Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit

03 syyskuuta, 2020

Politiikka: 75 euroa enemmän sossusta! MITÄH!?!?

"Meidän" vasemmistohallituksemme on kaikessa viisaudessaan päättänyt ehdottaa eduskunnalle väliaikaista korotusta toimeentulotukeen.

Eihän se sinällään kuulosta pahalta mutta sen esityksessä mainitaan syyksi, se että kaikista vähäosaisimmat, jotka ovat toimeentulotuen varassa, ovat joutuneet tekemään ruokaa jälkikasvuilleen koska koulut olivat keväällä kiinni koronan vuoksi. Nyt tätä halutaan kompensoida 75 euron suuruisella summalla ja kaikkineen seuraavan neljän kuukauden ajan.

Tämä toimenpide maksaa valtion (lisä?)budjetista 60 miljoonaa euroa, toimeentulotuensaajia on noin 155 000 yksittäistä kotitaloutta, joille kaikille tämä korotus on tulossa, on kyseessä lapsiperhe, yksin asuva tai vaikkapa maahanmuuttaja.

Perussuomalaisten Jussi Halla-Aho kysyi oikeutetusti, mistä tämä 60 miljoonaa euroa revitään? Kuka sen lopulta maksaa. Hän vastasi esityksen esittelyssä itse. “Samalla on ymmärrettävä, että valtiolla on tähän tarkoitukseen vain ne varat, jotka se pystyy hankkimaan lähinnä verottamalla suomalaista työtä ja yrittämistä.” - Jussi Halla-Aho.

Vastaukseksi mestari sai lähinnä haukkuja...

On suorastaan käsittämätöntä mihin tämä nykyinen punavihreähallitus kykenee, se toimii rahan jakana, rahan jota ei ole, joten sitä otetaan lainalla ja nostetaan veroja.

Ennen kaikkea tämä ns. Koronatuki pitäisi ehdottomasti jakaa heille, jotka ovat joutuneet taistelemaan perheensä elättämiseksi tosissaan, he ovat niitä matalapalkka / keskituloisia jotka taistelivat pahempien koronarajoituksien kanssa, siitä miten päästä töihin, miten saada lapset hoitoon jotta voi käydä töissä. Nämä ovat niitä joille korona on iskenyt pahiten taloudellisesti, eivät he, jotka lahnaavat kotona ja mahdollisesti joutuivat nyt ruokkimaan perheensä yhden kerran enemmän päivässä.

75 euroa on hyvin pieni summa köyhälle mutta yhteiskunnalle suuri summa velkaa, 60 miljoonaa lisäbudjettiin tosta noin vain ja tietenkin se kompensoidaan lopulta verojen kasvulla tai muulla kurituksella, joka tulee näkymään lähinnä vain sille työssä käyvälle kansalaiselle.

Kannattaako tässä maassa enää töissä edes käydä?, nykyinen hallitus antaa työntekijälle vastauksen, EI kannata.

Jutun lähteet:
Uutissuomalainen: Toimeentulotukeen tulossa koronalisä – ei vaikuta muihin tukiin

Ilta-Sanomat: Perussuomalaiset ja vasemmisto­liitto iskivät yhteen eduskunnassa: näin väännettiin toimeen­tulotuen korona­korotuksesta

Helsingin sanomat: Perussuomalaisten mukaan toimeentulotuen koronalisä ”valuu” maahanmuuttajille ja yksin asuville miehille – HS kävi väitteet läpi

27 heinäkuuta, 2020

Mozilla meni liian pitkälle

Johonkin se raja on vedettävä ja minulla se raja tuli vastaan nyt. Mozilla on liittynyt Stop-Hate-For-Profit koalitioon, jonka tarkoitus on painostaa Facebookia panostamaan enemmän palvelunsa käyttäjien sensurointiin.

Videolla sanonkin, että yleensä kaikki Facebookin vastainen toiminta katsotaan nykypäivänä hyväksi mutta tässä tapauksessa, ei niin ole, sillä Mozilla haluaa sensuurin lisääntyvän, kun taas normaalisti Facebookista ei pidetä koska se sensuroi jo nyt liian herkästi käyttäjiään ja asettaa heille porttikieltoja palveluun.

Jos Facebook suostuu tämän koalition vaatimuksiin, tarkoittaa se loppupeleissä sitä, että Facebook tulee kärsimään siitä käyttäjien poistumisena, periaatteessa Facebookille ei jää enää muuta vaihtoehtoa kuin sulkea periaatteessa kokonaan käyttäjiensä avoin keskustelu keskenään.

Mozilla hyökkää vain ja pelkästään Stop-Hate-For-Profitin kanssa käyttäjien ilmaisun vapautta vastaan. Koalitio väittää, että Facebook käyttää sen 70 miljardin voitot vihapuheen ylläpitämiseen, 70 miljardin voitoista 99 prosenttia tulee heidän mielestään yksinomaan mainoksista ja siksi vaatii, ettei kukaan mainostaisi Facebookissa enää. KOSKA VIHAPUHE!!11!!11.

Ihmisten kuuluu saada voida keskustella asioista täysin vapaasti, se joka lukemastaan tekstistä loukkaantuu, voi aina poistaa palvelun käytöstä ja jos hän näkee todella pahoja asioita palvelussa, voi hän tuolloin ottaa yhteyttä viranomaisiin, kuten poliisiin, joka sitten ottaa asian selvitykseen, jos siihen syytä katsoo.

Pidin erityisesti Mozillan ylläpitämästä Firefox verkkoselaimesta mutta enää en yksinkertaisesti pysty käyttämään sitä, siitä kun on tehty Mozillan oman poliittisen agendan työkalu. Politiikka ei kuulu yleissovelluksen piiriin, jota Firefox erityisesti on.

Yleissovellukset ovat työkaluja käyttäjillensä, aivan sama mitä poliittista mielipidettä kukakin kantaa. Nyt se on Mozillan käytössä yksi fasismin työkaluista, joilla käyttäjät pakotetaan lukemaan läpi politiikkaa jopa iästä riippumatta. Tämä toimintatapa on täysin sairasta, sairasta, jota sairas ei tunnista.

Sosialismi on sairaus!

Linkit videolla näkyviin sivustoihin:

Korjaus videoon:
Sanoin WPA, kun tarkoitus oli toki sanoa PWA (Progressive web application) 😊

13 heinäkuuta, 2020

Sosialistit vaativat jälleen älyttömyyksiä tietotekniikka maailmalta

Järkytyin hieman jälleen sosialistien viimeaikaisista vaatimuksista, jotka liittyvät tietotekniikkaan.
He haluavat, että muutamme tai emme enää käytä termejä MASTER ja SLAVE, tietotekniikan kirjallisuudessa ja muussa dokumentaatiossa. Vaikka näitä termejä on käytetty tietotekniikassa kautta aikojen ja useassa eri tilanteessa.

Tätä termistöä käytetään muun muassa laitejärjestyksissä, verkon suunnittelussa, ohjelmoinnissa, dokumenttien formatoinnissa ja monessa muussakin asiassa, jossa asioille asetetaan rooleja, pää- sekä alarooleja.

Muistan lapsuudessani kyllä ihmetelleeni sitä, kun puhuttiin orjalaitteista ja slave kiintolevyistä, ymmärsin termin ihmisorjuudesta mutta hyväksyin sen tarpeeksi kuvaavana terminä tietotekniikka maailmassa.

Toki monessa asiassa voitaisiin käyttää muitakin termejä, jotka kuvaisivat rooleja mutta primary / secondary ei välttämättä kerro tarpeeksi syvällisesti esimerkiksi verkkolaitteiden rooleja ja asetelmia, secondary esimerkiksi ei välttämättä kerro heti alkuunsa sitä, että kyseessä on alempiarvoisempi laite, jolla on tarkoitus toimia temppinä tai varalaitteen välityslaitteena. Slave kertoo sen, että sen tehtävä on toimia muiden hyväksi eli masterille ja varalaitteelle ja vain toimia siinä roolissa.

Jatkossa jos emme dokumentoi asioita slaveksi, joudumme dokumentoimaan tarkemmin mitä secondary #02 oikeastaan tekee, kun taas slave kertoo sen kerta heitolla.

Videolla yritän kertoa tästä epäkohdasta mutta en tiedä onnistuinko kovinkaan hyvin ;)

Opin myös tänään, että tuo sosialistien vaatimus on otettu huomioon jo 2018 mutta vasta nyt kun Amerikan kaduilla sosialistiset terroristit ovat ajaneet omia agendojaan ihmisoikeusasioiden nimissä, on niihin oikeammin reagoitu.

Aiheeseen liittyvä juttu:
https://www.cnet.com/news/master-and-slave-tech-terms-face-scrutiny-amid-anti-racism-efforts/

14 tammikuuta, 2020

Väittelyn puute yhteiskunnassa


Olen huomannut ikävän kehityksen suunnan nykyisissä yhteiskunnissa kautta läntisen maailman.

Nuoret yhteiskuntamme jäsenet eivät nykyisin omaa enää väittelyn ja keskustelun taitoa. He enemmänkin pitävät yhä lujemmin kiinni omasta kapeasta maailmankatsomuksestaan kuin edes kuuntelisivat muiden mielipidettä silloin kun joutuvat väittelytilanteeseen. He eivät ymmärrä sitä, että heidän näkemyksensä ei ole ainut mahdollinen, tai sitä että erimieltä oleva ei ole henkilökohtaisesti heitä vastaan. Heille jokainen keskustelu on oman mielipiteensä väkisin läpi ajamista ja vahvistamista, toisin sanoen vastapuolen hiljentämistä.

Nykyisin nämä nuoret toimivat sosiaalisen median moderaattoreina ja yhteisöjohtajina, heille on uskottu valtava määrä valtaa. Nykyään yhä useammin näkee poliittisista syistä tapahtuvia palvelun käyttökieltoja eli banneja, jotka ovat näiden uhreiksi joutuneille hyvin raskaita henkisesti. He menettävät mahdollisesti ainoan keinon pitää yhteyttä ystäviinsä, yhteisöihinsä ja jopa sukulaisiinsa, vain koska milleniaali on työntänyt herneenpalon nenäänsä jostakin harmittomasta sanasta tai kuvajaosta.

