12 tammikuuta, 2013

Joulu takana ja muuttoa edessä

Enpä ole tässä pahemmin kerinnyt tänne kirjoittelemaan koska tässä on ollut paljon kaikenlaista joka vienyt ajan.

Aluksi tietenkin oli jouluviikko, menin jouluksi jälleen Äidin luokse mutta olin siellä nyt parisen viikkoa, lepäämässä ja rauhoittumassa kaikesta hälinästä hetkeksi.

Tässä muutama kuva joulupöydästä :)

Lepoa tarvittiin sillä edessä on muutto, muutan Jokioisille ensikuun alussa virallisesti mutta tavaroita vien uuteen asuntoon jo nyt, kun olen asunnossa saanut kaiken paikoilleen teen videotourin kämpästä :)

Täytynee käydä kyllä ennen asunnon kuntoon saamista Ikeassa, hakemassa hyllyjä ja muun muassa TV-taso, uusi toimistotuolikaan ei olisi pahitteeksi, ellei jopa uutta tietokonepöytääkin, katsoo nyt mitä sieltä mukaan jää.

Eli muuttokiireistä aikaa eletään, tässä on kiva kun en ole vielä ottanut selvää mistä peräkärryn vuokraan ja paljon se tulee maksamaan?!?, auton sen kuskaamiseen kuskeineen olen jo saanut mukaan :) kuten myös muun muuttoavun, suurin osa tavaroista meneekin tavallisessa henkilöautossa mutta esimerkiksi sänky ja pesukone vaativat jo enemmän tilaa. jännäksi menee mutta eiköhän kaikki tavarat ajoissa saada.

Täytyy käydä myös heittämässä vanhaa roskiin, kaatopaikalle olisi menossa muun muassa iso putki-tv ja olohuoneen hylly, se kun on jo siinä kunnossa että ei sitä enää kasata pysty kun sen tuosta osiksi laittaa.

Syy miksi muutan on tietenkin asunnon kuituyhteensopivuus, siellä on nyt 50/10 kuituyhteys kytketty mutta se päivittyy 100/100 heti kun ensimmäinen lasku on maksettu, tuossa ekassa laskussa kun tulee avausmaksu mukaan niin säästän sievoisen summan kun alemman nopeuden hinta on luonnollisesti edullisempi.

Toinen syy on Äiti, pääsen auttamaan häntä kaikenlaisessa kun lähempänä asun, oma asuntoni tulee naapuritaloon joten siitä ei ole pitkä matka :)

Ei kommentteja: