21 lokakuuta, 2014

Ikkunaremontti siirtyy viikolla...

Tänne piti tänään tulla ikkunaremppa jossa olisi vaihdettu kaikki ikkunat jokaiseen huoneeseen ja vielä päivitetty parvekkeen ovi tälle vuosituhannelle.

Kuinkas sitten kävikään?

Ensiksi olin kerinnyt ilmoittamaan IT Paukun lukijoille että sivua ei päivitetä noin viikkoon ja sitten olimme siirtäneet kaikki tavarat niin parvekkeelta kuin ikkunan edustaltakin pois, niin että ei tätä _kotiani_ ainakaan viihtyisäksi voi sanoa.

Ymmärsin toki että tavarat täytyy siirtää ja suostuin siihen että asuntoni näyttää lähinnä lasten leikkilinnalta kuin kodiltani noin viikon verran.

Olen makuuhuoneessani joka on myös kotitoimisto, siirtänyt kaikki tavarat tietokonepöytää myöten sängyn päälle koska muualla tilaa ei ole. Nukuin viime yön olohuoneen sohvalla erittäin epämukavasti (tällä hetkellä unta alla noin 2.5 tuntia) ja ymmärsin edelleen että näin voidaan nyt toimia kun tilanne niin vaatii.

Tänään piti sitten lopultakin soida ovikello noin klo 8:00 aikoihin ja tarkoitus oli päästää ikkunaremppaajat hommiin, kuinkas kävikään. kyllästyin odottelemaan heitä jossakin välissä ja tarkoitus oli lähteä äidilleni nukkumaan koska tiesin että remppaajilla on yleisavaimet.

Avasin asuntoni ulko-oven ja yllätykseksi näin kaksi Tiivin (ikkunaremppaajat) työntekijää, toinen ilmoitti että eivät nyt ikävä kyllä pystykään tekemään sovittua työtä koska kaveri on kuumeessa. Olin hetken hiljaa ja kysyin mitäs nyt?

Minulle ehdotettiin sitten homman alkavan vasta viikon päästä, ensi viikon tiistaina että kävisikö tämä?, en yksinkertaisesti osannut vastata oikein mitään, miten minä nyt muka voisin tilannetta omalta osaltani parantaa siinä vaiheessa kun ilmoitetaan että emme tee?

Kysyin että mitä jos tehtäisiin tuo makuuhuone nyt joka tapauksessa tai ainakin mahdollisimman pian, muulla ei ole niin kiire. Ensiksi se kuulosti asentajien mielestä hyvältä idealta mutta sitten kuitenkin tuomitsivat ehdotuksen huonona koska se olisi ollut heille vaikeampaa tehdä asuntojen ikkunoita sekaisin, minkä toki ymmärrän. Välillä he väläyttelivät myöskin tämän viikon torstaita vaihtoehtoisena asennuspäivänä joka minulle olisi toki myös kelvannut, mutta nyt kuitenkin ovella oli lappu jossa on ilmoitettu asennuspäiväksi ensi viikon tiistai.

Kun asentajat keskustelivat ja suunnittelivat uusia asennuspäiviä keskenään mietin vain että mahtavaa!, olen ilmoittanut lukijoilleni ja siten myös samalla mainostajilleni ja muille yhteistyökumppaneille että sivu on periaatteessa kiinni viikon koska remppa on nyt ja sen jälkitoimet nyt vaan vie aikaa niin että juttuja ei kerkiä/pysty tekemään saman tien valmistumisen jälkeen.

Tajusin että tulen tämän tapauksen johdosta varmasti A.) kadottamaan osan lukijakunnastani ja B.) menettämään elintärkeitä tuloja ties kuinka paljon...

Olen korjannut nyt toki paukun tiedotteen asiasta mutta tiedote julkaistiin jo eilen joten vahinko on jo tapahtunut.

Sitten ensi viikolla kun remontti mahdollisesti lopultakin alkaa niin minulla on sama ruljanssi edessä, ilmoitus että nyt mennään kiinni viikoksi ja sitten ihmetellään mihin lukijakuntaa on kadonnut ja miksi tulot ovat pienentyneet...

Mitä tässä tilanteessa pitäisi teidän mielestänne tehdä?

 

Eikä tämä koske vain minua, äidilläni on ollut lähes kaksi viikkoa Nessu-kissa hoidossa koska talossa on remppailtu ja kissa oli paniikissa, tarkoitus oli ottaa Nessu kotiin huomenna rempan jälkeen mutta haen sen tänään kotiin ja kiikutan sen kai sitten uudelleen ensi viikolla äidilleni...

20 lokakuuta, 2014

Unboxaan Microsoft Wireless Desktop 3000 näppis/hiiri yhdistelmän

Nyt videolla vuorossa on Microsoft Wireless Desktop 3000 näppis/hiiri yhdistelmän unboxaus :).

kyseessä on “takuuvaihto”. Olin ostanut kyseisen viritelmän joskus noin 70 euron hintaan ja siitä hajosi kuukausien käytön seurauksena hiiren rullan kuminen pitoa parantava nauha joten kysyin Microsoftilta josko se olisi mahdollista saada takuuna korjatuksi.

Käyttöä nauhan rikkoontuminen ei sinällään haittaa mutta kokeilla näköjään aina kannattaa.

Microsoftilta tuli vastaus jossa he pyysivät osoitetta ja yllätyin iloisesti, oletin että lähettävät minulle uuden hiiren mutta hiiren sijasta sainkin koko paketin näppäimistöineen.

En ottanut moneen kuukauteen pakettia käyttöön vaan odotin sille parempaa käyttötarkoitusta sillä vanhaakin pystyi vielä käyttämään vallan mainiosti, sitten aloin panostamaan olohuoneen koneistukseen ja päätin siirtää olohuoneen media koneen hallintaan vanhat ja ottaa uudet käyttöön työpöytäkoneelle.

Samalla sain aikaiseksi tehtyä kunnon unboxing videon :)

Kyseinen tuote on erinomainen ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille käyttäjille, myöskin pelaajille :)

Videopäiväkirjaan päivityksiä :D

Tässä muutama tuorein päivitys videopäiväkirjaan :)

Juuri päättynyt viikonloppu meni hieman erilaisissa tunnelmissa yllä olevassa videossa kerron hieman viikonlopuntapahtumista ja sen sellaista...

Alemmassa videossa olen juuri tullut kotiin ja yritän saada aikaiseksi jonkinlaisen tubetus videon ja kyllä lievästi olen kyseisessä videossa humalatiloissa kuten itse olen asian videolla ilmoittanut :)

Kuvattu 20.10.2014:

Kuvattu: 16.10.2014:

26 syyskuuta, 2014

Miksei Youtube tee omien videoiden hallinnasta monipuolista?

Haluaisin hallita Youtubessa olevia videoitani, ja varsinkin yksityisiä videoita siten että näkisin ne esimerkiksi kuvauspäivämäärän mukaan ja että voisin kategorioida niitä omiin tarpeisiini sopiviksi, siten että kyseisiä kategorioita tai kansioita ei välttämättä tarvitse viedä julkisiksi kuten se tekee nyt “Soittolistoille”.

Youtube kuitenkin tukee videoiden metatietoja kuten kuvauspäivämäärää sekä paikkatietoja, mutta niitä ei hyödynnetä siten että siitä hyötyisi myös videoiden lähettäjät, syötettyjä metatietoja mitä ilmeisemmin käytetään lähinnä julkisiin hakuihin.

Toivoisin todella että tuo Youtuben Creator Studio ja sieltä löytyvä videohallintaohjelma (omien videoiden listaus) hyödyntäisi videoiden metatietoja ja sinne rakennettaisiin kattavat hallintaominaisuudet jotta voisin tehdä siellä nuo yllä mainitsemani asiat.

Olen miettinyt olisiko Google Drive parempi paikka yksityisille videoille mutta se on vielä raadollisempi kuin Youtube, siellä ei pysty muuttamaan eikä hyödyntämään mitään tiedostojen tietoja, kuvauspäivämäärää tai paikkatietoa ei voi asettaa mihinkään eikä Google Driven käyttöliittymä osaa tukea videotiedostojen oikeita metatietoja.

Syy miksi etsin ratkaisua pilvipalveluista on se että videoita on todella paljon nykypäivänä ja niiden ylläpitäminen käy kotikonstein melko kalliiksi, mielummin annan tehtävän isoille palvelutaloille kuten Googlelle joka varmasti huolehtii varmuuskopioista ja tarjoaa mielekkään tavan jakaa tiedostoja tarpeen mukaan muille verkon käyttäjille.

20 syyskuuta, 2014

Google+ ei pysty näyttämään kaikkia Google Drive kuvatiedostoja!

Google on tehnyt hyviä muutoksia sen Google+ ja Google Drive integraatioon mutta täydellinen se ei vieläkään ole.

Törmäsin muutama päivä sitten yllättävään ongelmaan.

Google+ kykenee näyttämään kuvat jotka on tallennettu Driveen mutta ei kaikkia mahdollisia kuvia, jos tallennat *.png formaatissa olevia kuvia suoraan Driveen, ei kyseiset kuvat Google Plussassa näy.

En ole kyllä testannut onko sama ongelma myös muiden kuvaformaattien kanssa mutta näyttää siltä että ainoastaan *.jpg /*.jpeg kuvat näkyvät Google Plussan puolella.

Itse toivoisin että Google saisi aikaiseksi yhden asian ja se on yhteinen tallennustila kaikkien Googlen palveluiden kesken.

Miksei se voisi olla Google Drive? Google on jo jakanut levytilan näiden kaikkien palveluiden välille mutta edelleen Google plussaan tallennetaan kuvat erikseen niin ettei niihin pääse käsiksi Drivestä vaan ne on omittu pelkästään Plussalle.

Jotain positiivista palveluiden välille on kuitenkin tullut nimittäin Google Plussasta käsin pystyy nyt muokata palvelun pikamuokkaimella myös Google Drivessä olevia kuvia, tosin vain niitä jotka se suostuu listaamaan.

Miksi ongelma tuli vastaan?

iLaitteet eli Applen iPhonet, iPadit ynm.. tallentavat kuvat png formaatissa ja olen tehnyt viritelmän jossa uudet kuvat latautuvat laitteista suoraan Driveen koska Google mokasi toiminnon Plussan puolella, siellä kun nykyisin uudet kuvat sekoittuvat kaikkien uusien kuvien kanssa.