Ongelmaahan ei olisi jos, nämä valtaansa väärinkäyttäjät olisivat ymmärtäneet keskustelun tärkeyden, he olisivat ottaneet selvää, mikä jutun juoni on ollut, kuin että vain kylmästi estäisivät kaikki.

Debatissa, tai väittelyssä ei ole aina tarkoitus löytää voittajaa, vaan lähinnä löytää yhteinen sävel kompromissien avulla, tähän varsinkaan sosialisti ei nykypäivänä kykene. He eivät kykene kuuntelemaan vaan odottavat holhoavasti omaa puheenvuoroaan, ja sen tullen he paasaavat asiaansa ikään kuin ylhäältä päin annettuna ainoana totuutena.

Minun sukupolvelleni kyllä toitotettiin joka kouluasteella sitä, että keskusteleminen ja muiden huomioon ottaminen on kaiken yhteistyön ja yhteisen asian kehittämisen tärkein asia. Tämä on nykyään varsinkin opetuksessa unohdettu ja nyt painotetaan minäminä -kulttuuria, ole sitä, ole tätä, kunhan olet sinä. Tällä mentaliteetilla varustettu henkilö, ei tuon jälkeen osaa edes ajatella toisin ja on siten hyvin ongelmallinen toimimaan minkään yhteisen asian kanssa järkevästi ja varsinkin politiikassa tai yritysmaailmassa.

Monet tahot, lähinnä sosialistit ovatkin käyttäneet tätä hyvin hyödykseen ja ovat asettuneet muun muassa pedagogin asemiin ja syöttävät omaa maailmankatsomustaan ja poliittista mielipidettä nuorille mielille jo hyvin alusta lähtien, he ikään kuin luovat nuoristamme ajatussotilaita.

Myös populaarikulttuurilla on vahva vaikutus minäminä -kulttuurin luomiselle, kun jokainen hemmetin räppäri hökälöi ikään kuin oman elämänsä kokemuksista, nousee aina pääkohdaksi yksilö. Mikään ei enää tue normaalia yhteistä maailmankatsomusta, perhettä ja läheisyyttä, kaikki halutaan nähdä yksilön näkökulmasta, jopa mainokset internetissä.

Joten mikä neuvoksi, mikä saisi katkaistua käärmeeltä pään?

11 tammikuuta, 2020

Pölinää saunassa - Tarkempi selitys miksi LBRY


Aikaisemmasta videosta selvisi varmasti se, että siirryin Youtubesta LBRY palveluun mutta tarkemmin syitä en siinä mielestäni tarpeeksi hyvin selventänyt.

Tämänkertaisessa ”Pölinää saunassa” -sarjan videossa, haluankin tuoda selkeämmin esille ne perimmäiset syyt mitkä johtivat lopulta siihen lopputulokseen, että jätin uppoavan laivan (youtuben). Youtuben poliittinen ilmapiiri on fasistisuudessaan niin painostava, että en enää voinut muuta kuin siirtyä alustalta pois.

Haluan edelleenkin kuitenkin painottaa, etten ole sulkemassa Youtubea kokonaan pois elämästäni, siellä jo olevat videot saavat omasta puolestani pysyä siellä. Tulen edelleenkin seuraamaan alustan tarjoamia videoita ja kommentoimaan niihin.

Jopa niin sanottuja Youtube aiheisia videoita tulee jatkossakin minulta tulemaan, joten LBRY puolellakin pääsette ihmettelemään kanssani Youtuben ihmeellistä maailmaa.

14 joulukuuta, 2019

YouTube pettää aina 🤬


YouTube julkaisi 11.12.2019 uudet ehdot siitä mitä videontuottaja saa videoillaan sanoa tai tehdä. YouTube otti herneen nenään eräästä YouTube draamasta, jossa tubettaja puuttui toisen tubettajan seksuaaliseen suuntautumiseen herjaamalla tätä, kohteena olleen seuraajat loukkaantuivat ja ilmiantoivat videon YouTubeen.

Youtuben ääriliberalistinen kanta asiassa oli lopulta se, että herjaavan käyttäjän mainostulot ainakin jäädytettiin ja palvelu asetti uusia ehtoja kaikille palvelun käyttäjille, jossa määritetään erityisesti se ettei seksuaaliseen suuntautumiseen saa puuttua, ainakaan herjaavasti.

Mielestäni on aivan hullua, etteikö näitä asioita saisi kritisoida tai edes herjata, jos homoista ei pidä. ei kyseistä mielipidettä kantavaa Youtube käyttäjää pitäisi hiljentää ja uhata YouTuben rangaistustoimilla. YouTuben pitäisi taata kaikkien palvelun käyttäjien turvallisuus, myös asioista eri mieltä olevien.

YouTube on äärimmäisen poliittinen palvelu nykyisin, joka ei tue palvelun sisällöntuottajia, tarjoa heille turvaa, vaan toimii täysin ääriliberaalisen fasistisesti kaikkia muita vastaan. Kyse ei ole siitä, etteikö palvelut voisi määritellä käyttöehtonsa kuten haluavat, toki saavat mutta se että palvelu on maailmanlaajuinen, joita käyttää monet eri kansallisuudet sekä poliittiset tahot, unohtamatta ihmisiä, jotka vain haluavat katsoa ja tehdä videoita. Ei sitä tuolloin pitäisi johtaa tietyn poliittisen näkemyksen mukaisesti.

