Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut. Näytä kaikki tekstit

13 syyskuuta, 2010

Saunalahti varastanut rahaa

saunalahtilogoTilasin tai yritin tilata 5.9. Saunalahden verkkosivuilta prepaid liittymän jonka olisin ottanut käyttöön normaalin datasopimuksen tilalle.

Kun tilasin liittymää, minun piti tunnistautua ja maksaa verkkopankkini kautta 4,90euroa, kuitenkin tämän jälkeen palauduin verkkopankista (Nordea) takaisin Saunalahden sivustolle jossa ilmoitettiin että on tapahtunut virhe eikä toimitusta voida käsitellä, pyydettiin anteeksi ja myös kokeilemaan myöhemmin uudestaan.

Yleensä näissä tapauksissa kun verkkopankin tiedot eivät liiku perille asti (jonka kuvittelin tässä käyvän) ei tililtäkään veloiteta mitään joten en tarkistanut asiaa kun muutenkin verkkopankin tunnuskortti alkoi lähestymään loppuaan.

Eli uudelleen kokeilemaan, sama rumba ja lopputuloksena virhesanoma.

Hieman myöhemmin minulla tuli muita asioita verkkopankkiini ja huomasin että Saunalahdelle on lähdössä kaksi kertaa 4,90€ enkä voinut enää estää tapahtumaa kun verkkopankki ilmoitti että maksu on käynnissä.

Kirjoitin sitten Saunalahden asiakaspalveluun web.lasku@saunalahti.com että haluaisin rahat takaisin tai vain yhden liittymän johon lisätään puheaikaa entisestään korvaukseksi tästä häslingistä, laitoin viestiin myös mukaan linkit kuviin verkkopankin maksetut –kuiteista (1)(2).

Nyt on kulunut ilmoituksen jätöstä viikko ja olen myös jättänyt ilmoituksen toistamiseen, olen saanut automaattisen vastauksen Saunalahdelta viestin vastaanottamisesta.

Kun en kerta saa vastausta ja rahani on mahdollisesti lopullisesti menetty yhtiölle en keksinyt muuta kuin tuoda asian julki blogini avulla.

06 huhtikuuta, 2010

HP iPAQ Voice Messenger 514 - Videotesti

Videossa testataan iPAQ 514 puhelimen videointiominaisuuksia. Lisää tietoa puhelimesta: http://sites.google.com/site/testitarvostelut/home/hp-ipaq-voice-messenger-514

Pari tulvavinkkiä Hesarista

hesarin vinkit tulvan varalle

29 maaliskuuta, 2010

Postimaksut pois verkkokaupoista?

Tulin tässä miettineeksi nykyisten verkkokauppojen postitusmaksu käytäntöjä kun äitini tilasi eräästä verkkokaupasta itselleen elokuvia, kyseessä on videoklubi johon täytyy erikseen liittyä jotta sieltä voi elokuvia tilata.

Ihmettelin että miten nämä palvelut voivat pysyä pystyssä nykyisillä hinnoillaan? Esimerkiksi tässä klubissa yhden elokuvan hinta on noin 16 euroa ja se on klubin mukaan alennettu hinta normaalihintaisesta elokuvasta, toki 16 euroa näyttää edullisemmalta kuin 20 euroa mutta kun olet elokuvan tilannut niin huomaatkin että mukaan liitetään postimaksu joka on karvan verran vajaa 5 euroa, joten loppuhinnaksi tulee se sama joka löytyy lähimarkettisi hyllystä eli se noin 20 euroa :)

Eihän tuossa ole mitään järkeä, vai onko?

Eikö olisi enemmän oikein jos se klubihinta olisi vaikkapa 12 euroa, tällöin elokuvan hintaa voi verrata suoraan markettihintaan ja asiakas ihan oikeasti voittaa jotakin klubiin liittymällä.

Toinen hyvä vaihtoehto olisi mielestäni se että postimaksu sisältyisi jokaiseen tuotehintaan suoraan, tällöin verkkokaupat eivät voisi enää vetää ylimääräistä pienestä edullisemmasta paketista jonka ne myös yleensä lähettävät, esimerkiksi DVD-elokuva mahtuu kirjelähetykseen kokonsa että painonsa ansiosta, todelliseksi hinnaksi muodostuisi noin 2 euroa, eli tämä klubi vetää jo nyt ylimääräiset pari euroa tililleen jos tilaa siis vain yhden elokuvan.

Jos postimaksu olisi suoraan hinnassa, olisi kilpailu huomattavasti reilumpaa ja todellinen hintavertailu kannattavaa kuluttajan kannalta.

Minä en paljon osta verkkokaupoista johtuen niiden “huijaamista” postimaksuista, ostan tuotteet mieluummin kaupan hyllyltä mikäli se on vain mahdollista, otetaan esimerkiksi tyhjät DVD-levyt, niiden verkkokauppahinnat ovat edullisia mutta lähes jokaisessa (suomalaisessa) verkkokaupassa niiden perään laitetaan 8,50 euron postimaksu, mikä tuplaa paketin hinnan, ei kovin järkevää vai?, paketti kulkisi todellisuudessa sillä videoklubin vaatimalla noin 4 euron postimaksulla.

Toki nuo ovat pieniä hintoja mitä se kauppa noista voittaa mutta jos tuote maksaa kympin ja siihen pyydetään muita maksuja toisen samanlaisen verran niin idea ei ole kannattavalla pohjalla asiakkaan näkökulmasta ja onhan ne pari euroa lopulta iso raha firmalle joka pyörii verkkokaupalla.

Hinnoittelu nykyisellään toki kannustaa sitten ostamaan enemmän koska useimmissa kaupoissa, yksi postimaksu riittää monellekin tuotteelle, sehän vain todistaa sen että verkkokaupat todellakin leikkivät ihan omaa peliään postimaksuilla.

23 tammikuuta, 2010

Jääkaapissa olisi vaikka mitä mutta mitä tehdä niistä?

cooking_edit

Netissä selatessani tuli eteen hauska mutta varsin avulias sivu.

CookingByNumbers.com on sivusto jonka avulla saat helppoja reseptejä juuri niille elintarvikkeille mitä kaapeista sattuu löytymään.

Nopeasti ruksaat vain olemassa olevat elintarvikkeet kaavakkeeseen ja sivu kertoo hyvin nopeasti mihin niistä olisi.

Sivu tarjoaa täsmä reseptien lisäksi myös muita vaihtoehtoja ja kertoo prosentuaalisesti kuinka hyvin nykyiset elintarvikkeesi sopivat näihin resepteihin ja mitä kaupasta pitää vielä hakea.

Sivusto ja reseptit ovat Englannin kielisiä mutta helposti ymmärrettäviä, myös määrät ilmoitetaan litroissa ja kiloissa.

11 toukokuuta, 2009

Kill The Alarm Spotifyssä!

Muistatte varmasti kun aikaisemmin kirosin miten vaikea on ostaa musiikkia internetistä alkuperäisenä CD-levynä, ilman mp3 pakkausta.

En tiedä siitä onko asia helpottunut laisinkaan mutta koska en ollut halukas kuitenkaan maksamaan MP3-formaatissa olevasta musiikista, mietin jo että haen haluamani albumin laittomasti internetistä, sillä laatu saattaa olla tuolloin jopa parempaa kuin maksullisessa kaupassa.

No, mutta nyt ei enää tarvitse pähkäillä mistä alkuperäisen levyn löydän tai mistä warettaisin tuotoksen sillä Spotifyyn on viimein tullut myös Kill The Alarmin levy Fire Away (Spotify linkki.)

23 huhtikuuta, 2009

Kuulemaani, siis huhuja =)


Kaikkea sitä on taas kyliltä kuultu.

Kerrosstalossa jossa ennen asuin on tehty tappo huhun mukaan, se sitten toisen huhun mukaan ei ollutkaan tappo vaan luonnollinen kuolema, ota tästä selkoa =)

Sitten toinen huhu, siskoni kertoi että joku hänen ystävänsä on hypännyt ruotsin-laivalta veteen ja kuollut, no nyt huhun päätähti ilmoittaa paikallislehdessä että uutiset hänen kuolemastaan ovat ennenaikaisia =). Huom. liitteenä kuva lehtijutusta.

Kaikkeen ei sittenkään kannata aivan pimeästi uskoa, niitä voi kuunnella ja ihmetellä mutta todeksi niitä ei kannata ottaa.

19 lokakuuta, 2008

VIDEO: Kiikarikauppias yllättää huoltoasemalla.

Tässä hyvä vinkki kuinka saada kaikenlaiset kauppiaat ympäriltään pois.

Ota kamera esiin ja aloita kuvaaminen, voisin uskoa että homma toimii =).

Videon oikeudet: Markorepairs.

21 syyskuuta, 2008

Sonera tarjoaa turhaa palvelua, ei rahaa

Soneran laajakaistapalvelut olivat poikki 15.09.2008, johtuen DHCP-palvelimen ruuhkautumisesta (virallinen tieto).

Ongelmat kestivät minulla ainakin melkein vuorokauden ennen kuin ADSL-modeemi sai yhteyden DHCP-palvelimeen uudelleen ja pystyi tarjoamaan IP-osoitteen kotiverkkooni.

No... Muutaman päivän mietiskelyn jälkeen Sonera keksi kuinka hyvittää meille asiakkaille kärsimämme ongelmat.

Soneran ratkaisu oli tehdä meistä kaikista Sonera laajakaistayhteyden omaavista käyttäjistä idiootteja, tarjoten 10 euron etusetelin yhtiön omistamaan maksulliseen puhelin neuvontaan (helpdesk).

Pitäisikö Sonera asettaa syytteeseen kunnianloukkauksesta?

Odotin että sieltä olisi saanut 5-10 euron alennuksen seuraavan kuukauden laajakaista laskuun, mutta eihän Sonera nyt rahaa tahdo menettää, yrityksen kyseiseen maksulliseen helpdesk palveluun tuskin kukaan olisi kuitenkaan soittanut joten siellä hyötysuhde on +-0, tosin nyt kun media on tämän uutisen takia kyseistä palvelua levitellyt pitkin poikin niin sinne saattaa idiootit soitella ihan pelkän ilmaisen mainonnan takia, itse en kyseistä palvelua nimeltä mainitse, vaikkakin tarjoamastani linkistä sen selville saa.

17 elokuuta, 2008

Erinomainen pointti ns. tekijänoikeustuomioista tässä maassa

Digitodayn eräässä uutiskommentissa oli erinomainen pointti siitä miten Suomen tekijänoikeuslait pitävät sisällään suoraan perustuslain vastaista tekstiä.

Kuitenkin tässä maassa on jo annettu tuomioita jotka perustuvat tähän, suorastaan laittomaan "lakiin".

Tässä kommentoijan teksti kokonaisuudessaan(hieman korjattuna):

"Tekijänoikeusrikosta ei ole olemassakaan Suomessa.
Perustuslain mukaan rikokset pitää olla selvästi säännelty laissa.
Jos laki on perustuslain vastainen, niin sitä ei saa soveltaa esim. epäselvä.

Rikoslaissa on säännelty rikokseksi, jos levittää "TEOSTA" ilman lupaa.
"Teos" on vaan unohdettu määritellä laissa, no sillä tarkoitetaan sitä että teoksen pitää olla omaperäinen, luova, alkuperäinen ja itsenäinen.

Vain harva teos, ehkä 1% ylittää tuon kynnyksen.

99% tapauksissa tekijänoikeuslaki johdattaa siis lukijaa harhaan ja kun perustuslain mukaan rikoksen pitää olla SELVÄSTI säännelty, niin mikä voi olla epäselvemmin säännelty kuin säännös joka johdattaa 99% tapauksissa harhaan.

Perustuslain mukaan perustuslain vastaisia säännöksiä ei saa soveltaa,
se tarkoittaa sitä että tekijänoikeusrikossääntelyä ei saa soveltaa, koska se on epäselvä ja harhaanjohtava eikä perustuslain tarkoittamalla tavalla selvä.

Siten kaikki tuomiot ovat vääriä tähän mennessä.
"

23 kesäkuuta, 2008

YLE uutisoi - "lasten" yskänlääkkeet halutaan pois markkinoilta

3_lastenpaivystys_imago

Yle on tänään julkaissut uutisen jossa muutama ylilääkäri haluaa poistaa markkinoilta ns. lasten yskänlääkkeet.

"Professori Olli Ruuskasen ja professori Matti Korven mukaan lastenlääkärit ovat pitkään tienneet, että lapsille määrättävät yskänlääkkeet ovat tehottomia."

Uutisesta selviää että mm. Yhdysvalloissa lääkkeet jotka on tarkoitettu alle kaksi-vuotiaille ollaan jo vedetty pois markkinoilta. Näitä näköjään siis vielä täällä myydään?

Kyseiset yskänlääkkeet eivät pelkästään ole tehottomia yskän suhteen vaan ne ovat myös vaarallisia luomalla erilaisia komplikaatioiden mahdollisuuksia kuten sydämmen rytmihäiriötä.

HUS:in hoitovinkki:

Hoito

Mikäli lapsi on hyväkuntoinen ja yskä kestänyt vain lyhyen aikaa, ei tutkimuksia tarvita. Lapsen vointia voi helpottaa vesihöyryllä joko ilmankostuttimen kautta tai höyryttämällä kylpyhuone suihkulla ja istumalla lapsen kanssa höyryssä 10–20 minuuttia kerrallaan. Mikäli lapsella on kuumetta, on kuumeen alentamisesta huolehdittava ja riisuttava häneltä liiat vaatteet  ennen kylpyhuoneeseen menoa.

20 kesäkuuta, 2008

"Mustaraamattu" ja monia muita salakirjoja

Selasin tylsyyttäni Nettipäiväkirjan adsense mainoksia ja tulin päätyneeksi sivulle www.mustaraamattu.net. Sivu on verkkokirjakauppa joka sisältää monia Suomeksi käännettyjä ns. salakirjoja kuten kuuluisan Mustan raamatun ja myös mielenkiintoisen teoksen Suomalaisista vanhoista uskomuksista ja rituaaleista.

Ihan muuten vain mutta kannattaa käydä sivulla jos kyseiset asiat kiinnostavat, kirjoja on monia ja uusiakin on tulossa... itse varmaankin tilaan tuon korjatun Mustan raamatun.

19 kesäkuuta, 2008

Huolehdi IT-romustasi

Katsoinpa viimeisimmän YLE:n Ulkolinjan joka käsitteli asiaa nimeltä IT-romu, se oli varsin valaiseva dokumentti siitä mitä romulle oikeasti käy ja mihin se tulee päätymään mikäli siitä ei itse pidä huolta.

Dokumentti suorastaan järkytti vaikka se ei _ehkä_ suoraan Suomalaisia ja Suomalaisia kierrätyskeskuksia koskekkaan mutta sanoma yleisellä tasolla sopii hyvin myös tänne vaikkakin kohteena ennen kaikkea oli Yhdysvallat ja Japani, Yhdysvallat tunnetaan toki maailman suurimpana saastuttaja mutta vielä sekin että se ihan tietoisesti saastuttaa toimillaan kehittyviä maita kuten Kiinaa menee todellakin yli hilseen.
Jenkeissä yksinkertaisesti kannustetaan viemään roskat ulkomaille myytäviksi eli siitä vielä kaikenlisäksi tehdään rahaa ja ulkomailla tai kehittyvillä mailla ei oikeastaan ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa roskat vastaan sillä se ikävä kyllä luo työpaikkoja ja kouluja käymättömät eivät ymmärrä työnsä vaarallisuutta, tämä oravanpyörä ei näe loppua vielä pitkään aikaan, tai tuskin koskaan.
Kyseinen ulkolinja on nähtävillä YLE:n Areenalla vielä 18.07.2008 asti.

06 kesäkuuta, 2008

Villi luonto meinasi käydä kimppuun

Tänään kun tulin kaupungilta meinasin tulla erittäin vihaisen näköisen fasaanin pahoinpitelemäksi, linnuntapainen elukka riehui ympärilläni ja kurnutti, koitti tulla näpäyttämäänkin mutta kun nostin käteni ilmaan niin fasaani perääntyi mutta yritti tulla vielä toisenkin kerran kimppuun mutta jokin muu asia sai elukan mielenkiinnon ja lähdin tilanteesta pois rauhallisesti mutta hieman hämmästyneenä ja jopa hieman peloissani.

Elukka ei ollut kovin iso mutta ei myöskään pieni ja se oli harmaa, Googlasin kuvia ja epäilenkin nyt että kyseessä oli vasta poikanen tai jossakin fasaanien teini-iässä oleva punkkarifasaani.

(kuva jostakin tietosivusta.)

28 toukokuuta, 2008

Mukava näköala

Siirsin tietokoneen eilen illalla olohuoneen päätyyn ja nyt aamulla huomasin että tästähän on ihan kiva näköala ulos, varsinkin näin aurinkoisena aamuna =).

26 toukokuuta, 2008

Uusi luotain kohta puolin Marsin pinnalla

Kohta Phoenix on Marsin pinnalla, tavalla taikka toisella =)

Tarkoitus olisi että laskeutumisen jälkeen luotain aloittaisi omatoimisen analysoinnin Marsista porautumalla planeetan maaperään.

Luotain on reilun tunnin jälkeen laskeutunut Marsin pinnalle, ehkä me saamme paljon uutta tietoa siitä onko Marsissa ollut oikeita vesimeriä ja mahdollisesti elämää niissä.

Yksi tärkein tutkimus kohde onkn mikrobit joita laskeutumisalueen jääpeitteessä ja maaperässä saattaa lymytä, elämää sekin vaikka ei ehkä ihan sitä mitä elokuvat ovat antaneet ymmärtää maan ulkopuolisesta elämästä ;).

Minua hieman kummastuttaa se että luotaimen laskeutuminen toteutetaan ns. perinteisellä tavalla, eli rakettimoottorein kun aikaisemmat luotaimet ovat käyttäneet ns. jarrutyynyjä sekä laskuvarjoja jotka minun mielestäni ovat olleet parempi ja turvallisempi tapa saada kalusto planeetalle ehjänä. jos luotain olisi tyynyjen sisällä ei myöskään sääolosuhteet olisi niin ratkaisevassa asemassa kuin nyt.

Laskeutumislaskuri ja tietoa projektin etenemisestä löytyy sen omilta nettisvuilta johon pääset tästä.

Myös erinomainen tiivistelmä löytyy Ylen uutisesta.

28 maaliskuuta, 2008

Kuvia kummitustaloilta

Käytiin tutkimassa vanhoja Forssalaisia autiotaloja :)

Forssassa muutamia pelottavalta näyttäviä taloja on muutama joita päätimme sitten käydä kuvaamassa hieman, osasta kuvista tuli aika jännittäviä. Paikanpäällä oli jännä huomata miltä pimeä huoneisto salamavalon avulla näytti kamerassa, mielikuvitus pääsi helposti valloilleen. =)

Kuva-arkistoon pääset tästä linkistä.

26 maaliskuuta, 2008

Janne Ahonen lopetti mäkihyppy uransa

Janne Ahonen meni ja ilmoitti lopettavansa hyvin menneen uransa mäkihyppääjänä tänään 26.03.2008.

Lehdistötilaisuudessa jonka hän tänään piti, hän sanoi että katsoo olevansa uran siinä vaiheessa jossa on hyvä lopettaa, eli voittajana.

Ahonen on suunnitellut ystäviensä kanssa järjestävänsä kesäksi ns. jäähyväiskisat johon olisi tarkoitus saada mukaan hänen arvostamia hyppääjälegendoja... mm. Matti Nykänen olisi tervetullut kisoihin :)

Kiitos Jannelle jännittävistä hetkistä, Peace!

06 tammikuuta, 2008

Käräjäoikeus määräsi Ylen poistamaan nimiä internetistä / Yhteiskunta / Digitoday

Käräjäoikeus määräsi Ylen poistamaan nimiä internetistä / Yhteiskunta / Digitoday

Lisään tänne nuo nimet myös.
Abdulrahman Azizi
Ahmad Ali Mahmood
Jabar Palani

Lisään tähän vielä linkin juttuun (ruutukaappaus) mikäli sitä päätetään editoida jälkikäteen tai vastaavaa.

03 joulukuuta, 2007

Sveitsiin tulossa DMCA - vielä kerkeää toimia.

Sveitsiin yritetään saada yhdysvalloissa jo toimiva sekopäinen tekijänoikeuslaki DMCA eli Digital Millennium Copyright Act, jonka ansioista tavallinen internetin käyttäjä voi helposti rikkoa lakia, täysin tietämättään.

Esimerkiksi laittamalla Youtubeen kotivideon jonka taustalla soi radio joka soittaa tekijänoikeuden suojaamaa musiikkia, tästä voi aiheutua jopa kuukausia linnaa...

Se mikä tästä tekee entistä kummallisemman on se että Sveitsin parlamentti on ajanut lakialoitetta kaikessa hiljaisuudessa, myöskään maan lehdistö ei ole ollut asiasta kiinnostunut, tiettävästi siitä syystä että heille lakiuudistus olisi myönteinen asia, toisin kuin tavalliselle median käyttäjälle.

Sveitsissä toimii ns. suoran demokratian malli joka mahdollistaa lakiuudistusten purkamisen mikäli 50.000 kansalaista saadaan uudistusta vastustamaan, eli mikäli tunnette sveitsiläisiä niin suositelkaa heille lakiuudistuksen vastustamista, ilmoitus pitää jättää parlamentille viimeistään 24.01.2008.

Vastalause lomakkeen ja muuta tietoa lain vaaroista sekä hylkäämisestä saa täältä.

Nykyisestä länsimaisesta mediasta löytyy läjäpäin juttuja siitä miten mediayhtiöt tuhoavat DMCA lakiin vedoten satojen ihmisten elämiä vaatimalla heiltä täysin kohtuuttomia tekijänoikeuskorvauksia rikkomuksista joita kaikki eivät edes myönnä tai usko tehneensä, kaiken lisäksi DMCA laki ei jätä kuluttajalle juurikaan puolustautumiselle tilaa sillä laki on rakennettu täysin mediayhtiöiden toiveiden mukaiseksi, laki myös pakottaa internet palveluntarjoajat valvomaan asiakkaidensa liikennettä ja tekemisiään internetissä.

Tässä vielä video joka kertoo miten haitallinen laki on yhteiskunnille.