24. kesäkuuta 2012

Perinteinen sunnuntai iltapäivä, lisättynä moottorin pörinällä

Tänään heräsin vasta puoli kolme iltapäivällä ja juuri sopivasti Formula 1 lähetykseen mikä päättyikin hienosti, Kimi Räikkönen nousi lopulta kakkossijalle saakka ja kisailua oli kiva taas nähdä pitkästä aikaa, kisa oli kaiken kaikkiaan todella tapahtuma rikas.

Eilen ei juuri tullut muuta tehtyä kuin levättyä, syötiin me äidin kanssa kesäinen ruoka jossa oli uusia perunoita, silliä, lihaa, kananmunaa ja tekemääni salaattia.

Tästä päivästä taitaa tulla melko pitkälle samankaltainen kuin eilisestä, tosin tänään tulee katsottua äidin kanssa moottoriurheilua enemmänkin, nyt se odottaa Porsche cubin alkua :)

22. kesäkuuta 2012

Hyvää juhannusta kaikille



Tultiin kaupasta ja lottoamasta, kävelimme eri tietä tällä kertaa takaisin äidin kodille.

Loput juhannustarvikkeet tuli nyt haettua, ne mitä nyt yleensä unohtuu, onneksi kaupat oli edes siihen kello 12 asti auki tänään.

21. kesäkuuta 2012

Saunan jälkeisiä tunnelmia

Saunasta tultiin ja istahdettiin istuskelemaan keittiöön, tulin samalla esitelleeksi äidin kämpän.

Jos nyt Jokioisilta asunnon saan niin samanlainen tulee olemaan, saman pihapiirin talosta oleva asunto kun on.

Jokioisilla painetaan paikalliseen syömään



Äidille tulin juhannukseksi kuten niin monena aikaisempanakin juhannuksena :)

Tällä videolla kävelemme paikalliseen syömään ja palaudumme samoja polkuja takaisin.

Huom. videolla kokeillaan Youtuben tärinänpoistoa.

Kultaa rahaksi

pakettikulta_sponsoriEn varmasti ole ainut joka on kiinnittänyt huomiota tv, –radio ja nettimainoksiin jossa eri kultaliikkeet tarjoavat mahdollisuutta lähettää käyttämättömät kultaesineet yritykselle ja kun paketti on saapunut yritykselle, maksaisi se sisällöstä katsomansa hinnan tilille.

Tällä kertaa minullakin olisi esitellä yritys joka toimii samalla tavalla, yritys tarkistaa minkä arvoista karaattia kulta on ja maksaa siitä grammahinnan, esimerkiksi 14karaatin kullasta yhtiö on valmis maksamaan 15,60€ grammalta, se on mielestäni jo melko hyvin.

Alla taulukko yrityksen tämän hetken hinnastosta:

kultaa

Ei huono tarjous mikäli minulta kysytään, kyseiset hinnat ovat kampanjahintoja, päivittäiset hinnat löytyvät täältä.

Toimintakaava on tuttu TV;stä, tilaa ilmainen paketti pakettikulta.fi palvelusta ja lähetä kultasisältö paketissa ilmaiseksi yritykselle, Pakettikulta lupaa maksaa sisällön 24 tunnin kuluessa siitä kun ovat arvioineet kultasi.

Huom. Pakettikullan paketit ovat vakuutettuja joten lähetys on turvallinen, suosittelen kuitenkin lukemaan Pakettikullan ehdot.

15. kesäkuuta 2012

Loma koitti, tervetuloa oma aika :)

KesälomalleTyösopimus Forssan kaupungin kanssa päättyi tänään, johan siellä noin puoli vuotta tuli oltuakin..

Työsopimusta melko varmasti jatketaan parin kuukauden kuluttua, pienin hienosäädöin ;), työ on ollut varsin mukavaa pakertamista, on säädetty verkkoja, koneita kasailtu, asenneltu ja neuvottu käyttöä.

