25 maaliskuuta, 2011

Noin viikko ilman _omaa_ nettiä

Sain ADSL-yhteyden auki jälleen eilen, sitä ennen se oli ollut kiinni noin viikon, sillä Sonera oli mennyt sulkemaan yhteyden maksamattomien laskujen vuoksi.

Minulla oli kyllä kaksi laskua maksamatta, tarkemmin puolitoistalaskua ja tästä olin ilmoittanut yhtiölle ajoissa mutta kun he soittivat minulle ja selvittivät sulkemiseen johtaneita syitä, he sanoivat että eivät ole koskaan saaneetkaan viestiäni jonka heille lähetin noin kaksi viikkoa aikaisemmin (jolloin sain viimeisimmän karhun), tosin en ollut saanut siitä mitään ilmoitusta sen jälkeen, mutta enpä ole ennenkään Soneralle kirjoitetusta viestistä saanut vastausta, varsinkaan mikäli ne ovat koskeneet laskua, tuolloin tosin viestin sisältö on mennyt perille ja minua on laskutettu maksusopimuksesta normaalin hinnaston mukaisesti.

Nyt minulle olisi tulossa mukamas 15 euron lisälasku liittymänavauksesta, koska Sonera kadotti lähettämäni viestin.

Soneran asiakaspalvelija ilmoitti että mikäli Sonera olisi viestini saanut ajoissa (noin kaksi viikkoa aikaisemmin) ei liittymääni olisi suljettu tai ainakin asiakaspalvelija olisi ottanut minuun yhteyttä.

Mahtavan tästä jutusta teki se että en pysty todistamaan juuri mitenkään että olen lähettänyt heille viestin, sillä nykyään heidän kanssaan pystyy asioimaan _ilmaiseksi_ vain lähettämällä viestin Oma sivujen –kautta, se on palvelu Soneran asiakkaille, siellä on yksinkertainen lomake johon voi kirjoittaa asiansa asiakaspalveluun, mahdollisuutta ei ole lähettää sähköpostia omasta sähköpostiosoitteestaan vaan ainoastaan lomaketta voi käyttää, eikä kopiota kirjoitetusta viestistä voi saada muuta kuin kuvakaappauksen avulla.

Kuvakaappausta en ottanut, koska en osannut epäillä mitään tämänkaltaistakaan, sillä aikaisemmin viestit ovat menneet ongelmitta perille.

Lähetin viestin Soneran matkapuhelin- asiakaspalveluun, johon olen kyllä aina ennenkin lähettänyt, sillä Oma Sivujen kautta ei läheskään aina pääse laajakaistapuolelle, eikä tosin usein mihinkään muuallekaan sillä sivut ovat naurettavan hitaita ja hyvin epäkäytännöllisiä, siellä kun pommitetaan automaattisten palveluiden pariin eikä mahdollisuutta siihen oikeaan yhteydenpitoon tai oman viestin kirjoittamiseen juuri anneta…

Joka tapauksessa, Soneran asiakaspalvelija joka asiaani käsitteli otti tämän tietoonsa saatuaan ongelmaksi juuri sen että olen lähettänyt viestin “väärälle puolelle” vaikkakin samaan taloon ja ihan varmasti samojen asiakaspalvelijoiden luokse, kysyin sitten että mitä jos ottaisit selvää siellä asiakaspalvelussa että missä viesti on, se ei nyt sitten kuulemma käynyt koska se asiakaspalvelija joka vastaa matkapuhelinpuolella ei _ehkä_ käsittele viestejä jotka heille tulee, siis mitäh?!?!

Sillähän ei todellisuudessa olisi mitään merkitystä käsitteleekö hän sen vai kuka, se kuitenkin käsitellään ja sen tiedon saaminen talon sisällä luulisi olevan helpompaa kuin että minä alkaisin soittelemaan ja ihmettelemään täältä käsin viestin vastaanottajaa, eihän se minulle edes pitäisi kuulua sen jälkeen kun olen lähetä painiketta painanut, sille tarkoitetulla verkkosivulla.

Minulla on tallennettuna tuo puhelu ja lisään sen tänne kunhan löydän jonkun yksinkertaisen palvelun joka tarjoaa kätevän soittimen, voi vinkata!.

Käyttelin tuossa vaihtelevin menestyksin naapurin WLAN-verkkoa joka on ollut avoin ja palvellut minua silloin kun omassa verkossa on vikaa ollut ja samaa yhteyttähän käytin kun muutin tähän taloon ja odottelin oman yhteyden avautumista…

Nyt kyllä helpottaa kun yhteys toimii jälleen mutta kyllä tämä aika tuntui taas ikuisuudelta ja en tässä nyt mitään sääliä yritä hakea, kyllähän laskut pitää ajallaan maksaa miten olen toiminutkin mutta nyt kun kerran piti kiristää niin yhteys kiinni ja väitetään vielä että ilmoitusta ei ole minulta tullut, se on hieman alhaista mutta Sonera kyllä tunnetaan juu.

Sonera kun ei tarjoa maksaville asiakkailleen ilmaista asiakaspalvelunumeroa vaan soitto maksaa ja silloin minä en sinne soittele, minulla on prepaid-liittymä johon olen hyvin tyytyväinen, minä en osta siihen puheaikaa ennen kuin se on aivan pakollista, esimerkiksi liittymän sulkemisajan lähestyessä, muuten hoidan oman puolen keskusteluista internetin avulla, puhelut ja tekstiviestit otan tuolla liittymällä vastaan.

13 maaliskuuta, 2011

Kirkossa käyty ja kakkukahveet juotu…

Maaritin esikoistytär Johanna pääsi tänään ripille ja käytiin sitten lähisukulaisten kanssa kirkossa ja sieltä mentiin sitten kakkukahveelle Matkuun.

Kirkossa valittiin ehkä huonot paikat sillä emme nähneet tilaisuudesta juuri mitään, olimme kirkon toisessa kerroksessa ja melkein viimeisellä penkkirivillä, eipä tuo silti haitannut, olimme kuitenkin “hengessä” mukana ;). Eikä tosiaan muualla oikein enää tilaa ollut...

Hauskaa oli kun mietittiin miten kirkolta päästään Matkuun herkuttelemaan, autoon kun mahtuu vain rajallinen määrä ihmisiä mutta kyllä kaikki sinne lopulta pääsi, kun autoja oli reissussa tarpeeksi :).

Olihan Maaritilla ruokakin tarjolla mikä oli ihan kiva yllätys, ainakin minulle ja kyllähän se ruoka näytti kaikille hyvin maistuvan, kiitosta vaan Maarit! ja vielä siihen hyvät kakut ja muut herkut kyllä kelpasi :).

Nyt kun näin Matkun asunnon ensimmäistä kertaa remontin jälkeen (onhan se vieläkin osittain kesken) niin täytyy sanoa että hienolta näyttää, siellä on tekemistä vielä mutta pääpiirteittäin talon uusi ilme näkyy jo.

Tässäpä tämä, kiva päivä ja niinpäinpois mutta nyt lähden leffan saattelemana nukkumaan.

11 maaliskuuta, 2011

Sain uuden emolevyn takuuvaihtona tänään

Emolevy saapui ja pöytäkone voi ja kukkuu iloisesti jälleen!

Tänään sain lopultakin uuden emolevyn takuuvaihtona, emolevyssä oli siis todellakin syy ongelmien tuloon.

Olin aika varma että tässä täytyy asentaa käyttöjärjestelmä uusiksi mutta eipä tuo moista operaatiota onneksi nyt vaatinut, huomasin myös että Asus on julkaissut lankulle uuden biosin ja asensin sen, sen pitäisi tarjota parempaa toimintavarmuutta, oma ongelmani ei kyllä biosiin varmaankaan liittynyt vaan emolevy ei enää siirtänyt virtaa joka puolelle.

Ongelma oli itse asiassa samanlainen kuin aikaisemmalla kerralla kun jouduin Asuksen emolevyn takuuvaihtamaan, tuolloin kyseessä oli eri mallikin…

Japanissa :(

japanissa

Aamu alkoikin kivasti kun postinkantaja herätti ja antoi paketin käteen jossa emolevy oli, mutta ei kauaa mennyt kun selvisi mitä Japanissa on tapahtunut, se on tässä nyt hieman syönyt hyvää mieltä :(

En tiedä toista kansakuntaa joka pyrkii niin vahvasti kaikessa tekemisessään täydellisyyteen kuin Japani, myöskin tästä syystä virheetkin ovat olleet sen mittaisia, mutta sehän ei pelaa joka pelkää.

