31 joulukuuta, 2008

Hyvää ja turvallista uutta vuotta 2009

Nyt on enää tunteja aikaa kun vuosi vaihtuu vuodeksi 2009...

Eli hyvää ja turvallista uutta vuotta 2009 kaikille lukijoille.

Lähden viettämään uutta vuotta jälleen siskolleni Jaanalle =)

30 joulukuuta, 2008

Vuosiraportti 2008

Tästä vuodesta lähtien alan julkaisemaan elämästäni ns. vuosiraportteja joihin kokoan tärkeimmät tapahtumat edelliseltä vuodelta, julkaisu tapahtuu aina vuoden lopulla.

Vuosi 2008 on ollut minulle hyvin vilkas, on tapahtunut muutto, on ollut erilaisia projekteja joista osa on onnistunut ja osa taas ei, on tullut työpaikka ynm.

Ehkä kaikista värikkäin tapahtuma oli muutto tänne Puolimatkankadulle 1.5.2008, se tapahtui niin että minun oli muutettava Isoniityntieltä ja sain sopivasti asunnon läheltä mutta kuitenkin täysin erilaisista olosuhteista, ennen kuin muutin Puolimatkankadulle asuin tai olin tavallaan lomalla äitini luona Jokioisilla noin kaksi viikkoa, siellä myös näin ilmoituksen asunnosta ja soitin, melkein heti näytön aikana sovimme jo muuttopäivän joten se tapaaminen meni erittäin hyvin.

Puolimatkankadulla on ollut mukava asua ja tämä on myös tuntunut huomattavasti laadukaamalta asunnolta ja muutenkin alueelta kuin aikaisempi asuntoni ja sen asuinalue joka oli kaupungilta vuokralla.

Toinen asia joka tulee mieleen on ollut projekti nimeltä IT Paukku, se on siis IT-maailmaan liittyvä uutissivusto johon on ollut tarkoitus kerätä uutisia sekä muita lisäarvopalveluita kuten podcasteja ynm, tämä projekti on kuitenkin edelleen kesken johtuen ajan puutteesta :(.

Olen tehnyt myös vuonna 2008 ennätyksellisen paljon investointeja asumiseen, toki johtuen siitä että muutin uuteen asuntoon ja jätin useita huonekaluja sekä kodinkoneita taakseni vanhentuneina.

Ehkä huomioimisen arvoinen muutos on myös se että vuonna 2008 tuli vaihdettua ISP:tä Saunalahdesta Soneraan, Sonera tarjosi sen verran hyvän tarjouksen että päätin sen ottaa ja Saunalahdelta kun määräaikainen sopimus päättyi juuri sopivasti 1.5, Soneran liittymä ei kuitenkaan ihan heti Puolimatkankadulla toiminut ja käytinkin noin kuukauden ellen kaksi naapurin tai mahdollisesti taloyhtiön avointa WLAN linkkiä.

Vuoden 2008 lopulla sain myös onnekkaasti uuden vakinaisen työpaikan, eräästä tuorehkosta IT-palveluyhtiöstä  joka keskittyy lähinnä tietokoneohjelmistojen, tietokoneiden ja tietotekniikkatarvikkeiden jälleenmyyntiin. Teen työtä kotoa käsin eli etätyönä, mahdollisesti työn kuvaan tulee tulevaisuudessa hieman matkusteluakin :), tästä tilaisuudesta täytyy pitää kiinni.

Joulukin oli vuonna 2008 hieman erikoinen siinä mielessä että kutsuin äitini minun luokse kylään ja vietimme joulun täällä yhdessä, kinkunkin tein tänä vuonna aivan itse =).

24 joulukuuta, 2008

Hyvää ja rauhaisaa joulua 2008

Tänä vuonna kerkiän juuri ja juuri ajoissa laittamaan toivotuksen teille kaikille lukijoille =)
Eli hyvää ja rauhaisaa joulua =)
Minä vietän joulun kotona sillä äitini tuli tänä jouluna minun luokseni, ihan vain vaihtelun vuoksi, Jaanalla käydään sitten joulupäivänä syömässä uudemman kerran :-P.

27 marraskuuta, 2008

"Älä osta mitään -päivä" - Naurettavuuksien huippu

Ymmärrän kyllä esimerkiksi Autoton päivä jutun mutta että tehdään päivän teemaksi "älä osta mitään" on mielestäni mauttomuuden huippu.

Sillä on tarkoitus olla muodikas kantaa ottava teema, mutta mielestäni se ei palvele oikeasti minkäänlaista ihmistä, edes liika kuluttajaa sillä hän siirtäisi ne ostoksensa sitten joka tapauksessa vaikka lauantaille (miksei?).

Jos taas olet ajamatta autolla yhden päivän, et varmaankaan päristele sillä menemään seuraavana päivänä kahden päivän edestä?.

Teemoja saa olla ja pitääkin olla mutta joku järki käteen, eikö?

Älä osta mitään -päivä on huomenna 28.11.2008, jolloin muuten kannattaa applemiesten suunnistaa kauppaan.

"Guitar Heroa" netissä ja CD levyn hankinta

Seurasin tuossa aamupäivällä Chris Pirillon Youtube-videoita ja siellä oli yksi video jossa esiteltiin netissä olevia ilmaisia vaihtoehtoja suosituille musiikkipeleille ja yksi esittelyistä peleistä oli peli nimeltään Jamlegend jonka idea ja toiminnallisuus on kuin suoraan Guitar Herosta, tosin ohjaimena toimii näppäimistö ja alustana tietokoneen internet-selain jossa flash-tuki.

Peli itsessään on todella addiktoiva sillä voit kilpailla suorituksista muiden pelaajien kanssa vertailemalla omia tuloksia heidän tuloksiinsa. Pelissä on myös hyvää musiikkia tarjolla, yksi yhtye jonka tuotoksia peliin on ladattu (peliin voi lisätä kappaleita) on nimeltään Kill the Alarm (Myspace) varsinkin heidän yksi kappaleensa nimeltään "Never Come Around" on niin hyvä että se sai minut ottamaan bändistä selvää ja lopulta niin paljon että halusin ostaa heidän albuminsa, no albumin osto ei olekkaan helppoa, etsin etsimällä mutta nykyään näyttää siltä että netistä ei enää ole saatavilla aitoa CD-levyä vaan tarjotaan vain MP3-tiedostona levyä, halvalla kyllä mutta DRM-rajoituksilla varustettuna.

Nyt kun kerrankin haluan ostaa ihan oikean levyn, näyttää se olevan mahdotonta, no näin valoa vihdoin tunnelin päässä ja löysin kaupan (ulkomuistista, Google ei löytänyt) ja laitoin sen hakuun yhtyeen nimen ja kuinkas ollakkaan se löysi levyn ja ihan aitona CD-versiona, no sitten petyin taas sillä levyn hinta on huikeat 22€+postikulut joka tekisi yhdeksän kappaleen levylle hintaa noin 30€. Tästä indie-yhtye tulee saamaan varmaankin noin 1-2% joten jätän ihan senkin takia levyn tilaamatta.

On tämä kyllä kumma kun kerrankin haluaisin ostaa ja tukea tekijöitä niin minua rangaistaan kohtuuttomilla maksuilla. Minä vaikka piratisoin levyn ja pyydän sähköpostilla yhtyeeltä tilinumeron johon voin kympin pistää, uskoisin että se heille käy. Näin muuten teenkin ja kirjoitan tänne sitten miten meni :).