Pääsin myös työni puolesta tutustumaan ensimmäistä kertaa iPad tablettiin ja sellaiseen myös ihastumaan, viimeiseen päivään asti säädin niiden kanssa.

Työpaikka toimi erityisen hyvin, tosin parikymppisenä olisin antanut toisen jalkani samasta työstä, nyt innostus samanlaiseen räpeltämiseen mitä silloin, ei ihan samankaltainen enää ole, vaikka säätämään innostuu nykyisinkin aina silloin tällöin myös ihan kotioloissa :)

Nyt sitä enemmänkin odottaa haasteellisempia juttuja, työtä jossa pääsee tekemään ihan oikeasti merkittäviä juttuja, niihin aina silloin tällöin tilaisuuksia tuli, ehkä juuri sopivassa tasapainossa muun työn oheen.

Omat projektit on kärsineet kyllä huomattavasti tuon kaupungin pestin vuoksi, IT Paukkuun on tullut aivan liikaa tyhjiä päiviä, ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa, intohimo ja kehitysideat on silti edelleen tallella joten kannattaa seurata kyseisen blogin tapahtumia jatkossakin.

Viimeksi tänään IT Paukku sai muutamia päivityksiä.

IT Paukku.tk oli melkoisessa noususuhdanteessa loppuvuonna 2011 ja se olisi varmasti nykyistä pidemmällä mikäli pestiä ei olisi tullut, yhteistyö –sekä mainossopimuksia olisi varmasti poikinut enemmän talvella ja alkukeväästä kuin nyt mutta kyllä niitä on tälläkin välillä ihan mukavasti lisää tullut, joten kiitos vain kaikille kumppaneille kärsivällisyydestä.

Tästä jälleen alkaa tuon kanssa ahertaminen ja jos hyvin käy niin sille tielle mahdollisesti voisin myös syksymmällä jäädä, jos vain se rahoitus…

Jatkan myös videopäiväkirjan sisällön siirtoa tänne.. joten kyllä tässä hommaa riittänee, täytyy pari videota siirtää kohta Youtubeen ja sieltä tänne, ne näkyvät sitten videon päivämäärän mukaan alempana kuin tämä postaus, joten vanhempi päivämäärä on niiden tapauksessa uusi ;)

8. kesäkuuta 2012

Tehtiin mopon raadosta ilmoitus kun se Loimijoen pohjassa makoili



Olin äidin kanssa menossa kaupungille niin joku kiiltävä osui silmään vedessä, kävin tarkemmin  katsomassa niin näytti että siellä joku pakoputki on, tarkemmin en nähnyt niin päätettiin soittaa pelastuslaitokselle jotta tulevat katsomaan mistä on kyse.

Skootteri sieltä sitten lopulta löytyi ja poliisit ottivat sen haltuun.

7. kesäkuuta 2012

Videopäiväkirja siirtyy Nettipäiväkirjaan

nettipaivakirjaniSiirrän kaikki videopäiväkirjan postaukset tänne nettipäiväkirjan puolelle koska kahden blogin ylläpitäminen on melko turhaa, parempi pitää kaikki sisältö yhdessä ja jakaa sitä tagien avulla.

Eli siis videopäiväkirja ei enää päivity ja poistan sen käytöstä melko pian kun kaikki videot on saatu sieltä tänne siirretyksi.

Joten blogin RSS-tilaajille suosittelen vaihtamaan päivitykset tämän blogin vastaaviin, videopäiväkirjan sisältö menee videopäiväkirja tagin alle, mikäli haluaa edelleen katsoa vain videoitani, voi rss urliin asettaa tagin.

Olen myös siirtymässä entistä enemmän videobloggaukseen mutta tekstipohjainenkin sisältö tulee pyörimään mukana loppuun asti :)

6. kesäkuuta 2012

Ruman tapetin poistamista 6.6.2012



Tällä hetkellä tuo koko alue on revitty jo, olohuoneen puolelle on jätetty tapetit.

Pari viikkoa tuossa repimisessä yhteensä meni, seuraavaksi vielä pestään ja laitetaan tasote, sen jälkeen uusi maali.