19 syyskuuta, 2018

Kuinka toimii Saunavisio vuonna 2018?


Nurkkien siivoamisessa on se kiva puoli että sitä tulee tehtyä kaikenlaisia löytöjä, olen löytänyt diskettejä, Intel Pentium prosessoreita sekä myös uudempia AMD prossuja ison läjän mitä kummallisimmista paikoista ja laatikoista :)

Nyt kuitenkin videon aiheena on mielenkiintoinen löytö 00-luvun puolelta, tuolloin Saunalahti kokeili paljon erilaisia palvelukonsepteja ja yksi oli Saunavisio, minulta sattuu (sattui) löytymään vielä tämä ikoninen Saunavisio digiboksi kaukosäätimineen, joten ajattelin että miksikäs ei laitetta voisi testata nyt 2018. Lähinnä tässä kiinnosti se josko Saunavisio laite päivittyisi Elisaviihde boksiksi, katsotaan video miten boksin käy.

Mikä Saunavisio?: Saunavision tarkoitus oli viedä TV-ohjelmatallenteet pilveen eli nettiin. Palvelu keräsi paljon huomiota uudesta tavasta hallita käyttäjän henkilökohtaisia ohjelmatallenteita. Hieno ominaisuus oli se että tallenteet pystyi hyvin yksinkertaisesti tallentamaan tietokoneelle, joka ei kuitenkaan ollut palvelun idea vaan se että tallenteet ovat netissä striimattavissa.

Kokonaisuus oli todellinen raakile, Saunavisiosta kerkesi tulla kyllä tuote mutta sen nörttimäistä kehitystyötä ei piilotettu kuten nykyisessä ja lopulta Saunavision korvanneessa Elisa Viihteessä on käynyt. Esimerkiksi jos halusit katsoa tallenteita tietokoneelta, oli siihen asennettava VLC soitin ja sen selainlaajennus, jo yksin tämä vaatimus oli monelle liikaa.

Tallenteissa ei myöskään ollut minkäänlaista kopiointisuojausta vaan videotiedoston pystyi lataamaan striimiurlin kautta kaikki saunavisio tunnukset omaavat, oli tallenne oma tai ei.

Olin Saunavision testaaja, eli ikään kuin beta-käyttäjä joten näin melko läheltä ja pääsin osaltani osallistumaan tuotteen kehitykseen, lähinnä sovelluspuolella, itse asiassa käytin boksia yllättävän vähän, televisio Saunavision verkkosivulla oli minulle riittävä mutta varsinkin käyttöliittymässä oli huimasti viilattavaa, kuten skaalaukset, fonttikoot sun muut asiat olivat niitä joihin kiinnitin erityisesti huomiota mutta se muisteluista, katsotaan video! :)

12 elokuuta, 2018

Säätöä, Linuxin asennusta ynm...


Voitte kysellä tietotekniikasta, vastaan parhaani mukaan...

PS: Tämä liveily on alkoholiton tapahtuma :)

10 elokuuta, 2018

Päivitin kuitunopeuden! Nyt uppii satasella

Minulle on tärkeää että netin lähetyskaista on mahdollisimman nopea, toki pidän myös vastaanottavan kaistan nopeudesta mutta se ei ole niin kriittinen minulle kuin niin sanottu uppi.

Tämä johtuu aivan pelkästään siitä että käytän pääsääntöisesti tallennuslevynä kaikelle tiedostoliikenteelleni niin sanottua pilvipalvelua tai palveluita ja nyt viimeisin muutos käytännöissäni olikin se että maksan Googlelle kuukaudessa 40 euroa rajoittamattomasta levytilasta.

Joten vaikka jo aikaisempi 50Mb/s uppikaista olikin melkein riittävä, ei se sitä tosiaankaan ollut. Sopivasti nyt Google muutokseni aikaan internet palveluntarjoajani Lounea oli aloittanut nopeudennostokampanjan jota hyödyntämällä pystyin nostamaan valokuituliittymäni nopeutta vain muutaman euron lisäkustannuksella kuukaudessa.

