13 helmikuuta, 2009

Uusi kone, uudet kujeet =)

Nettipäiväkirjassa on ollut kauan hiljaista, olen hyvin pahoillani siitä. Koitan jatkossa parantaa päivitystahtia, tässä ei oikeasti ole ollut hirveämmin aikaa päivitellä.

Hyvä että olen kerennyt netissä seuraamaan uutisia, että tiedän vielä pallon olevan yhtenä kappaleena.

Mutta syy miksi kirjoitan nyt, on se että olen viimein hankkinut uuden koneen, tai tavallaan hankin vain muutaman osan mutta kaikki tietokoneen pääosat on uusittu tämän päivän tasolle, nyt näkyy HD-videot lopultakin pätkimättömänä ja niiden editointi ja luominen onnistuu myös ilman kiduttavia odotus ja ihmettely aikoja.

Koneen prosessorina on edelleen AMD laatua, neljän ytimen Phenom II joka sykkii kolmen gigahertzin taajuudella :), muistiakin hankin reilusti nyt kun sitä halvalla saa, koneessa on yhteensä kahdeksan gigatavaua RAM- eli keskusmuistia.

Ongelmia oli:

En saanut kuitenkaan uutta järjestelmää pystyyn niin nopeasti kuin toivoin, sain osat hankittua jo viime viikon perjantaina mutta kun olin liittänyt kaikki osat emolevyyn, ei se käynnistynytkään, epäilinkin että emolevyn bios ei tue vielä uutta prosessoria vaan tarvitsee päivityksen, en kuitenkaan odottanut että emolevy ei suostuisi toimimaan millään tavoin uuden prosessorin kanssa.

Muistan aikaisemmilta vuosilta että ainakin Intel -prosessorit toimivat heittämällä myös nopeamman prosessorin asetuksilla, mutta rajoitetusti ennen kuin asetukset sääti kohdilleen, jotain samankaltaista odotin nytkin käyvän mutta ei.

Epäilin myös että jos kyseessä olisi muistikammat, emolevyn QVL, ei listannut muisteja jotka siihen hankin ja pyysinkin kaverin tuomaan lainaksi oman muistikamman jotta voin olla varma siitä että ongelma on prosessorin yhteensopivuus.

Antti toi kamman, laitoin emolevyyn sen ja lopputulos oli sama, ei käynnisty virtoja pidemälle, tilasin sitten samantien Huuto.netistä emolevylle sopivan vanhemman prosessorin jonka avulla uskoin biosin päivityksen olevan mahdollista.

Kallista päivittää:
30€ vanhaan prosessoriin meni mutta kun se vihdoin keskiviikkona tuli niin laitoin järjestelmän heti kasaan kyseisellä prosessorilla varustettuna, pelot olivat korkealla ja kuinkas ollakkaan emolevy ei suostunut lähtemään virtojen ottoa pidemmälle, sitten mietin hetken ja epäilin että muistikampoja oli mahdollisesti liikaa kerralla kyseiselle prosessorille, otin kaksi kampaa pois niin että muistia jäi neljä gigatavua koneeseen, käynnistin ja woila! kone boottasi onnellisesti biosiin.

Tästä riemastuneena heiluin ja pompin kuin pikkupoika karkkikaupassa, boottasin kiintolevyllä vielä olevaan vanhaan Windowsin asennukseen, latasin emolevyn biospäivitys ohjelman ja aloin lataamaan bios päivityksiä järjestelmään järjestyksessä, tässä menikin tovi kun kone piti bootata jokaisen päivityksen jälkeen uudelleen, lopulta sain viimeisen bios päivityksen sisään, sen joka toi tuen uudelle neljän ytimen Phenom II prosessorilleni.

Nyt tai ei ollenkaan:
Suljin tietokoneen, vaihdoin prosessorin ja laitoin loput kaksi muistikampaa emolevyyn kiinni, sormet ristissä käynnistin ja jippii, se elää!, tunnistaa kaikki mustit ja prosessorin mainiosti =).

Eillen sain 64-bittisen Windows Vistan sisään ja tänään se on saatu jo käytettävään kuntoon :).

Nyt on mukava tehdä töitä ja viihteelle ja vapaa-ajalle on taas aikaa enemmän, ei enää latausodotuksia ja pitkästä aikaa koneella on taas viihtyisää olla, ennen kaikkea johtuen siitä että kiinnitin huomiota koneen viilentämiseen mahdollisimman hiljaisin komponentein, esimerkiksi erillinen näytönohjain on passiivijäähdytteinen, katsoin sen täyttävän tarpeeni sillä en hirveästi uusimpia pelejä pelaile, vaikka ostinkin tänään pelin, PopCapin Bejeweled Twistin :).