Pidän Japanissa erityisesti sen kielestä, kulttuurista ja historiasta, myös nykyaikaiset kulttuuri-ilmiöt ovat varsin mielenkiintoisia koska ne eroavat täysin muun maailman vastaavista, jos niitä nyt voi mihinkään edes verrata ;)

japanissa2

Nyt tapahtunut luonnonkatastrofi tsunameineen ja maanjäristyksineen on tehnyt Japanille todella suurta vahinkoa eikä tämän mittakaavan katastrofissa ole tietenkään säästytty kuolemilta, aluksi Japanista ilmoitettiin että toistaiseksi on kuollut vain muutama ihminen kunnes koko totuus katastrofista selvisi läpi internetin, nyt kuollunuhreja on jo satoja ja pian varmasti tuhansia.

japanissa3

Videot Japanista muistuttavat Thaimaan tapahtumia, Youtubesta löytyy videoita huomattavasti enemmän, paikan päällä olevien ihmisten kuvaamina.

Minä taas seuraan Japanilaista NHK World TV-Kanavaa, josta tulee  kai noin tunnin välein suora uutislähetys?, muuten sieltä tulee Japanin katastrofitiedote joka koostuu erikielisistä tiedotteista, tiedotteet ovat tosin olleet kokopäivän samoja.

Forssan Seudun Puhelimen kaapelissa näkyy tuo TV-kanava myös mutta olen nyt seurannut sitä internetin välityksellä.

26 helmikuuta, 2011

Mitä löytyy kauppakassista video ja hieman muuta... :)



Forssan Citymarket sai minulta tänään noin 27 euroa, minä vastineeksi elintarviketta :)

Sitten hieman asiaa pöytäkoneeni ongelmasta...

20 helmikuuta, 2011

Nokia vaihtanut Microsoftiin, Hampaita poissa ja emolevy kosahtanut

Viime viikko oli kaikkea muuta kuin onnistunutta.

Jo edellisenä perjantaina Nokia ja Microsoft ilmoittivat yhteistyöstä jossa Microsoft Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmä tulisi korvaamaan nykyisen Symbian käyttöjärjestelmän kokonaan ja jarruttamaan MeeGo -käyttöjärjestelmän kehitystä Nokian osalta, eli Nokia muutti mobiilimaailman kerta heitolla ja varmasti ennätysajassa.

Itse en pitänyt uutisesta yhtään eikä pitäneet ne tärkeimmät, eli sijoittajat myöskään, Nokian kurssi lähti ennätysmäiseen alamäkeen heti suunnitelmien julkistamisen jälkeen, tosin New Yorkissa kurssi oli alaspäin vetoinen jo muutenkin, johtuenko sitten analyytikkojen veikkauksista vai mistä?

Nyt kuitenkin Nokia on noussut tasaiseen tahtiin mutta ei kovin korkealle vieläkään.

Paljon oli väittelyä siitä Onko, entinen Microsoft-johtaja Stephen Elop edelleen Microsoftille lojaali?, eräänlainen ansa tai Troijan hevonen joka olisi Microsoftin suunnitelmien mukaan ajettu Nokian toimitusjohtajaksi ja sieltä käsin ajamaan yrityksen kaappausta.

Täytyy myöntää että nykyiset toimet mitä Elop yhtiössä tekee antaa tälle vaikutelmalle isot siivet.

Ensiksi Elop julkaisee suunnitelmat jossa hän vesittää nykyisten lippulaivatuotteiden myynnin, ilmoittamalla että näiden käyttöjärjestelmään ei enää parin vuoden sisällä tukea tai uusia ohjelmia synny, kun lippulaivatuotteet eivät myy, näkyy se samantien pörsissä, osakkeiden halventumisena ja koska Symbianiin ei yrityksessä enää pitkällä tähtäimellä panosteta, tarkoittaa se silloin isoja YT-neuvotteluita ja potkuja tuhansille ammattilaisille, tämä taas voi nostaa osakkeiden hintaa mutta Microsoftille tämä kaikki tarkoittaisi hyvää, mikäli se aikoisi Nokian kaapata.

Halvalla yritys ja siellä olisi valmiina vain se tietty ydinporukka ja osaaminen jonka Microsoft ylipäänsä haluaa, eli laitevalmistus ja tietty ohjelmisto- ja myynti osasto.

Eli Nokia on halvalla lähdössä.

Elopista on myös hyvä muistaa se että hän on aikaisemmin jo tehnyt samaa työtä, esimerkiksi kun hän oli Macromedian johdossa, myytiin se Adobelle ja kun homma oli tehty, sai Elop siitä mukavan palkkion, oleskeli hetken Adoben riveissä ja lähti tuntuvan rahapussin kanssa yrityksestä muille markkinoille, näin on varmasti käymässä myös Nokian hommissa.

En ole koko viikkona päässyt Nokia uutisia päivittämään IT Paukkuun kun maanantain viisaudenhammasten poisto ei mennyt ihan odotusten mukaan.

En saanut veren vuotoa lakkaamaan millään, johtuen hammaslääkärin vajavaisista jälkihoito neuvoista, hän vain sanoi että pure tuppoa jonka sain mukaani 15 minuuttia niin veren vuodon pitäisi hyytyä tuon jälkeen, hoitaja antoi minulle jopa toisen tupon tai harson mukaani, jos se nyt sattuisi vielä vähän vuotamaan.

No... minulta kuitenkin poistettiin ei yhtä vaan KOLME hammasta samaan aikaan joista kaksi oli vierekkäisiä hampaita, tuolloin niin sanotusta kolosta tulee aika pikkasen suurempi kuin näillä harsoilla olisi voitu verenvuoto tyrehdyttää.

Verenvuoto muodosti kolon alueelle illalla niin sanotun hyytymän, en kuitenkaan tiennyt mikä hyytymä oli, koska lääkäri ei maininnut siitä yhtään mitään, luulin että olen pureskellut puudutuksissani poskesta palasen ja että se olisi ollut se, sylkäisin hyytymän pois ja verenvuoto sen kuin kasvoi.

Verta tuli niin paljon että seuraavana yönä meinasin useamman kerran tukehtua siihen nukkuessani.

Aamulla hyytymä oli tullut takaisin mutta verenvuotoa se ei estänyt, hyytymästä oli myös kasvanut niin suuri että se haittasi nielemistäni ja se osui jatkuvasti kitalakeen josta seurasi yökkimisrefleksi, sitten minun oli pakko alkaa tosissani epäilemään että jotain on nyt pahasti pielessä ja hankin itselleni lopulta kyydin.

Pääsin Forssan sairaalaan jossa oli yleislääkärinpäivystys.

Yleislääkäri poisti hyytymän joka oli kasvanut noin nyrkin kokoiseksi mötikäksi tuossa vaiheessa ja sitten hän putsasi kolon ja antoi minulle harson jota piti purra 20 minuuttia, kun verenvuoto ei tuolloinkaan vielä suostunut loppumaan, ehdotin lääkärille verenhyytymislääkettä ja sillä sitten koitimme ja se näytti pelaavan vaikka kauan sekin otti.

Kun veri oli hyytynyt sain vielä lääkesienen jota minun piti purra kolossa, lääkesieni hajosi seuraavana päivänä kuten sen oli tarkoituskin.

Sain vielä kuumeeseen joka minulle oli noussut ennen sairaalaan pääsyäni poretabletin joka laski kuumeen siedettävälle tasolle.

Minulla on nyt koko viime viikko ollut hieman hutera olo eikä kolot näytä vieläkään olevan täysin terveet, ainakin niihin sattuu aika ajoin pahastikin, onneksi minulla on vielä muutama särkylääke ja huomenna saa lisää jos tarvetta on, onneksi sentään kuumetta ei enää ole ollut mutta vielä loppu viikolla kuumetiloja tuli ja meni.

Torstai oli myös voiton päivä kun pääkoneeni emolevy kosahti kesken elokuvan katsomisen :/.

No Asuksen asiakaspalveluun voi varmasti edelleen luottaa ja saan takuuna uuden tilalle, kunhan vain saan kuitin tuosta.

Olen ollut jo Asukseen yhteydessä ja kuittia kyselevät, toivottavasti kuitin löydän mutta jos sitä en saa niin toivotaan että siellä sitten viimeistään minun sanaani luotetaan.

Olen nyt käyttänyt Asus Eee PC 901 konetta jälleen varakoneena ja asensin tähän tuoreimman Ubuntun (10.10) ja toimii erinomaisesti, kone jaksaa näyttää jopa täyden FullHD-tarkkuuden ja moniajo toimii.

Windows 7;n kanssa olisi varmasti päästy samaan mutta siitä oli jonkin säätämisen yhteydessä mennyt järjestelmänvalvojan tili sekaisin enkä jaksanut aloittaa sen korjaamista tai Windowsin uudelleenasennusta.

Tuosta pääkäyttäjätilin sekoilusta tuli mieleen ihan vinkkinä että kannattaa tehdä järjestelmään ainakin pari järjestelmänvalvojan oikeuksin olevaa käyttäjätiliä, sillä mikäli tili sekoaa et peruskäyttäjänä pääse enää esimerkiksi tiliasetuksia säätämään tai tekemään mitään muutakaan, vaikka niin kuin minun tapauksessani, järjestelmä osasi kysyä järjestelmänvalvojan salasanaa ja hyväksyikin sen mutta mitään ei tapahtunut.

Eipä tässä nyt muuta, ensi viikko on jo voittoa kohti.