Nyt nopeuteni on virallisesti 250Mb/s verkosta sisäänpäin ja 100Mb/s verkosta ulospäin (aikaisemmin 100Mb/s / 50Mb/s). Kääntäisin mieluusti luvut toisinpäin mutta siihen Lounea ei toistaiseksi ainakaan ole valmis taipumaan :)

Olen nyt tehnyt erilaisia mittauksia ja olen huomannut että Lounean viralliset luvut vuotavat, tarkoittaen tässä tapauksessa sitä että rajoitin antaa hieman periksi, kuten alla oleva kuva osoittaa:

En valita, en ollenkaan :)

Puhelimen puolella minulla on 4G liittymäni maksiminopeus on 200Mb/s, luvattua maksimia ei uppikaistalle ole määritelty mutta en ole koskaan nähnyt sen ylittävän tai edes tulevan lähelle 100Mb/s rajaa. Puhelimessa on toki hyvä olla myös hyvä uppikaista liikenteessä ollessa koska tiedostot siirtyvät reaaliaikaisesti Google Driveen / Google Kuviin (riippuen tiedostomuodosta).

Nyt on siis tiedonsiirtonopeuksien kohdalla asiat jo melko hyvällä mallilla mutta vielä on paljon asioita mitä täytyy saada tehdyksi jotta uusi systeemi tulisi lopulta valmiiksi ja projektin etenemisestä ja suunnitelmista tulen kertomaan enemmänkin tässä blogissa joko teksti- tai videoformaatissa.

27 heinäkuuta, 2018

Pölinää saunassa: Takaisin Googlen pariin


Hassusti sattui että nyt koko heinäkuu on ollut minulle säätökuukausi. Olen muuttanut paljon asioita edellisestä, jossa minua kismitti Googlen suoranainen vakoilu sekä tietojen kuten sähköpostien edelleen jako lisäosien kehittäjille ja monet muut seikat kuten mainonta.

Joten päätin luopua Googlesta kerralla ja samalla suojata koko liikkumiseni internetissä hyödyntäen ProtonVPN palvelua, asensin ProtonVPN profiilit pfsense palomuurini ja siirsin sähköpostini, kaikki yli 11 000 yksittäistä postia sekä niiden hakemistorakenteet Protonmailiin.

Kummatkaan toiminnot eivät sitten lopulta olletkaan sellaisia vaihtoehtoja joiden kanssa pystyisin jatkamaan tehokkaasti, joten jouduin ikävä kyllä luopumaan koko verkon tunneloinnista ja ajan jatkossa VPN:ää laitekohtaisesti ja tarpeen mukaan.

Protonmail taas ei ollut oikea ratkaisu käyttäjälle joka haluaa hallinnoida tai organisoida sähköpostejaan tehokkaasti.

Tässä muutamia epäkohtia Protonmailista:

Protonmailin käyttöliittymä on kankea ja varsin rajoitettu, kuten esimerkiksi palvelu ei tue alihakemistoja, joka on todella tärkeä ominaisuus jos sähköposteja on paljon. Käyttöliittymää ei selkeästi ole suunniteltu käyttäjille jotka varastoivat sähköpostejaan, se on tarkoitettu salattuun viestittelyyn jossa yleensä viestin lukemisen jälkeen se poistetaan palvelusta, tämä ei ole minun "use case".

Kansionäkymässä voi näkyä kerrallaan 50 viestiä tai keskustelua, jos haluaa nähdä lisää on seuraavat 50 viestiä pyydettävä käyttöliittymän nuolipainikkeesta (seuraavat 50 viestiä). Ei kovin tehokasta.

Sähköpostin hallintaan Protonmail kuitenkin tarjoaa vaihtoehdoksi Bridge- nimistä sovellusta joka tarjoaa yhteyden Protonin salattuun palvelimeen esimerkiksi Thunderbird sähköposti -sovellukseen.

Bridge on kuitenkin vielä pahasti kesken, niin sen Windows- että Linux versiot tarjoavat useammin time out- virhesanomaa kuin luotettavaa, nopeaa ja pysyvää yhteyttä palvelimeen.

Protonmailin mobiilisovellus ei ollut myöskään vielä läheskään valmis, mikäli sähköpostilaatikkosi on suuri, ei mobiilisovellus pysty sitä kunnolla esittämään, sovellus jäätyy useaksi sekunniksi kun se yrittää väkisin ladata viestejä välimuistiinsa.

Joten Protonmail saa toistaiseksi jäädä vielä pois vaihtoehdoista.

Google G Suite:

Yllättäen päätin kokeilla kuitenkin vielä Googlen yrityksille tarkoitettua G Suite -palvelua jonka tarkoitus on tuoda Googlen palvelut ja sovellukset käyttöön yrityksen domainin alle, siten että yritys pystyy hallitsemaan niiden toimintoja, kuten esimerkiksi salauksia.

G Suiten sisällä tapahtuva liikenne sekä varastointi on suojattua ja niiden pitäisi olla Googlen seurantatoimintojen ulkopuolella, tästä en kuitenkaan pysty olemaan satavarma.

Hienoin toiminto on kuitenkin se että G Suiteen on mahdollista saada rajaton pilvitallennustila, kyllä RAJATON. Se onnistuu siten että asetat G Suiteen vähintään 5 erillistä tunnusta tai käyttäjää ja otat niihin G Suiten toiminnot käyttöön.

Kun tämä on tehty, levytila on aidosti niin Photosissa, Gmailissa kuin myös Drivessä täysin rajaton.

Siis suojattu rajaton pilvitallennustila nopealla Google Drive alustalla, joka on kaiken lisäksi erittäin hyvin tuettu, esimerkiksi Linux jakeluissa monet työpöydät tarjoavat suoran tuen Drivelle siten että ne osaavat liittää Google Driven suoraan käyttöliittymään, jolloin tilaa voi käyttää kuin paikallista levytilaa, tosin sillä erotuksella että Drivessä levytilaa on rajattomasti, huomastiko RAJATTOMASTI?

Tämä koko lysti maksaa kuukaudessa 40 euroa, eli 8 euroa per käyttäjä, ei todellakaan paha hinta rajattomasta ja hyvin pitkälle lopullisesta levytilasta.

Jos levyjä ostaisi itse ja hostaisi omaa palvelua, söisi se sähköä, lisäisi ylläpitotöitä, levyjen lisäyksiä, uusien nassien hankkimista, se tulee varmasti kalliimmaksi kuin 480 euroa vuodessa, jatkuva uusien levyjen lisäily ja vanhojen kunnon tarkistaminen ja päivittäminen. EI nyt on tilanne se että Hey Google! Just take my money!

Tässä on kuitenkin vielä tietynlaisia jännitysmomentteja sillä minulle annettu 14 päivän kokeilu ei ole vielä umpeutunut joten minua ei ole laskutettu vielä mistään. Nyt jännittääkin se onko tässä jotain mahdollisia piilokustannuksia taustalla pyörimässä, vai onko palvelu aidosti vain tuon tasan 40 euroa kuukaudessa joka minun kortiltani veloitetaan? Tämä jää nähtäväksi mutta toistaiseksi olen varsin innoissani tästä ratkaisusta.

Täytyy vielä mainita että G Suiten tukitiimi on erinomainen, se on auttanut minua nyt varsinkin sähköpostihässäkän kanssa ja vielä useamman tunnin ajan, heillä ei ole aikarajoituksia kuinka kauan asiakkaan kanssa saa olla kerralla yhteydessä, ainakaan toistaiseksi sellaista ei ole tullut vastaan ;)

15 heinäkuuta, 2018

Hankintoja: SilverCrest mehupuristin aparaatti 🍊


Lidlissä kun nykyisin käy niin pitää aina selata niiden tavaratarjonta ja tällä kertaa bongasin edullisen sähkökäyttöisen mehupuristimen, tai myyntipaketin mukaan sitruspuristimen :)

Olen jo jonkin aikaa halunnut moista koska näin kesäisin tulee paljon puristeltua käsin noita appelsiineja niin alkaa siinä sähkökäyttöistä puristinta melko pian toivomaan, olikin yllättävää että Lidl tuollaisen tarjosi varsin edullisesti alle kolmentoista euron. :)

Videolla tehdään virallinen unboxing ja samantien myös testi.