Tässä uusi kokoonpano:
Emolevy: Asus M3A78 PRO
Prosessori: AMD Phenom II 940 Black Edition - 3GHz, kanta: AM2+
Muisti: Patriot Memory EP PC2-6400, 800MHz, Low latency (4-4-4-12), 2.2v - 2 x 4GB (2 x 2GB kit) = 8GB
Näytönohjain: Asus EAH3450 (ATI Radeon HD 3450), 512MB DDR2.
Näytönohjain on emolevyllä olevan integroidun piirin kanssa CrossFire yhteenliittymässä, eli laskutehoa
tulee sieltä hieman lisää :).

Nettipäiväkirjasta jotakin:
Niin ja ei vähäisempänä, meinaan nyt tulevan viikonlopun kuluttaa nettipäiväkirjan ulkoasun muutokseen, pientä viritelmää on jo, muutos saattaa olla aika hmm..., mitenkä sen sanoisi, järkyttävä tai sitten ei :).
En kuitenkaan lupaa että muutostyöt ovat valmiita viikonlopun jälkeen mutta se olisi tarkoitus, voi olla että päivitystyö venyy nettipäiväkirjan monimuotoisuuden takia viikonkin päähän.

16 tammikuuta, 2009

Kiitos emotionr

Katselin hieman noita tähän blogiin keräämiäni sivupalkki gadgetteja ja huomasin että ylimpänä ennen ollut Emotionr banneri ei enää ilmoittanutkaan olotilastani teille lukijoille, noh kävin sitten Emotionrin sivulla ja kuinkas ollakkaan sain eteeni sivun jossa Emotionrin kehittäjät kiittävät palvelun käytöstä ja pahoittelivat että palvelun kehittämiseen ei ole aikaa ja näin he päättivät sulkea palvelun vanhentuneena.

Minä haluan osaltani kiittää Emotionrin kehittäjiä, palvelu oli hauska ja toimi se minun mielestäni sellaisenaankin mutta iso kiitos tästä hauskasta palvelusta.

Kehittäjät ovat halukkaita tarjoamaan palvelun joillekin muille joilla aikaa sen kehittämiseen on, käykää sivulla http://emotionr.com/index.html ja ottakaa yhteyttä, ehkä saamme maailman olotilan taas jälleen online =).

Työ: ei niin kiireistä

Tällä viikolla ei ole ollut kovinkaan kiireistä töissä, mikä on tavallaan ihan hyvä ja tavallaan taas ei niin hyvä.

Sitä ennen nukkui yleensä silloin kun väsytti, nykyisin sitä täytyy olla sharppina koko päivä mutta toisaalta viikonloppu alkaa taas tuntumaan viikonlopulta kun tietää että saa rentoutua ainakin sen pari päivää.

Tänään olisi tarkoitus lähteä Äidin luokse Jokioisille mutta en usko että lähden sittenkään, jalat ovat sen verran vieläkin loppu tuosta Keskiviikon mainostenjakohommasta, niin tosiaan en ole tainnut kertoa, autan Tiiaa jakamaan mainoksia, saanpahan siinä liikuntaa mikä on hyvää vastapainoa tälle kotona työskentelylle ja Tiia saa omaa rahaa käyttöönsä =)

Jos en lähde Jokioisille tänään niin varmaankin vain rentoudun töiden jälkeen muutamalla lasillisella herkullista ja ravitsevaa punaviiniä, kuulostaa paljon mukavammalta kuin reissaaminen Jokioisille =).

Tilasin myös uuden puhelimen Tiialle, se on tulossa kohta puolin kuriirilta. Piti vielä soittaa takaisin ja varmistaa että on tulossa kun Itellan varmistussoiton aikana minulta meni akku.

Itsellenikin tilasin jotain, uuden 500GB kiintolevyn, se on suurin mitä IDE-väylään vielä on saatavilla ja tuohon koneeseen joka verkossa levyt jakaa menee vain niitä, olen myös saamassa yhden oliko nyt 120GB kiintolevyn johon tulen tallentamaan viikkottaiset varmuuskopiot, sitten onkin IDE-paikat täysiä ja täytyy hankkia SATA-ohjain, sekin on halvimillaan nykyään vain noin 20euroa joten rahasta sekään ei nykyään enää ole kiinni.

Eipä muuta tällä kertaa.

02 tammikuuta, 2009

Olipas taas uni: Kunnianloukkaus

Näinpäs kummallisen unen juuri äsken kun olin "päiväunilla".

Olin unessa loukannut jotain japanilaista mutta tätä tapahtumaa en kuitenkaan ollut unessani nähnyt, no kuitenkin kävi äkkiä selville että tämä kyseinen japanilainen oli osana jotain suurempaa Samurai-sukua ja nyt ne kaikki samurait olivat tulossa kostamaan minulle tai kaappaamassa minua kaksintaisteluun tämän loukatun samurain kanssa.

Olin saanut unessa kuitenkin joitakin ystäviä jotka auttoivat minua piileksimään ja jotka peittivät hyvin jälkiäni jottei samurait vain löytäisi minua, nyt kuitenkin ne olivat päässeet todella lähelle, ne oli nähty kerrostalon ullakolla ja ne olivat jättäneet lattiaan jotain kaivamisen merkkejä, minä olin sitten jo menossa yhteen noista aukoista kun joku vanhempi mies joka niistä oli minulle kertonut esti minua mutta ehdotti että voimme tiputtaa katossa roikkuvan rautaisen jonkun suuren esineen aukkojen päälle jotta sisällä olleet samurait eivät pääsisi ulos.

Seuraavaksi olinkin äitini kanssa etäisesti muistuttaaneessa Vesalan (lapsuudenkotini) lähikaupassa jossa ostimme olutta ja samalla olin viemässä tyhjiä pulloja, pulloautomaatti oli viimeisen kassan takana ja samalla kun äitini nosti ostoksia kassahihnalle, minä vein tyhjät pullot automaattiin, Automaatissa oli kuitenkin jonkun edellisen asiakkaan jättämä kuitti mutta tätä en vielä tiennyt sillä se ei ollut näkyvillä, vasta kun olin saanut omat pullot tai lähinnä mitä kummallisemman näköiset tölkit automaattiin ja painoin kuittinappulaa sainkin nyt yhteensä 22€ rahaa vaikka piti saada vain noin 7 euroa :), Kassa otti kuitin iloisena vastaan. Nyt sitten olinkin jo viemässä ostoskärryä kun huomasin kärryjonon viimeisen kärryn pohjalla jonkun verran tölkkejä ja palautin nekin, sitä en muista paljonko niistä sain :)

Ykskaks olimmekin sitten etäisesti Vesalan kotini keittiötä muistuttavassa tilassa ja yritin vakuuttaa äidilleni että samurait todellakin ovat perässäni ja että olen loukannut jotakin, äitini ei kuitenkaan ollut asiasta kiinnostunut laisinkaan vaan pyysi äreästi uutta olutta, kun hermostuin lukuisten vakuutteluyritysten jälkeen, heitin pöydällä olleen lasin tai mukin seinään josta se kimposi suoraan olut tölkkejä sisältäneeseen 24 tölkin laatikkoon,  laatikko meni kumoon ja lyttyyn osasta reunaa ja samaten myös monet siellä olleista tölkeistä menivät rikki ja  vuosivat runsaasti.

Äitini ärisi vain jotain että nyt tein viimeisen tempun, no yritin edelleen vakuutella häntä hädästäni ja siivosin jälkiä, sanoin että kaikki rikkinäiset ovat sitten minun kun koitin olla ystävällinen, lopputuloksena kuitenkin ehjiä tölkkejä oli jäljellä enää vain 5 ja siitä äitini ei pitänyt, sitten muistin että jossakin pitäsi olla vanhoja oluita jäljellä mutta en muistanut missä, kysyin niistä äidiltäni ja hän näytti että oli siirtänyt ne sivukaappiin ja ne annettuani äidilleni oli hän taas tyytyväinen :)

Tähän heräsin sitten, en tiedä saiko nämä samurait minut kiinni mikä olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä, kun heräsin olin edelleen hädissäni ja kiperä tunne siitä että jokin seuraa ja meinaa tehdä pahaa oli todella aito.

Hieno kokemus.

Se mistä tuo olut juttu tulee ja äreänä oleva äiti, on varmaan siitä että tänään päivällä luin jutun oluesta joka oli jäätynyt maahan kiinni pudottuaan (oliko 700 litraa) kadulle, ja äreä äiti taas eräästä youtube videosta jota katsoin iltapäivällä, jossa joku känniläinen nainen pyytää viinaa tai olutta äreällä äänellä ja haukkuu ilmeisesti miestään samalla =).

31 joulukuuta, 2008

Hyvää ja turvallista uutta vuotta 2009

Nyt on enää tunteja aikaa kun vuosi vaihtuu vuodeksi 2009...

Eli hyvää ja turvallista uutta vuotta 2009 kaikille lukijoille.

Lähden viettämään uutta vuotta jälleen siskolleni Jaanalle =)