19 helmikuuta, 2013

iPad jailbreikattu, hyvin toimii ja softaa löytyy monenlaista

Olin jo hetken aikaa miettinyt että voisin tuon iPadin jailbreikata, ei sillä etteikö sillä olisi voinut jo perusasetuksilla tehdä kaiken tarvitun mutta sitten taas kun luonto on sellainen että säätämään on päästävä eikä yksinkertaisuutta kestä kovin pitkään.

Otin siis ajatuksesta kiinni ja jailbreikkasin evasi0n ohjelman avulla laitteen ja hyvin tuo operaatio meni vaikka sormet pidettiin lujasti ristissä asennuksen ajan ;)

Cydiaan kun on käyty lisäämässä muutama uusi repo on ohjelmia tullut isopino lisää Cydian ohjelmakauppaan, siellä on myös isoläjä erilaisia tweakkeja joilla iPadin tai minkä tahansa jailbreikatun iOS-laitteen saa toimimaan joko enemmän halutunlaisesti tai joilla voidaan lisätä laitteeseen kokonaan uusia toimintoja.

Onhan niinkin käynyt että toiminnot jotka on ensin esitelty hakkeriyhteisössä on tullutkin viralliseen Applen julkaisemaan iOS-käyttöjärjestelmään, joko suoraan tai lähes samalla tavalla toteutettuna.

Cydia on siis ohjelmistokauppa Jailbreikattuun laitteeseen josta voi ostaa ohjelmia mutta lisäämällä muutaman repon, eli lisäkirjaston joissa kaikissa on erilaisia ja myös samoja ohjelmia, voidaan maksullinen ohjelma löytää ilmaisena, tämä on tosin niin sanottu Crack-versio (mahdollisesti laiton?) maksullisesta josta tuo maksullisuus on saatu kitkettyä pois.

Hienoa Cydian repojen käytössä on se että uuden lisääminen ei poissulje toisia repoja vaan kaikkien repojen sisältö näytetään hakutuloksissa, vaikka kyseessä olisi sama ohjelma, näin voi myös käyttää ja ostaa maksullisen version, mikä luonnollisesti kannattaa, ei se pari euroa hyvästä ja odotetusta toiminnosta ole paljon kun se todellakin tekee sen mitä itse on toivonut laitteeseen saavan.

Cydiassa maksullisuus voisi olla jo valmiina vaihtoehtona ja ohjelmat olla myös “laillisesti” ladattavissa ilmaiseksi, siis myös ne pelkästään maksulliset.

Itse ostin erään pienen tweakin Cydiasta, maksu hoidetaan kätevästi Paypalin kautta, eli tarvitset siihen joko Paypal tilillä olevaa rahaa tai tarvitset pankkikortin jolla voi ostaa verkossa.

Osto kirjautui heti palveluun ja skripti oli ladattavissa, omia ostoja hallitaan tietenkin oman tilin kautta, tili on Cydiassa Google tili joka integroidaan palveluun.

Voinko suositella jailbreikkausta, kyllä mutta en ehdottomasti!

Mikäli olet kyllästynyt Applen tarjoamaan ainoaan vaihtoehtoon, ota Jailbreak, jos taas sinulle riittää Apple, sekin on hyvä.

Jailbreikkauksessa on kuitenkin aina riskit, vaikka laitetakuu ei siitä raukene, voi se aiheuttaa turhaa vaivaa laitteen resetointiin lähettämisen vuoksi.

OTA AINA TÄYDELLINEN VARMUUSKOPIO NYKYISESTÄ IOS-LAITTEESTA ENNEN KUIN ETENET!.

Jos jotain menee pieleen niin on aina parempi että sinulta löytyy itseltäsi varmuuskopio alkuperäisestä käyttöjärjestelmästä.

Ja ei, iCloud-varmuuskopiointi ei ole sama asia kuin tietokoneeseen varmuuskopiointi.

Alla video jossa kuvaan tuon operaation lähes alusta loppuun saakka:

iPadin jailbreikkaus :)

Ei kommentteja: