19 kesäkuuta, 2008

Huolehdi IT-romustasi

Katsoinpa viimeisimmän YLE:n Ulkolinjan joka käsitteli asiaa nimeltä IT-romu, se oli varsin valaiseva dokumentti siitä mitä romulle oikeasti käy ja mihin se tulee päätymään mikäli siitä ei itse pidä huolta.

Dokumentti suorastaan järkytti vaikka se ei _ehkä_ suoraan Suomalaisia ja Suomalaisia kierrätyskeskuksia koskekkaan mutta sanoma yleisellä tasolla sopii hyvin myös tänne vaikkakin kohteena ennen kaikkea oli Yhdysvallat ja Japani, Yhdysvallat tunnetaan toki maailman suurimpana saastuttaja mutta vielä sekin että se ihan tietoisesti saastuttaa toimillaan kehittyviä maita kuten Kiinaa menee todellakin yli hilseen.
Jenkeissä yksinkertaisesti kannustetaan viemään roskat ulkomaille myytäviksi eli siitä vielä kaikenlisäksi tehdään rahaa ja ulkomailla tai kehittyvillä mailla ei oikeastaan ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa roskat vastaan sillä se ikävä kyllä luo työpaikkoja ja kouluja käymättömät eivät ymmärrä työnsä vaarallisuutta, tämä oravanpyörä ei näe loppua vielä pitkään aikaan, tai tuskin koskaan.
Kyseinen ulkolinja on nähtävillä YLE:n Areenalla vielä 18.07.2008 asti.

Ei kommentteja: