04 huhtikuuta, 2007

Ollut hiljaista

Enpä ole tänne taas hetkeen kirjoitellut mutta ehkä se on johtunut siitä että ei ole ollut oikeastaan mitään sellaista tässä nyt josta olisi tarvinnut kirjoittaa.

Elämä on mennyt hissukseen eteenpäin vaikka nyt kun olen alkanut jälleen pitää Outlookissa kalenteria menemisistä niin näyttää että niitä olisi ollut nyt tällä pienellä aika välillä enemmän kuin koskaan ennen.

Pidän kalenteria edelleen myös Googlen kalenterissa mutta huomasin että se on Outlookin ominaisuuksiin verrattuna vieläkin liian yksinkertainen, esimerkiksi siellä ei saa hälytyksiä tapahtumista kuin pelkästä pääkalenterista joten samankaltaisille tapahtumille luodulle kalenterille ei saa sitten hälytyksiä ja mielestäni moinen kaataa koko monikalenteri idean.

Olen myös testaillut Microsoftin uutta Windows Vista käyttöjärjestelmää kun siihen on nyt tarjoutunut oiva tilaisuus kakkoskiintolevyllä, pidän siitä tuolla Microsoft Live Spaces blogissa "henkilökohtaista" päiväkirjaa jossa kerron lähinnä itselleni muistutuksena kaikkea mitä erikoista ja hyödyllistä Vistasta löytyy silmällä pitäen sitä että se korvaisi joku päivä Windows XP työpöydän kokonaan. Toistaseksi siis vielä pidän sen erillään muusta järjestelmästä.

Olihan tässä virpomis-sunnuntaikin mutta se meni minulta ohi täysin sillä nukuin koko päivän, Maarit soitti että olisivat lapset tulossa virpomaan mutta mitään en ole kuullut, tosiaan uni velkaa silloin oli joten uni on ollut varmasti niin syvää että en ole kuullut ovikelloja.

Ei kommentteja: