28. toukokuuta 2013

AXEn Apollo kilpailussa käydään tasaista taistelua matkasta avaruuteen

Sinäkö yksi näistä?

Esitin Axen mainoksen aikaisemmin jossa AXE tarjoaa mahdollisuuden päästä astronauttikoulutukseen ja lopulta avaruuteen saakka.

Suomessakin osanottajia kilpailuun on jo monia ja kärkisijoituksista taistellaan ihan tosissaan joten nyt kannattaa käydä vaikuttamassa ja äänestämässä kaveri tai muu suosikki osanottaja kilpailun kärkeen.

Neljä eniten ääniä saanutta

Kilpailussa 6 parasta pääsee suoraan jatkoon ja tämänkin jälkeen tarjotaan vielä 6 villikorttia jotka voivat osua kehen tahansa kilpailuun osallistuneelle, joten vielä kannattaa itsekin hypätä kilpailuun mukaan ja lähteä kalastelemaan ääniä tähän ennen näkemättömään kilpailuun jossa paras pääsee lopulta avaruuteen!

Mukaan AXE Apolloon voi hakea kilkkaamalla alla olevaa videota ja avautuvasta sivusta valitaan kohta Liity / Kirjaudu. Äänestämään muita kilpailijoita pääsee helposti samalta sivulta ja valitsemalla kohdan Tulostaulukko.

Kilpailuun on vielä hyvin aikaa osallistua sillä Suomen osanottajien finaali käydään 10. elokuuta kuluvaa vuotta. Finaalin voittaja pääsee Yhdysvaltojen Orlandoon Kennedy Space Centeriin jossa lopullisesta paikasta avaruusaluksessa kilpaillaan muiden maiden voittajien kanssa.

Jos avaruus kiinnostaa niin nyt sinne pääseminen on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin: