09 kesäkuuta, 2022

Rockfest 2022 🤘


Kävinpäs Rockfestissä "Hevinkäällä". Videolla esittelen hieman aluetta ja kerron tunnelmista 🤘 Keikkakattauksesta tulee kooste hieman myöhemmin :)


PS: Videon ääniraita on tahallisesti hieman hiljaisemmalla, koska tuuli on todella häiritsevää, eikä sitä pysty editoimaan pois, ilman että oikeastaan kaikki ääni katoaa. Silti tuli ilmoitus tekijänoikeudesta, noh ottakoot kun en näitä videoita kaupallista kuitenkaan (en pystyisi edes) :)

31 toukokuuta, 2022

Jokioinen jatkaa muuttumistaan. Nyt meni kerrostalo! 🏢

KUVATTU: 29.03.2022 (alkaen).

Jokioisilla tapahtuu todella paljon muutoksia, useat talot ovat saaneet poistua ja antaa tilaa tulevaisuuden suunnitelmille. Tällä kertaa taloyhtiö, jossa itsekin olen vuokralaisena, päätti purkaa kokonaisen kerrostalon pienestä lähiöstämme. Kyseinen päätös laitettiin käytäntöön vuoden 2022 keväällä.

Hassua koko jutusta teki se, että Äitini asui kyseisessä talossa monta vuotta ja itsekin olen siellä siten usein ollut. Tuolloin tuli omakohtaisesti todettua useaan kertaan, kuinka huonosti talo oli rakennettu, eikä taatusti nuo naapuritalot ole sen parempia, joten voi olla, että taloyhtiö päättää näidenkin osalta pistää moiset hökkelit purkuun.

Jos haluat nähdä tuon pelkän talonpurkuvideon, löydät sen tästä linkistä: https://odysee.com/@surshorts303:0/kerrostalonpurku:e

10 toukokuuta, 2022

49 tuumaa alkaa jo riittämään 4K resoluutiolle 🤓

KUVATTU: 07.05.2022
Viime viikonloppuna tuli tehtyä uusi hankinta, ehkä hieman yllättäenkin, vaikka noin viikon verran tätä investointia mietin. Hankin nimittäin 49" 4K television pöytäkoneeni (edittikone) uudeksi näytöksi! 😂 

Tärkeintä oli saada uusi näyttö, josta vanheneva Jannekin saisi kunnolla selvää, 32 tuuman 4K näyttöä, ei yksinkertaisesti pystynyt käyttämään ilman käyttöjärjestelmän skaalausta, objektit ruudulla olivat vain liian pieniä.

En ollut yhtään varma siitä, että tämä LG:n televisioksi tarkoitettu IPS-paneelilla varustettu näyttö, olisi yhtään parempi kuin pienempi AOC:n näyttöni tämän asian suhteen. Olin äärettömän iloinen, kun huomasin miten tämä näyttö hallitsee 4K resoluution natiiviskaalauksen. Kaikki on juuri sopivan kokoista. 

Taisi tämä investointi olla onnistunut sellainen 👍 

Tässä tämän ihanuuden tekniset tiedot:
MALLI: LG UH610V
PANEELI: 49" 16/9, IPS 4K, PMI: 1200, HDR PRO, HDR10, 10Bit.
LIITÄNNÄT: HDMI portit 3kpl. HDMI 2.0a, RJ45, USB 2.0, Audio 3.55 mm, optinen, DVB-T2, C, S2Data.
AUDIO: 2 x 20W kaiuttimet / kahden kanavan "ultra surround", DTS-HD VERKKO: RJ45, WLAN, Widi, Miracast, DLNA.
VESA mount: 300 x 300 KOKO: 1197 x 775 x 162
PAINO: 15.6 kg

#Pyöräily Jokioisten vanhaan S-Markettiin 🚴‍♂️

KUVATTU: 25.09.2019
Kokeilin käyttää paidan rintataskua puhelimella kuvaamiseen ja kuvasin pyöräilymatkan Jokioisten S-Markettiin vuonna 2019.

Tuolloin meillä täällä kylällä oli vielä vanha S-Market, joten siksikin tämän arkistomateriaalin päätin julkaista, harvinaista videokuvaa kaupan sisältä, talosta, joka purettiin uuden S-Marketin parkkipaikan tieltä.

Kuvaan videolla lopulta myös lyhyehkön kauppakassin =)

Olen pahoillani pystykuvavideosta mutta, tässä tapauksessa ei parempaan pystynyt. Jos vain olisin muistanut käyttää Horizon camera sovellusta mutta aina ei aivot käy, kun pitäisi ;)

05 toukokuuta, 2022

#COVID-19 kävi myös täällä 👾

KUVATTU: 28.02.2022
Minäkin olen kärsinyt tuon muotitaudin, joka sekoitti koko maailman. Onpahan vaan naurettavaa, että tätä pelätään viranomaisten ja median toimesta enemmän kuin vaikkapa ebolaa, joka on kamalin tauti ikinä ja jonka saadessaan, kuolee 100% varmuudella.

Minulle covid-19 eli korona, oli vain ilkeänlaatuinen kurkkukipu ja viikon sairasloma. Ihmiset ei kuolleet ympärilläni ennen tai jälkeen sairastumiseni.

...Huuh huh.

28 huhtikuuta, 2022

#URBEX - Tuli vei tämän omakotitalon 🔥🏠🔥


KUVATTU: 02.07.2020
Olin nähnyt tämän kuvauskohteen Google mapista jo kauan aikaa sitten, ilmeisesti omakotitalo, jonka katto on antanut periksi, joten pakkohan sen on olla autiotalo, eikö?

Kun saavuimme lopulta paikalle, huomattiinkin että tuhon syynä on ollut valtava tulipalo, talo on ollut selkeästi ilmiliekeissä, ei voi kuin toivoa että talosta ovat kaikki päässet ulos hengissä. Kun talosta löytyi viitteitä lapsista sekä joulukoristeita ja vielä kalenteri, johon oli jäänyt vuoden 2009 joulukuu esille, tuntui talossa liikkuminen todella tukalalta ja minua säälitti tämän kodin asukkaiden puolesta, he kun ovat joutuneet kokemaan kaiken tuon tuhon ja menetyksen.

Talossa olisi ollut enemmänkin ihmeteltävää mutta koska kyseessä ei ollut niinkään perinteinen autiotalo vaan tulipalon aiheuttama tuho, ei muiden ihmisten omaisuuden ympärillä kovin kauaa viihtynyt. Tein kuitenkin paikasta videon, koska tämäkin on osa alueensa lähihistoriaa ja tämä voi olla viimeinen pilkahdus siitä mitä siellä joskus oli.