18 elokuuta, 2014

Rytmi sekaisin ja uneton yö

En nukkunut laisinkaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja sunnuntai päivä meni ilman minkäänlaista väsymystä. Kummalliseksi sunnuntain teki kuitenkin se että kello juoksi mielettömän nopeasti.

Katsoin yöllä muutaman elokuvan joidenka aikoina silmät alkoivat todella painaa, painuin maate elokuvien jälkeen, sängyssä kuitenkin kädessä oli iPad ja siinä tuo paheksuttu Asphalt 8: Airborne autopeli jota pelasinkin sitten pitkälle aamuun, tehden mielettömän määrän krediittejä ja ostin jopa uuden auton :D

Sitten kun huomasin että väsymys oli kerta kaikkiaan kadonnut menin olohuoneeseen ja katsoin jälleen Netflixistä elokuvan, jossakin puolessa välissä elokuvaa äitini soitti ja ihmettelin kuinka kello voi olla jo 16!, katsoin elokuvan loppuun ja painoin sen jälkeen tekstitv:lle (ihan oikeasti) ja etsin miesten em-keihään finaalin lähetysajankohdan, selvitin sen ja nopeasti suihkuun ja äidille jännittämään kuinka keihäässä käy, väsymyksestä ei ollut merkkiäkään.

Ruuskanen sinkaisi keihään kultaan ja melko pian lähetyksen jälkeen lähdin kotiin. Kotona sitten lopulta iski melkoinen väsymys ja painuin maaten, kello oli tuolloin hieman yli seitsemän illalla, sitten hetken aikaa sängyssä vielä pelailin, selailin verkkoa ynm... ja nukahdin.

Tänään maanantaina heräsin sitten kuuden maissa joten luulisi että rytmi korjaantui kerta heitolla ja juuri sopivasti kun tuo oma lomani IT Paukusta päättyi :)

Eli kyllä tuo rytmi näyttää korjaantuvan kuin itsestään sitten kun siihen lopulta aitoa tarvetta on :)

17 elokuuta, 2014

Videopäiväkirjaan tuore päivitys: Kauppakassia ja hieman muutakin...

Kauppakassivideota ja tietokoneella hölynpölyn pölötystä :)

Sain tädiltäni syntymäpäivälahjaksi villasukat, tulee kyllä tarpeeseen kun kylmät alkaa, kiitos niistä mutta älä unohda joulua ;)

Paljastan videolla myös Skype tunnukseni ja pyydän lisäämään listalle jos haluttaa kanssani pölötellä, enemmän itse kuitenkin suosin Google Hangoutsia mutta Skype on päällä 24/7 koska nyt varsinkin Äitini käyttää sitä Facetimen lisäksi koska hän omaa Windows puhelimen.

12 elokuuta, 2014

Tiia synnytti pojan 3.8 :)

Siskontyttöni Tiia synnytti 3.8 ihanan poikavauvan ja samalla minusta tuli “uusiotermein” isoeno :)

Täytin itse vuosia 2.8 ja Tiia teki minulle herkullisen täytekakun ja pidimme pienen kahvitteluhetken Tiian ja Mikon luona koska se vain jotenkin sopi paremmin että olimme siellä kun kakkukin oli siellä tehty ynm... mutta tuolloin ei osannut vielä arvata mitä seuraavana päivänä sattuisi tapahtumaan.

Aamuyöstä kuulin että Tiialla on alkanut supistamaan eikä siitä mennyt kauaakaan kun jo lähtivät ajamaan Hämeenlinnaan, päivällä tuli Mikolta viesti poika syntyi!, ehkä paras vastaanottamani tekstiviesti jonka olen koskaan saanut.

Olen ollut aivan häkeltynyt asiasta, lapsi on niin ihana ettei meinaa uskoa kuinka ihana vaavi onkaan :)

Tässä kuva waawasta (äidin Instagrammista):

Söpöysaste 100/5, jopa waawan itku on niin suloista ettei siitä meinaa saada tarpeekseen,tosin nyt useimmiten kun olen ollut paikalla niin eipä jäbätin ole pahemmin edes itkeillyt, pitänyt vain suloista waawa-ääntä ja nukkunut :)

Läheisiä ollaan:

Kun Tiia muutti tänne Jokioisille miesystävänsä ja tuoreen Isän, Mikon kanssa ollaan me oltu paljon tekemisissä, käyty pitkillä kävelyreissuilla, kauppareissuilla ja ties missä vietetty aikaa yhdessä. Kuinka mukava onkaan kun nyt vihdoin vauva on tullut ulos Äidin masusta ja voidaan käydä kävelyllä kolmistaan ja ehkä Isomummokin naapuritalosta napataan reissuille mukaan :)

Yhden kerran käytiin jo pikaisella kävelyllä kauppareissun yhteydessä ja päädyimme urheilukentän reunamille vain todistamaan että itse alueelle ei vaunujen kanssa pääse ajoneuvoesteiden vuoksi mutta kyllä täällä muitakin paikkoja on mihin voi kävellen mennä vaikka millä mitalla, olemmehan me maalla.

30 heinäkuuta, 2014

Videopäiväkirja: Tässä kauan unohduksissa ollut Hämeen linnan video

Tämä video on kuvattu 30.07.2013 eli viime kesänä ja liittyy aikaisempaan hämylinna videointiin samalta päivältä: Päivä Hämeenlinnassa.

Videossa katsellaan hieman aluetta, kävimme linnassa niin myöhään että emme kerinneet linnan sisälle tai näkemään muita nähtävyyksiä rakennusten sisätiloissa.

Myöhemmin tulossa video myös linnan sisältä ja muualta alueelta, viime kesältä sekin :)

24 heinäkuuta, 2014

Taas on puuhasteltu kaikenlaista

Eipä tuo lomaviikon loppuminen paljon näyttänyt hidastavan tuolla ulkona liikkumista ja olemista :)

Paljon on edelleen kävelty ja uusia paikkoja löydetty.

Eilen illalla tuli pitkästä aikaa käytyä potkimassa palloa ja koria heittelemässä, näytti tuo leikkimielinen urheileminen onnistuvan ainakin toistaiseksi sillä mikään paikka ei ole ilmoittanut tulevansa kipeäksi.

Pari päivää sitten kävimme Jokioisten Elonkierrossa jossa tuli pyörittyä ja ihmeteltyä erilaisia kasveja, viljelyksiä ja niitä maalaismaisemaan kuuluvia elukoita kuten esimerkiksi possuja ja lehmiä. Alla on muutama kuva reissusta (klikkaa kuvaa niin pääset albumiin):

Klikkaa niin pääset albumiin

Eikä kyllä ole yhtään haitannut että ollaan juostu ulkona sillä nyt täällä asunnossa on lämpöasteita yli 30 eikä ilma oikein kierrä koska täällä tehdään pientä ulkosivu- ja parvekeremonttia jonka aikana talo saa helmoihinsa uudet maalit ja parveke uuden lattian ja seinämaalit. Ongelma on siinä että vanhat maalit on poistettu soodapuhaltajalla ja tuolloin ikkunat ja ovet on pidettävä visusti kiinni jottei haitallinen pöly pääse tekemään pahojaan.

Kuva olohuoneesta jossa parvekkeen tavarat on siirretty ikkunan edustalle sisäpuollele ja viihde suojattu tuplapeitteillä pölyltä suojaan.

Makuuhuoneen ja keittiön ikkunoita olen uskaltanut kuitenkin pitää avoinna koska puhallusta ei toistaiseksi talon edessä enää tehdä. Olohuone on kuitenkin nyt ongelma sillä siellä ei voi avata enää parvekkeen ovea tai ikkunaa edes yöksi koska työmiehet eivät ole siivonneet parvekkeelta puhalluksen aiheuttamia pölykerroksia vielä pois ja puhallustyöt on mitä ilmeisemmin vielä kesken.

Puhallusjätettä tuli kuitenkin melko paljonkin läpi parvekkeen ovista ja ikkunoiden pokien kautta koska noh, parvekkeen ulko-ovessa ei ole laisinkaan tiivisteitä enkä ole uusia saanut vaikka jo keväällä lupasivat uudet laittaa tulemaan.

Onneksi kuitenkin jätettä oli näkyvästi vain oven edustalla ja sen pystyi imuroimaan melko äkkiä pois, nyt rakensin oven eteen parvekkeen matoista pienen suojan jos se pitäisi jätteen leviämisen paremmin hallinnassa.

Vielä kun alkavat maalaamaan tuota parveketta niin tuolloin ei myöskään pääse ovea avaamaan sillä tuolloin ne suojaavat ikkunapokat ja ovet maalilta muovipeitteellä niin lämpötila varmasti nousee entisestään. Olisivat kyllä omasta mielestäni saaneet laittaa muovit tai edes teipit (joilla suojasivat etupuolen ulkorappusten kaiteet) parvekkeen ulko-ovien ympärille jo ennen kuin aloittivat puhalluksen parvekkeilla.

Kiinteistöyhtiö on varmasti sopinut puhaltamisfirman kanssa jo reilusti ennen kesää joten helleviikkoa eivät osanneet ottaa tuolloin huomioon, ehkä oppivat ehkä eivät nyt tästä tapauksesta.

Noh mutta ulkona kuitenkin ollaan ja tehdään joten ei sisällä tarvitse paljon olla.

P.S: Muuten koska täällä on niinkin lämmintä kuin yli 30 astetta, myös öisin niin nukkumisesta ei aina tule mitään, siksi IT Paukun uutisjulkaisut saattavat venyä iltapäivään jos olenkin saanut unta vasta aamulla tai aamupäivällä enkä ole jaksanut väsymykseltäni kirjoittaa juttuja valmiiksi.