Nythän näillä ehdoilla on selkeät ääriliberaaliset tavoitteet, joihin kuuluu muiden ulos savustaminen. YouTuben uudet ehdot.

Ääriliberaalit ovat vallanneet paljon tietotekniikan eri osa-alueita, ajamalla niihin läpi fasistisia Code-Of-Conduct käytössääntöjään. Ne menevät läpi ei poliittisiin tahoihin, koska ääriliberaalit toimet on naamioitu hyvältä kuulostaviin asioihin, kuten verkkokiusaamiseen, vihapuheeseen ja jopa tasa-arvoon. Fasismi tulee sitten taas esiin siinä vaiheessa kun näitä asioita aletaan selvittelemään, ennen asiat sovittiin nyt niistä haetaan väkisin vakavia konflikteja jotka tuhoavat elämiä. Youtuben uudet ehdot kuvastavat hyvin tätä toimintakaavaa.

19 marraskuuta, 2019

Pölinää saunassa: Asiaa yritystuista 💼


KUVATTU: 08.08.2019
-----------------------------
Usein varsinkin poliittisella kentällä nousee keskusteluun valtion jakamat yritystuet. Itsekin halusin ottaa asiaan kantaa tarjoamalla suoraan uudenlaisen ja varmasti enemmän tasapuolisemman vaihtoehdon yritystukitoiminnalle.

Toivoisin että valtio pystyisi rakentamaan järjestelmän, jossa pienyrityksiä tuettaisiin suoraan siihen saakka, kunnes yritystoiminta tuottaa [esimerkiksi] viiden miljoonan euron liikevaihdon tai ehkä paremminkin liikevoiton.

Tämä tietty summa jaettaisiin vuosittain laskettavaan prosenttiin, jonka mukaan valtion yritystukea maksettaisiin aina siihen saakka, kunnes yritys on tuon määrän saavuttanut. Yrityksen on tehtävä voittoa joka vuosi, jotta se saisi haettua seuraavalle kaudelle tukea, jos yritys ei pääse tavoitteeseen, menettää se tuolloin yritystuen seuraavalle vuodelle.

Yritystä kuitenkin tuettaisiin taas, kun se saavuttaa asetetun tavoitteen. Videolla esitetty järjestelmä olisi erinomainen uusille kasvuyrityksille, joita valtion pitäisi uskaltaa tukea enemmän, ei vain "Tekes kilpailuin" vaan tuen pitäisi olla myös luotettava siten että yrityksen kehitykseen uskallettaisiin panostaa

 Huom.! Videolla esittämäni summa on vain esimerkki, parempi olisi että yritykset voisivat itse toimittaa yritys- sunnitelman lisäksi myös tulos- suunnitelman jonka avulla erillistä yritystukea haettaisiin.

En myöskään tarkoita sitä että yritystuki sellaisenaan olisi ilmainen raha-automaatti, sen hakemiseen tarvittaisiin myös muita edellytyksiä sekä varmuuksia, jottei järjestelmää pääsisi käyttämään hyväksi.

30 heinäkuuta, 2019

PTT: ”Vapaan” maan politiikka rajoittaa ohjelmistokehitystä

Nykyisin Microsoftin omistama GitHub on rajoittanut huomattavasti ohjelmistokehittäjien tilejä palvelussaan, mikäli henkilöt ovat seuraavista maista: Iran, Syyria, Kuuba, Krim sekä Pohjois-Korea. Tämä johtuu USA:n asettamista pakotteista kyseisiä maita kohtaan.

Tässä vaiheessa edellä mainittujen maiden ohjelmistokehittäjät, eivät pääse enää yksityisiin ohjelmistolähteisiin, tai käyttää muita GitHubin maksullisen version palveluita. Kehittäjät pystyvät kuitenkin osallistumaan edelleen avoimen lähdekoodin yhteisiin ”repoihin”, mutta yksityisenä pidettyihin ei.

Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että esimerkiksi Krimiltä tuleva ohjelmistokehittäjä ei pysty osallistumaan kaupallisen ohjelmiston kehitystyöhön GitHub alustaa hyödyntäen.

Microsoft oli ensimmäisenä rajoittamassa Iranilaisia käyttämästä yhdysvaltalaista palvelua koska pelkää hallituksen asettuvan yhtiötä vastaan, mikäli se ei kunnioittasi pakotteita. GitHubin CEO Nat Friedman ilmoittaa, ettei GitHubilla (Microsoft) ole muuta mahdollisuutta koska sitä velvoittaa Yhdysvaltojen lait.

GitHub on alusta, jossa niin suljettuja kuin avoimia sovelluksia varastoidaan sekä ylläpidetään. Microsoftin ottama linja on todella vaarallinen, varsinkin avoimen ohjelmistokehityksen kannalta.

Vaikka toistaiseksi, pakotteiden tulkitseminen tarkoittaakin, että kehittäjät voivat käyttää GitHubin ilmaista versiota ja osallistumaan siten avoimeen kehitystyöhön. Voi olla, että sääntöä tullaan vielä tulevaisuudessa tiukentamaan siten, ettei kehittäjät voi enää toimia palvelussa laisinkaan.

GitHubin tapaus on äärimmäinen esimerkki siitä kuinka tyhmät poliittiset päätökset voivat nykyisin iskeä myös maailmanlaajuiseen ja yhteiseen tietoverkkoon. Kyllä, rajoituksia on ollut aina, mutta ne eivät ole olleet koskaan näin vakavia kuin nyt. Varsinkaan niin sanottujen länsimaiden kohdalla.

Se miksi tämä on merkittävää, on se, että GitHub on yksi maailman suurin ja siten suosituin git -alusta, sen yli 37 miljoonan rekisteröityneen käyttäjätunnuksen turvin. Sitä kuinka montaa käyttäjää pakotteet koskevat, ei ole vielä tuotu julki (en ainakaan löytänyt).

Parempi katsoa Eurooppaan:

Tämänlaiset päätökset ovat omiaan lähettämään Yhdysvalloista signaalia, ettei maan palveluihin kannata enää pahemmin luottaa siten että niiden varaan rakentaisi vaikkapa yritystoiminnan, edes maan omien kansalaisten ja yrityksien ei tätä kannata tehdä, koska älyttömät ja mielivaltaiset rajoitukset saattavat tulla herkästikin vastaan tulevaisuudessa.

*IRAN update*

Iranilaisilta ohjelmistokehittäjiltä oli aluksi estetty kokonaan pääsy palveluun, eikä he pystyneet kopioimaan GitHubissa ylläpidettyjä projektejaan ja siten siirtää niitä muihin palveluihin.

Periaatteessa GitHub oli kaapannut Iranilaisten ohjelmistokehittäjien koodin, oli kyse sitten avoimesta lähdekoodista tai yksityisistä repoista. Myöhemmin kuitenkin GitHub oli päivittänyt rajoitukset ja päästi Iranilaiset palveluun, vaikkakin rajoitetuin oikeuksin sillä, mitä he voivat tehdä tileillään.

Voit seurata Iranilaisten kamppailua GitHub rajoituksien parissa, tästä blogipostauksesta (via 

Hamed). Lisää luettavaa täältä (GitHub).

17 tammikuuta, 2019

Uutiskatsaus: 🇪🇺 Tekijänoikeuslain mahdolliset vaikutukset


EU:ssa on menossa kovaa vauhtia läpi raju tekijänoikeuslaki, joka muun muassa asettaa Googlen kaltaiset sisältöpalvelut kuten Youtuben vastuuseen käyttäjiensä sisällöstä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että Youtube olisi laillisesti vastuussa käyttäjiensä lähettämästä laittomasta tai tekijänoikeuksin suojatun sisällön esittämisestä. Samaten uusi laki pakottaisi Googlen kaltaisten uutissisältöjen kerääjien maksamaan uutissisällöstä.

Tämä olisi mahtava asia sillä EU ampuisi itseään tässä kohtaan nilkkaan, sillä jos uutiskerääjät pakotettaisiin tekemään kaupallisia sopimuksia valtamedian kanssa, johtaisi se siihen, ettei valtamedian vasemmisto puppua enää olisi hakukoneissa saatavilla. Tämä olisi mahtava asia ja toisi esille myös toisenlaisen ja jopa ehkä terveemmän totuuden.

Artikla 13 on tekijänoikeusmafian käsialaa joka haluaa sisältöpalvelut vastuuseen käyttäjiensä lähettämästä sisällöstä.

Artikla 11 on to-mafian sekä ahneiden mediatahojen käsialaa jotka eivät ymmärrä vaatimusten rajoittavan heidän oman sisällön näkymistä ja siten rajoittavan myös huomattavasti mainostuloja.

Elämme kyllä hienoja aikoja! :D

Linkki videossa esiintyvään juttuun: https://www.bleepingcomputer.com/news/google/eu-copyright-directive-to-turn-google-into-ghost-town/

19 joulukuuta, 2018

Vihapuhekampanjat ja muut SJW sekoilut



Normaalisti kukaan ei mielestäni ole vihaisuuden tai alistamisen kannalla, en siksi ymmärrä sitä miksi esimerkiksi Fazer tai joku Fazerilla on ottanut asiakseen tuoda makeisvalmistajan kaikkeen tähän mukaan?

Ei normaalia ihmistä tarvitse käännyttää mitään vastaan tai olla minkään puolesta, varsinkaan yrityksien ei pitäisi olla millään tavoin mukana tämänkaltaisissa ajatusrikoskampanjoissa joihin Fazer on nyt ottanut osaa.

Fazerin tapauksessakin kävi niin että nyt on vihaisia ihmisiä, jotka kokevat Fazerin kampanjan vastenmielisenä, ei asian vuoksi vaan siksi että makeisvalmistaja ilmoittaa olevansa jotain mieltä asiasta johon makeisvalmistajan ei pitäisi ottaa mitään kantaa. 

Fazerin pitäisi tehdä edelleen suklaata ja muita makeisia, se kun on yrityksen tehtävä, ei toimia yllättäen yhteiskuntavalistajana. Varsinkin minun, joka on ollut internetissä sekä muissa tietoverkoissa ja tuottanut niihin sisältöä jo vuodesta 1993, ei pysty käsittämään tätä nykyistä keskustelua ns. vihapuheesta ja sen aiheuttamasta mielipahasta.

