2. helmikuuta 2017

😟 Kanavani sai perättömän varoituksen yhteisösääntöjen rikkomisesta


Youtube on päättänyt että tuo kuuluisa "Rahan kopiointi" videoni rikkoo Youtuben yhteisösääntöjä ja on siten päättänyt poistaa sen palvelustaan.

Olen asiasta valittanut, ensiksi Youtuben sisäisen valituskäytännön kautta ja lopulta partnertuen kautta, katsotaan mihin tämä johtaa. Olen joka tapauksessa satavarma siitä että mikä tähän johti on puhdas "niilo22jonne" hyökkäys kanavaani kohtaan, tätä eivät palvelun moderaattorit näytä ymmärtävän.

Minua ei sinänsä haittaa se että video otetaan pois, sitä ei enää juuri kukaan katsele ja sen laatu oli aivan kamala, vuosi oli kuitenkin 2009 tuolloin ja kamerana taisi toimia Nokia E61 :) Se kuitenkin että tuo täysin turha toiminta haittaa kanavani toimintaa ja varantaa sen sisällön mielivaltaiselle moderoinnille.

Lähetä kommentti