15 tammikuuta, 2018

Nextcloudin “timestamp” ongelma korjaantuu Sync –sovelluksella

Olen siirtynyt joku aika sitten käyttämään omaa pilvipalvelua nimeltä Nextcloud, se on avoimeen lähdekoodiin perustuva pilvialusta tiedostojen etähallintaan, alustalle saa myös muun muassa pikaviestit sekä videopuhelut ja monia muita lisäpalveluita.

Periaatteessa Nextcloudin avulla voi pyörittää omaa mikro googlea, miinus hakupalvelu Winking smile

Tiedostopuolella Nextcloud on erinomainen siinä mielessä että se salaa tiedostojen siirron sekä tiedostot palvelimelle, tiedostot ovat turvassa käyttäjän omien avainten takana.

Kysymys kuitenkin on ollut se että kuinka pystyn siirtämään tiedostot palvelimelle siten että tiedostot säilyttävät aikatiedot, eli koska tiedosto on luotu, muokattu ja niin edes päin.

Nextcloud tukee WebDAVia mutta ei siten että tiedostot joita sitä kautta siirretään, tukisi timestamppien säilyttämistä, WebDAV on siis lähinnä vaihtoehto vasta kun vanhat tiedostot ovat jo palvelimella.

WebDAV ei ole myöskään kovin nopea, varsinkaan jos tiedostot on salattu ja suuri kokoisia, nimittäin Nextcloud purkaa tiedostoista salauksen aina kun tiedostot ladataan protokollan kautta.

Selaimen kautta siirrettäessä, kyseessä on sama ongelma kuin WebDAVin kanssa.

Tiedostoja ei voi myöskään kopioida paikallisesti Nextcloudin datahakemistoon koska tuolloin ne eivät rekisteröidy tietokantaan jota Nextcloud hyödyntää (tietokanta on kyllä mahdollista päivittää erillisellä komennolla), eivätkä ne myöskään saa tuolloin Nextcloudin tarjoamaa kryptausta, eli salausta (salaus ei toimi edes tietokannan erillisellä päivityskomennolla).

RATKAISU:

Nextcloud Desktop Client (Linux, Windows, Mac)

Sitten muistin että Nextcloud tarjoaa synkronointisovelluksen tiedostojen lähetyskoneelle.

Kirjautumisruutu

Ohjelma on melko suoraviivainen ja ärsyttävän yksinkertainen, asetat siihen Nextcloud koneesi osoitteen ja käyttäjätiedot.

Tämän jälkeen valitset paikallisen hakemiston josta Sync –sovellus kopioi tiedostot palvelimelle.

Synkronoinnin asetukset

Ikävä kyllä ohjelman yksinkertaisuus on poistanut erittäin tärkeän toiminnon, käyttäjä ei voi valita synkronointisuuntia, nyt synkronointi tapahtuu kaksisuuntaisesti. Onneksi sentään käyttäjä voi valita kansiot jotka haluaa synkronoitavan, mieluusti tässäkin kohtaa näkisin mahdollisuuden valita sisältöä tiedostokohtaisesti.

Vaikka sovellus onkin tönkkö ja pilattu liialla yksinkertaisuudella, se tekee sen mitä tarvitaan, nimittäin tämä sovellus todellakin osaa tallentaa Nextcloudin tietokantaan myöskin tiedostojen metatiedot johon kuuluu kaikista.

VINKKI:

Mikäli sinulla on kuten minullakin, vanhan pilvipalvelun tiedostot omassa synkronoidussa hakemistossa, etkä halua sotkea sinne Nextcloudin sisältöä, täytyy siirto tehdä Nextcloudiin siten että kopioit alkuperäisen sisällön paikalliselle kiintolevylle johon laitat Nextcloud synkronoinnin aktiiviseksi.

Jokaisen hakemiston synkronoinnin jälkeen asetat hakemiston pois synkronoitavien listalta. Huomioi kuitenkin että tämä jostain syystä haluaa poistaa paikallisen hakemiston mutta jättää sen Nextcloudiin, joten huolehdi että kopioidessasi alkuperäistä hakemistoa, kyse on oikeasti kopiosta eikä siirrosta jottei tietoja katoa vahingossakaan.

31 joulukuuta, 2017

Kingston SSDNow UV400 - #unboxing ja käyttöönotto 🤓


Sain joululahajaksi yllättäen SSD levyn, mietin tovin mihin moisen laittaisin ja lopulta se päätyi työläppäriin, kyllä minulla on enemmän näissä nykyään omaa rautaa kuin työpaikan =)

Videolla asennan levyä kannettavaan ja kertoilen asiaan liittyviä juttuja :)

Levy josta kyse: Kingston SSDNow UV400 120GB

26 joulukuuta, 2017

💻 Asus Chromebook C200 Linux yhteensopivaksi 🤓


Useimmissa Chromebook -tietokoneissa bios on suojattu laitetasolla, suojaus ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen, vaan kyseessä on ruuvi joka pitää poistaa tietokoneen emolevyltä. Tämän operaation jälkeen laitteeseen voi asentaa muokatun tai kokonaan uuden bios ohjelmiston alkuperäisen kylkeen.

Kun uusi bios ohjelma on asennettu, on tietokoneeseen tämän jälkeen mahdollista asentaa muu kuin Chrome OS -käyttöjärjestelmä.

Tällä videolla selviää kuinka yksinkertaisesta operaatiosta on kyse. Vaikka esimerkkivideolla kone onkin Asus Chromebook C200, toimii se hyvin referenssinä myös muiden Chromebookkien suhteen, operaatio kun on suhteellisen samankaltainen myös muiden koneiden osalta.

07 joulukuuta, 2017

Muuta Windowsin vierityspalkin kokoa

Tässä esimerkissä vierityspalkki on kooltaan normaaliKäytän nykyään yhä useammin työpöydällä Linuxia, tai tarkemmin Gnome työpöytää ja olen tottunut sen tuomiin pieniin mutta “et voi enää elää ilman” käyttöliittymä –helpotuksiin tai toimintoihin.

Yksi näistä on ohut vierityspalkki, eli tuo palkki joka on esimerkiksi melko varmasti myös juuri nyt sinun selaimen oikeassa reunassa ja joskus myös ikkunan alareunassa joka mahdollistaa sisällön tarkistelun myös vaakasuunnassa.

Gnomessa palkit ovat hyvin ohuita ja halutessaan ne saa piilotetuksi kokonaan. Windowsissa taas ne ovat ainakin omasta mielestäni liian leveitä ja vievät turhaan tilaa ikkunan sisällöstä.

Tämä tulee esiin varsinkin tilanteissa joissa ikkunan sisältö on jaettu useampaan ikkunaan ja kaikissa on oma vierityspalkkinsa, yksi tämänlainen ohjelma on selainikkunassa toimiva Tweetdeck. Tweetdeck on suunniteltu lähinnä Googlen Chrome selaimen kanssa käytettäväksi, selain tottelee hyvin pitkälle kehittäjän toiveita vierityspalkin koosta ja Chromessa ne ovat muutenkin ohuempia kuin Windowsin oletuspalkit.

Olen kuitenkin antanut uuden mahdollisuuden Mozillan Firefox –selaimelle ja se taas haluaa erilaisia komentoja vierityspalkkien koon muuttamiseksi ja käyttää oletuksena Windowsin tarjoamia palkkeja sekä samalla myös niiden leveyttä. Joten Tweetdeckin käyttö Firefoxin kanssa on melko irvokasta suurien vierityspalkkien vuoksi.

Tässä esimerkissä vierityspalkin kokoa on ohennettu siedettävälle tasolleKoska Windowsin käyttöliittymän elementtejä ei voi enää muuttaa kätevästi siihen tarkoitetulla työkalulla, joka löytyi aina Windows 7 versioon saakka ohjauspaneelista, tarvitsi minun keksiä keino miten kokoon voi tuoreimmassa Insiderissa (17046) vaikuttaa.

Internetistä ei vaikuttanut löytyvän selkeää tietoa kuinka asian kanssa pitäisi edetä, edes Microsoftin tukifoorumin ylläpitäjät eivät ymmärtäneet saman asian kanssa painivien käyttäjien kysymyksiä.

Foorumilla kuitenkin käyttäjät halusivat päinvastaista kuin minä, he halusivat suurentaa vierityspalkkia, ei pienentää. Tajusin että suurennoksesta ollaan enempi kiinnostuneita joten vaihdoin hakulauseeseen pienentämisen sijasta suurennoksen ja yllättäen duckduckgo löysi videon jossa näytettiin kuinka vierityspalkkia voi suurentaa yksinkertaisella reksiterihaarukoinnilla.

OHJE:

Tässä ohje kuinka vierityspalkin leveyttä voi muuttaa Windowsin rekisterieditorin avulla:

01. Mene rekisteripolkuun: “Tietokone\HKEY_CURRENT_USER\Control Panel\Desktop\WindowMetrics”

02. Tupla klikkaa riviä nimeltä “ScrollWidth” Nyt voit vaihtaa tietueen arvoa, arvo on yhtä kuin vierityspalkin leveys. Oletuksena arvo on  -255, mikäli haluat palkista suuremman, otat “–“ merkin pois arvosta ja nostat numeroa, mikäli pienemmän, muutat vain numeroa pienemmäksi, itse löysin sopivaksi kooksi -160.

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmin

Jotta uudet asetukset tulevat voimaan, täytyy käyttäjän kirjautua Windowsiin uudelleen.

Huomasin myös ettei tällä rekisterihaarukoinnilla ole vaikutusta UWP -sovelluksiin, kuten esimerkiksi Edge -selaimeen. Nykyään Microsoft Storesta voi myös ladata perinteisiä sovelluksia, joihin arvon muuttaminen vaikuttaa odotetunlaisesti.

06 joulukuuta, 2017

🍽 Makutestissä: Mikrovalmis Pintasavukirjolohifilee


Kuvattu: 05.12.2017
--------------------------------

Hyvä-Apajan kalatuote tai oikeammin kokonainen mikrovalmis -sarja, jossa on monenlaista kirjolohifilettä tarjolla. Itse kokeilin pintasavustettua versiota ja täytyy sanoa että helpoksi on nykyihmisen elämä mennyt, kala mikroon ja sieltä suoraan lautaselle.

Maku on erinomainen vaikkakin ehkä turhan rasvainen, uskallan antaa kalalle kuitenkin 5/5 mutta jos hinta otetaan arvosteluun mukaan, tippuu arvosana 4/5, koska mielestäni noin 10 euron hinta 250grammasta kalaa on missä tahansa muodossa liikaa.

Tämän yksilön löysin paikallisen S-marketin kalahyllyn alennusosastolta 50% alennushintaan, jolloin hinta tipahti siedettävälle tasolle, tämä leikkuu kuitenkin kun oli täysin ruodoton, on noin 5 euron hinta kohdillaan. Lisätietoa tästä ja muista mikrovalmiista lohifileistä Hyvä-Apajan verkkosivulta.