Ennen netissä keskusteltiin mitä sattui ja se jäi siihen, olimme avoimia emmekä säikähtäneet sanoja. Osasimme lukea ja tunnistaa asioiden oikean laidan, myös rivien välistä. Eivätkä vihaiset tai haukkuvat viestit olleet muuta kuin hetken hauskoja purkauksia palvelun käyttäjien välillä. Riitelyt olivat julkisia ja yleensä vielä niistä jäi logit, kyseessä oli message boardit, joistakin vihaisista riidoista tuli legendaarisia, joihin viitattiin muissa yhteyksissä. Ei kukaan tosissaan käynyt ampumassa ketään, vaikka joku niin oli sanonut, tai potkimassa mopoa hajalle ynm…
Nämä asiat tunnistettiin vihaisiksi hetken raivonpurkauksessa kirjoitetuiksi. Yleensä aamulla jutustelu oli taas mukavaa, eikä edellisiä kirjoituksia kukaan muistellut, ellei ne olleet erityisen herkullisia viihdemielessä. Kyllä, kaikki osasivat nauraa niille, myös asianomaiset riitelevät nettikaverukset.

Nykyaika:

Nyt sitten kun joku sanoo maailman vaarallisimman sanan, eli neekeri niin on rasisti ja poliisit tulevat takavarikoimaan tämän vaarallisen vihapuhujan tietokoneen. Tämä on täysin absurdia mutta totta, en millään kykene oman “nettikasvatukseni” vuoksi ymmärtämään tätä sekopäisyyttä ja herkkähipiäisyyttä, joka nykyisin on vallallaan. Se mihin pystyn, on vain sen ihmettely, kuinka tähän on ajauduttu?

Nämä kyseiset herkkähipiät ovat kuitenkin hyvin pieni osa koko yhteiskuntaa tai laajemmin yhteiskuntia mutta ovat sitäkin äänekkäämpiä, siksi SJW kampanjat ovat levinneet niin laajalle, koska esimerkiksi yritykset kuten Fazer pelkäävät sitä toista vaihtoehtoa, joka olisi se, että SJW rummuttaisi Fazeria vastaan iäisyyden, vaikkei sillä olisi taloudellisia vaikutuksia. Se olisi silti sitä huonoa "peeärrää", näin yrityksien johdossa luullaan, vaikkei se paikkaansa pitäisi. Yleensä SJW raget jäävät lyhyeksi, kun he löytävät toisen kohteen kiusattavakseen.

Mistä SJW saa voimansa, kasvatuksesta?

Ennen kasvatus oli kokemuspohjaista, siihen kuului huonot, ikävät ja hyvät asiat, joista sitten yhteenlaskettuna tuli aikuinen. Nykyään kaikelta pahalta ja huonolta suojataan niin että ihminen ei kykene edes aikuisiällä ymmärtämään asioiden todellista puolta ja kauhistuu ja loukkaantuu sanoista, joille enemmänkin pitäisi osata nauraa. Pelottavinta on se, että yhteiskunnat tukevat tätä kasvatustapaa ja kannustavat siihen. Nyt ollaan tilanteessa, jossa sanoja sekä jostain syystä myös merkkejä, logoja ja käsieleitä asetetaan lailla laittomiksi. Tämä on sairasta kehitystä, katsotaan sitä mistä kulmasta tahansa.

Vihapuhe kampanjat täysin hakoteillä:

Koko tämä kampanjointi vihapuhetta vastaan on täysin väärä tapa käydä keskustelua asiasta, varsinkin koska yksi määritelmä vihapuhetta koskevassa määritelmässä on se, ettei jostakin suojellusta aiheesta saa sanoa mitään, se on vihapuhetta, simple as that.

Vihapuhetta vastustavat kampanjat ovat täysin väärällä linjalla, ne eivät aiheuta mitään muuta kuin kansan jakautumista, viestit, joita kampanjat välittävät ja miten ne niitä välittävät, eivät ole solidaarisuutta, eivät suvaitsevauutta todellakaan vaan totalitarismia, joilla määrätään ihminen ajattelemaan tietyllä tavalla.

Vihapuhekampanjalla on vain yksi syy, hyväksyttää muukalaiset yhteiskuntiin, joihin he eivät sovellu, jos ei muuten niin pakotetusti tekemällä kaikesta muusta kuin heidän hyväksymisestänsä rikollista.

Entä sitten allekirjoittanut, missä minä olen?

Ilmeisesti minä olen vihapuhuja koska myönnän avoimesti, etten hyväksy islamia uskontona enkä elämäntapana, tämä tekee minusta määritelmien mukaan kiihottajan kansanryhmää vastaan, vaikka islam ei ole tai ei pitäisi olla kristillisessä maassa kansanryhmä ylipäätänsä, mutta näin hulluksi SJW kampanjat kuten nämä vihapuheet ovat menneet.

“Älä vain sano näin! Ja jos näet tämän niin velvollisuutesi on ilmiantaa”

26 toukokuuta, 2014

New World Order - Tätäkö ne haluaa?

