvoimatoimistossa tähän nykyiseen koulutukseen tai kurssiin ilmoittauduin ihan vapaaehtoisesti, siitä kun saa sitten kuitenkin sen 8€ päivässä ylimääräistä.

Kurssi tunnetaan nimellä Apaja - Kurssitarjotin, jossa FAKin on tarkoitus esittää työttömille työnhakijoille erilaisia koulutus -vaihtoehtoja, täysin idioottimainenhan tuo kurssi on sisällöltään mutta onpa koulullakin koneet ja nopeat nettiyhteydet joten aika menee siellä samaan mihin kotonakin, sanotaanko nyt että kurssilta saa sitä kuuluisaa easy moneya ;)

On varsin hassua että kurssilla kyseellään mitä kurssin haluttaisiin tarjoavan meille kurssilaisille.. kukaan ei kuitenkaan koskaan keksi mitään, tuntuu tosiaan siltä että FAK ei ole itse kehittänyt mitään järkevää kurssin sisältöä.

Sen minkä FAK näissä työkkärin jutuissa osaa on selvästi markkinointi... pystyvät myymään työvoimatoimistolle paskaa =)

15. huhtikuuta 2007

Olisikohan kesä jo ovella?

Huomasin ihan vahingossa että ulkona väitetään olevan lämmintä.

Yahoo! Weather widget ilmoittaa alueen lämpötilaksi jopa 20! astetta.

Ehkäpä se kesä olisi nyt lopulta jo tulossa, vaikka tuossa näkyykin seuraavien päivien lämpötilamuutokset jossa luvataan reilusti viilempää ilmaa tulevalle viikolle.

São Paulo mainokseton kaupunki

São Paulosta on tullut täysin mainokseton kaupunki =), tuossa yli 11-miljoonan asukkaan suurkaupungissa ei siis enään saa näyttää mainoksia äsköttäin voimaan tulleen lain myötä.

Laki julkaistiin vuonna 2006 mutta se astui voimaan vasta nyt.

Eräs valokuvaaja on kuvannut kaupunkia mainoksettomana ja kuvista erottaa selvästi kuinka paljon kaupunkikuva menettää väriä.

Kummallisia päätöksiä tuollaiset, en tiedä kuka tuosta oikeasti hyötyy, monet mainosalan yritykset menettävät lain myötä pääelinkeinonsa vaikkakin mainokset ovat edelleen sallittuja esimerkiksi lehdissä, mainos-televisiossa sekä internetissä.

Laki koskee jopa flayereitä eli mitään ulkoista mainontaa ei saa kaupungissa harjoittaa.

Kuviin pääset tästä linkistä.

13. huhtikuuta 2007

Käytiin katsomassa uusin Mr. Bean

Kävin kummityttöni kanssa katsomassa tänään tuon uuden Mr. Bean elokuvan eli Mr. Bean lomailee.

Elokuva oli periaatteessa hyvä mutta Beanin ääntelyitä ja ilmeitä oli tässä elokuvassa aikaisempaa elokuvaa vähemmän eikä sketsit olleet televisiosarjoista tuttuja vaikka muutamiin kohtiin olisi samantapaiset hölmöilyt sopineet. Myöskään Beanin nallea ei elokuvassa näkynyt vaikka Mr. Bean seikkaileekin lapsen kanssa.

Oli elokuvassa toki myös niitä kohtia jossa nauru täytti salin, kuten kohtaus joka jo elokuvan trailerissakin näytetään melkein kokonaan eli tämä kuuluisa kilpapöyräilijöiden ohitus =).

12. huhtikuuta 2007

Hyvää syntymäpäivää Tiia <3

Hyvää 13-vuotis syntymäpäivää Tiia :)

Tänään kummityttöni Tiia täytti 13vuotta, paremmin juhlia vietetään sopivasti Lauantaina mutta täytynee kummitytölle jotain kivaa tänäänkin keksiä.

6. huhtikuuta 2007

Jotain tekemistä vapaa-päivälle

Jees, tässä on nyt "tiukka" viikko takana on pitänyt juosta jos missäkin asioilla ja eilen illalla sitten pääsin lopulta rentoutumaan, nyt on sitten rentouduttu ja tekemistä pitäisi keksiä.

Digitaalinen musiikkikirjastoni on ollut jo pitkän aikaa sellaisessa epäjärjestyksessä että sen siistimiseen voisin tämän päivän pyhittää kokonaan, on muutamia levykansioita johon pitäisi kansikuvat etsiä ja varmistaa myös että kaikki kappaleet ovat levyllä ynm.., tuo Windows Media Player kun saattaa joskus erehtyä kappaleesta ja merkitä sen aivan joksikin muuksi kuin se oikeasti on.

Huomenna olenkin sitten taas lähdössä äidille pääsiäistä viettämään, sunnuntaina olisi tarkoitus lammasta syödä =)

4. huhtikuuta 2007

Ollut hiljaista

Enpä ole tänne taas hetkeen kirjoitellut mutta ehkä se on johtunut siitä että ei ole ollut oikeastaan mitään sellaista tässä nyt josta olisi tarvinnut kirjoittaa.

Elämä on mennyt hissukseen eteenpäin vaikka nyt kun olen alkanut jälleen pitää Outlookissa kalenteria menemisistä niin näyttää että niitä olisi ollut nyt tällä pienellä aika välillä enemmän kuin koskaan ennen.

Pidän kalenteria edelleen myös Googlen kalenterissa mutta huomasin että se on Outlookin ominaisuuksiin verrattuna vieläkin liian yksinkertainen, esimerkiksi siellä ei saa hälytyksiä tapahtumista kuin pelkästä pääkalenterista joten samankaltaisille tapahtumille luodulle kalenterille ei saa sitten hälytyksiä ja mielestäni moinen kaataa koko monikalenteri idean.

Olen myös testaillut Microsoftin uutta Windows Vista käyttöjärjestelmää kun siihen on nyt tarjoutunut oiva tilaisuus kakkoskiintolevyllä, pidän siitä tuolla Microsoft Live Spaces blogissa "henkilökohtaista" päiväkirjaa jossa kerron lähinnä itselleni muistutuksena kaikkea mitä erikoista ja hyödyllistä Vistasta löytyy silmällä pitäen sitä että se korvaisi joku päivä Windows XP työpöydän kokonaan. Toistaseksi siis vielä pidän sen erillään muusta järjestelmästä.

Olihan tässä virpomis-sunnuntaikin mutta se meni minulta ohi täysin sillä nukuin koko päivän, Maarit soitti että olisivat lapset tulossa virpomaan mutta mitään en ole kuullut, tosiaan uni velkaa silloin oli joten uni on ollut varmasti niin syvää että en ole kuullut ovikelloja.