Kun katsoo uutisia nykypäivänä niin tulee väkisin mieleen ajatus että koko sirkus on ennalta määrätty jonkin toimen osalta?

Voisiko niin jopa olla?, onko nykyisessä maailmanmenossa jokin salaliitto takana?

Terrorismi oli niin 2000-luvun juttu ja se alkoi kuulostamaan jo puulta mutta Yhdysvaltalaiset eivät koskaan unohtaneet kylmää sotaa ja jotenkin kummasti nyt siihen ollaan ikään kuin väkisin ajautumassa, Venäjästä tuli ykskaks rikollinen ja Putinista pahuutta lietsova pääpomo, se ikään kuin vain tapahtui.

Putin ja muutkin Venäläiset päättäjät ja niiden lähellä olevat henkilöt ovat uhitelleet TV:ssä sekä muissa viestimissä kaikenlaista, mutta onko se suunniteltua, onko se käsikirjoitettua? Putin ja lähipiiriläiset voivat toki olla seonneita mutta onko se tarkoituksen mukaista ja jos on niin miksi?

Nyt ei enää muslimiterroristit ole mitään vaan ainoastaan Venäjän uho ja taloudelliset pakotteet sitä tai Venäjän eliittiä vastaan.

Kyllähän Venäjä aina on ollut törkyinen roskaläjä mutta jotenkin on vaan niin outoa että maailma tai ainakin länsimainen maailma (lue uutismedia) keskittyy nyt vain ja ainoastaan tähän uusvanhaan pahuuteen ja terroristeista ei juuri enää puhuta :)

Toki Putinin uudelleenvalinnan yhteydessä tapahtui kaikenlaista, taloja räjähteli “kaasuputkien vuoksi” ja toisinajattelijoita vangittiin tai hakattiin eikä oppositio saanut ääntään kuuluviin joten ehkä hulluus on syy tälle vai onko? :)

Olihan kylmästä sodasta hyötyäkin, ase- ja avaruusteollisuus kehittyi huimaa vauhtia ja Bond elokuvat myivät, agentit taistelivat keskenään ja vakoilu kukoisti, kylmä sota oli agenttien kulta-aikaa ja vanhaan hyvään näköjään halutaan palata.

En tiedä mistä on kyse mutta kaikki vaan näyttää sattuvan liian nopeasti ja yksinkertaisesti, ja jos tämä on käsikirjoitettua niin miksi?, onko jokin muu taustalla tapahtuva asia niin karmea että meidät halutaan pitää siitä pimennossa siihen asti kunnes se menee jossakin komissiossa läpi ja tarjota siksi aikaa tämänlaista “viihdettä”?

28 tammikuuta, 2011

Monikulttuurisuus on vain rikkaus!


On se mukavaa, eikö vain?

Herätkää ihmiset!
Äänestäkää Perussuomalaisia nyt kun asiaan on vielä mahdollista vaikuttaa, kauaa ei enää ole.

Minä annan ääneni James Hirvisaarelle

02 joulukuuta, 2010

Ilmiö Wikileaks ja meidän poliitikot

On ollut hauska seurata meidän omien politiikkojen vastauksia kun heiltä on kysytty kantaa Wikileaksista, jokainen tuomitsee sivuston toiminnan mutta kuitenkin sanoo samaan ääneen että avoin yhteiskunta olisi tärkeää.

Miten voi olla niin ympäripyöreätä vastausta, onko alla pelko Yhdysvaltoja kohtaan vai mistä se johtuu että sanotaan tuolla tavalla?

Viimeisin jolta kuulin tämän saman vastauksen on entinen ulkoministeri Tuomioja, myös Stubb on sanonut samalla tavalla ja moni moni muukin.

On surkuhupaisaa että lause on ollut sama tai ainakin melkein sama “tuomitsen wikileaksin mutta toisaalta avoin yhteiskunta olisi hyvä asia”

Avoimella yhteiskunnalla poliitikot tarkoittanevat yhteiskuntaa jossa ei ole tarvetta salailuun ja vaikeatkin asiat voidaan puhua ääneen.

Wikileaksin cablegatessa on ainakin 16 salaiseksi määriteltyä Suomessa olevan Yhdysvaltojen lähetystön sähkettä.

Wikileaksin cablegaten asiakakirjat koskevat Yhdysvaltojen lähetystöjen kirjeenvaihtoa.

30 marraskuuta, 2010

Eduskuntavaalien lähestyessä, Keskustalta avoin Spotify -soittolista :)

spotify_logo_parasKeskustan puheenjohtajana sekä Suomen pääministerinä toimiva Mari Kiviniemi lisäsi soittolistalinkin Facebook profiiliinsa.

Mari Kiviniemi sanoo Spotify soittolistakutsussaan seuraavasti: “Lisää Keskustan kaikille avoimelle Spotify-soittolistalle oma suosikkikappaleesi, joka vie asialinjamme voittoon tulevissa eduskuntavaaleissa.”

Itse henkilökohtaisesti epäilen että avoimen soittolistan löytää ennen kaikkea keskustalaisen asialinjan (jos sellaista on?) vastustajien luokse ja kappaleet “Fuck You” on enemmänkin kuin poikkeus listalla.

Noh jokainen tavallaan... tämä on Keskustan tapa.

28 syyskuuta, 2010

Nopeusrajoituksia ollaan laskemassa?

nopeusrajoitukset

Liikenneministeriö suunnittelee tieliikenteen nopeusrajoitusten alentamista päästöjen vähentämiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi.

Anna-Liisa Tarvainen Liikenneministeriöstä kertoo että ministeriö on valmis aloittamaan nopeusrajoituksien laskun seuraavien kahden vuoden aikana.

Varmaa tietoa ei ole mitä rajoituksia se on koskemassa ja miten paljon alaspäin ollaan tulossa, lehdistössä kuitenkin arvellaan 70- ja 90 kilometrin rajoitusten korvaavan nykyisten 80- ja 100 kilometrin rajoitukset, 120 kilometrin moottoriteistä ei puhuta toistaiseksi mitään.

Ministeriö sanoo siis julkisuuteen että idean taustalla on päästöt ja turvallisuus, meneeköhän tuo propaganda läpi?

Tietenkin kyse on ylinopeussakkojen jakelun tehostamisesta, se kun on edullinen tulonlähde valtiolle, eihän sitä nykyisin tee edes poliisi vaan kamera.

*PÄIVITYS klo 12:09*: Ministeriö kiistää aikovansa alentaa nopeusrajoituksia.

05 helmikuuta, 2010

Lamppusota E.U;ssa

eslamppu Mitä mieltä minä olen ns. Energiansäästölampuista?

Niissä ei säästä kukaan, ei edes valmistajat, ei luonto ja ei varsinkaan siirtymäaikana kuluttajat.

Laskin tuossa oman arvion mitä minulle tulisi maksamaan kaikkien lamppujeni vaihto verrattavissa nykyiseen sähkölaskuun.

Laskutoimitus:

Jos sähkölasku on nyt minulla noin 115€ kolmessa kuukaudessa (3kk) ja lasketaan siihen vielä noin kymmenen euroa hehkulamppujen uusimiseen menevä summa, eli 125€ 3kk.

Leikitään ajatuksella että ES-lampun hinta on 5,60€ kappaleelta, täällä on 13 -lamppua ja kaikki käytössä (olohuoneessa ja ruokailutilassa on kolmen lampun haaralamppu) eli 13 * 5,60€ = 72,8€!

Otetaan sähkölaskussa huomioon ES-lamppujen arvioitu sähkönkulutuksen vähennys 25%, saadaan nykyisestä sähkölaskusta pois 28,75€uroa!, jolloin odotetusti sähkölaskun loppuhinta olisi 86,25€.

Laitetaan siihen mukaan ostetut ES-lamput tuleekin maksettavaksi 159,05€! siirtymävaiheessa jossa tappiota tulisi normaaliin sähkölaskuun hehkulamppujen kanssa 34,05€.

Energiansäätölamppujen luvataan olla huomattavasti hehkulamppuja kestävimpiä, okei selvä se, no sitten nostetaan ES-lamppujen hankintanhintaa 5,60€urosta  20euroon.. tämän laskutoimituksen saattekin tehdä sitten päässänne, nuo 5,60€ maksavat ES-lamput ainakin ovat kestävyydeltään hehkulamppujen luokkaa, osa jopa huonompia.

Luontoystävällisiä lamput eivät todellakaan ole, niissä on elohopeaa joka on lampun loppuaikoina myös hengenvaarallista, sillä se höyrystyy huoneilmaan ja kehotuksena onkin tyhjentää huone kun nämä ES-lamput sammuvat, avata ikkunat ja tuulettaa huoneistoa noin 20minuutta, tämän jälkeen tämän ongelmajätteen voi kääntää pois ja viedä itse ilmaiseksi ne ongelmajätteiden keräyspisteille.

Kyllä oli tämä lamppupäätös E.U;lta todellakin kansalaisiaan auttava ratkaisu!

Kannattaa käydä ottamassa osaa aiheeseen liittyvään keskusteluun jonka YLE;n lapintoimitus aloitti verkkosivuillaan.

07 kesäkuuta, 2009

Murskavoitto Timo Soinille!

soini Niin siinä sitten kävi että Soinin Timo eli Perussuomalaisten puheenjohtaja on äänestetty Eurooppaan karjumaan omanlaistensa seuraksi.

Äänestystulos oli suorastaan uskomaton, Soini sai yhteensä 130 432 yksittäistä ääntä :)

Minä en Soinia äänestänyt, oma ääneni ei tuloksiin näyttänyt vaikuttavan laisinkaan ;)

Otti kyllä hurjasti päähän se että ylen vaaliohjelmassa ruotsin päässä ollut toimittaja sanoi että ruotsissa hyvin pärjännyt piraattipuolue ei muka ajaisi mitään muuta asiaa kuin sitä että ihmiset saisivat ladata ohjelmia ja elokuvia ilmaiseksi verkosta.. Asiahan ei todellakaan ole niin, he ajavat sellaisia asioita kuten nyt esimerkiksi internetin puolueettomuutta, sananvapautta, ihmisen yksilönoikeuksia ynm.. toimittajasta vähemmän tärkeitä asioita :)