Näytetään tekstit, joissa on tunniste sovellukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sovellukset. Näytä kaikki tekstit

16 helmikuuta, 2020

Yllättävä ratkaisu kansikuvien lisäämiseksi blogipostauksiin

Huomaa otsikon vieressä oleva kansikuva.
Minulla on varsinkin täällä Nettipäiväkirjassa ollut ongelmana, se ettei videopostauksissa ole mahdollista tarjota artikkeliin kansikuvaa, joka näkyy esimerkiksi silloin kun jaan sen sosiaalisessa mediassa.

Olen nyt löytänyt tähän melko yksinkertaisen ratkaisun, jota en osannut ilman hakukonetta edes ajatella.

Kun artikkelissa on jo iso videosoitin, omalla sisäisellä kuvallaan, ei artikkeliin yleensä tuolloin sovi enää laittaa erillistä kansikuvaa, varsinkaan silloin jos haluaa käyttää samaa kuvaa joka videolle on jo annettu.

Neuvoksi pulmaan löytyi varsin yksinkertainen vinkki!

Voit nimittäin lisätä artikkeleihin piilokuvia, ne lisätään artikkeliin kuten mikä tahansa kuva mutta kuvatiedoston määrityksen jälkeen, kuva katoaa artikkelista. Kuitenkin jos olet asettanut kuvan järjestyksessä ensimmäiseksi blogipostauksessa, tulee kuvasta tuolloin niin sanotttu kansikuva, jonka useat somepalvelut osaavat automaattisesti etsiä ja näyttää omassa palvelussaan.

Kun lisäät kuvan Bloggeriin, se antaa kuvalle samalla kaikki sen määritykset <div> syntaksin sisälle, kuten esimerkiksi koon, tyylin sekä tasaus -tiedot, näiden tietojen perusteella Blogger osaa asettaa kuvan oikein näkyville.

Kyseinen kenttä näkyy Bloggerin HTML-editorissa, kuvan yläpuolella näin:

<div class="separator" style="clear: both; display: none; text-align: center;"></div>

Tarkkasilmäisimmät huomaavat rivissä varmasti jotain hassua, kyllä! Jotta kuvan voi piilottaa itse artikkelista, on <div> -syntaksiin lisätty määre: ' display: none;'. Määritys kertoo ettei kyseistä kuvaa kuulu näyttää mutta se jätetään silti löydettäväksi.

Tämän vinkin avulla saat jakolinkeistäsi jatkossa vihdoin modernimpia ja näyttävämpiä.

09 helmikuuta, 2020

Kuinka poistat kuvan/videon Hangouts keskustelusta

Huomasin Googlen Hangoutsin tukifoorumilla kysymyksen, jossa kysyttiin kuinka voi poistaa kuvan Hangouts keskustelusta?

Päätin vastata kysymykseen ja testasinkin vielä että tämä tosiaan toimii. Samalla päätin tehdä asiasta jutun myös tänne blogiini.

Ohjelmassahan ei itsesssään ole mahdollisuutta poistaa sisältöä ja tämän vuoksi tuleekin mieleen vanha sanonta, "mitä kerran internettiin laittaa, se on siellä ikuisesti", näin ei Hangoutsin osalta kuitenkaan tarvitse olla.

Google tallentaa Hangouts kuvat ja videot "usercontent" palvelimelle, johon tallennetaan kaikki käyttäjän kuva/video sisältö (pois lukien drive). Näihin tiedostoihin on yllättäen myös täydet oikeudet, joten tiedostoja voi poistaa ja muokata jopa niiden näkyvyysoikeuksia.

Tähän usercontent -palvelimelle pääset tästä linkistä: https://get.google.com/albumarchive

Usercontent -palvelin on ikään kuin Google Photos mutta sillä erotuksella, että siellä näkyy myös Hangoutsin sekä muun muassa Bloggerin kuva/videosisällöt.

Kun selaat Usercontent sisältöäsi, löydät albumin "Hangouts-Kuvat", jota klikkaamalla pääset uuteen albumiarkistoon, josta löytyy kaikki lähettämäsi kuvat ja videot Hangouts keskusteluihin, niiden oikeilla nimillä, tai oikeastaan ryhmäkeskusteluiden ensimmäisellä nimellä. Eli vaikka nimi olisi ryhmässä myöhemmin muutettu, usercontent albumi noudattaa alkuperäistä ryhmän nimeä.

Kun olet löytänyt tiedoston, jonka haluat poistaa, se onnistuu samalla tavoin kuten Google Photosissa, kun olet avannut tiedoston. Oikean yläkulman kolmen pisteen valikosta löytyy kohta "Poista". Palvelu valittaa että kuva poistetaan joka paikasta ynm blaablaablaata ja hyväksyt asian. Kuva on nyt poistettu, eikä kuvaa enää pystytä lataamaan vastaanottajien Hangouts sovelluksissa.

Huomaa, mikäli joku on jo kuvan avannut, pystyy hän sen avaamaan edelleen, sillä Hangouts sovellus on mobiililaitteissa ladannut esikatselukuvan käyttäjien näytöille sekä tallentanut koko kuvan sovelluksen välimuistiin. Ainoastaan työpöytäversio (selain versio) Hangoutsista hakee joka kerta kuvan uudelleen Googlen usercontent palvelimelta, joten siellä kuva poistuu myös jo sen nähneiltä.

Googlen olisi hyvin helppo lisätä poisto-ominaisuus Hangoutsiin, koska se toimii nytkin, tosin manuaalisesti mutta toimiipa joka tapauksessa. Googlea ei vain kiinnosta Hangoutsin kehittäminen, niin minkäs voi, muuta kuin tehdä sisällönpoisto tällä tavoin.

14 joulukuuta, 2019

LBRY = Vaihtoehto YouTubelle! 🤓


Mikä olisi sitten se järkevin vaihtoehto YouTubelle?

Olen tullut useamman palvelun tutkiskelun jälkeen siihen tulokseen, että paras vaihtoehto ja ennen kaikkea avoin sellainen on LBRY.

Tällä videolla esittelen LBRY palvelua hyvin yleismaailmallisesti, en siis puutu juurikaan sen teknologiaan, siihen löytyy erinomainen sivusto, joka kertoo pellin alla olevista yksityiskohdista: https://lbry.tech.

LBRY on verkkosivusto sekä erillinen sovellus, jossa voi jakaa itse asiassa mitä tahansa digitaalista sisältöä, on se sitten videota, kuvatiedostoa tai mitä vain tiedostoja, jopa verkkosivuja voi sellaisenaan jakaa palvelun kautta, jolloin ne ovat saatavilla vain palvelun käyttäjille. LBRY:n kehitystyö on edelleen kuitenkin vielä kesken, kaikki sen tärkeimmät toiminnot ovat jo toiminnassa mutta esimerkiksi käyttöliittymän kehitystyötä tehdään jatkuvasti, jotta kokemuksesta saadaan entistäkin parempi. Verkkoselaimessa toimiva lbry.tv käyttöliittymä saa jatkuvasti lisää toimintoja mutta edelleen erillistä sovellusta on suositeltavampi käyttää, varsinkin jos on sisällöntuottaja.

Eroja selaimen ja sovelluksen välillä on edelleen, muun muassa sovelluksesta käsin hallitaan omia sisältöjä, muokataan kuvauksia, thumbnail -kuvia ja paljon muuta. Verkkoselainkäyttöliittymä tosiaan sopii hyvin, jos vain tahtoo katsoa videoita ja kuvia lbry käyttäjiltä, muun sisällön katsomiseen tarvitaan edelleen erillistä LBRY sovellusta.

Koska LBRY on rakennettu hajautetun blockchainin pohjalle, tarkoittaa se käytännössä sitä, että sinne ladattu sisältö on aina löydettävissä, vaikka sen voikin piilottaa LBRY käyttöliittymistä. Hajautettu tarkoittaa myös sitä, ettei palvelun sisältöä hallita esimerkiksi LBRY Inc kautta, vaan sen sisällöstä vastaa ja hallitsee käyttäjät itse, mikä vuorostaan tarkoittaa sensuroimattomuutta, ”lbryyssä” ei itketä, jos joku sanoo ”väärän” sanan omilla videoillaan, kyse on aidosta sananvapaudesta, jossa vastuu on aina videon tekijällä.

Toisin sanoen, Jos rikot videoillasi lakia olet itse vastuussa siitä mitä siitä voi koitua, LBRY Inc ei kuitenkaan voi poistaa sisältöä hajautetusta blockchain alustasta, vaikka haluaisi. Toki piilottaminen käyttöliittymästä on edelleen täysin mahdollista, mikä on omiaan hankaloittamaan piilotetun sisällön jakamista, mutta mikään ei kuitenkaan estä sisällön olemassa oloa ja sen kaivamista esiin muita työkaluja hyödyntäen.

Parasta ”lbryyssä” on sisältöasioiden lisäksi mielestäni sen kehitystyön avoimuus, jos sinulla on hyvä idea palvelun parantamiseksi, otetaan se varmasti huomioon palvelun kehitystyössä, kunhan kerrot siitä kehittäjille ja palvelun muille käyttäjille, LBRY:n Discord palvelimella, osoitteessa https://chat.lbry.com.

Minun sisältöni löytyy seuraavien linkkien takaa:
https://lbry.tv/@survivor303 = Verkkoselaimeen avautuva kanavalinkki.
lbry://@survivor303 = LBRY sovellukseen avautuva linkki. Lataa LBRY sovellus tämän linkin takaa autat kanaavaani (saan 20 LBC):
https://api.lbry.com/user/refer?r=6vubVGYH9CJCuqzdRR6kWDEnY73Pi4Lz

Tässä linkit LBRY palveluun:
https://lbry.com – Projektin virallinen kotisivu, josta voi ladata sovellukset sekä lukea lisätietoa. https://lbry.tv – Sisällön katsomista varten kehitetty verkkoselaimessa toimiva versio, irtaantui juuri beta -vaiheestaan.
https://lbry.com/youtube – YouTube sisällön peilaus LBRY palveluun.
https://lbry.tech – Tänne on kerätty kaikki tekninen tieto palvelusta, huomaa LBRY on blockchain pohjainen.
https://chat.lbry.com – Linkki LBRY:n Discord palvelimelle, jossa voit keskustella kehittäjien ja muiden käyttäjien kesken.

31 heinäkuuta, 2019

PTT: Firefoxin ennakkoversio (Nightly) Ubuntuun

Ubuntu on varsin suosittu Linux jakelu, jonka johdannaista myös itse käytän vakituisesti (kubuntu). Ubuntun omasta sovellusvalikoimasta ei löydy suositun Firefox selaimen kehitys- tai oikeammin ennakkoversiota, jota kutsutaan Firefox Nightlyksi.

Itse käytän kuitenkin Firefox selaimesta aina viimeisintä bittiä ja koska Nightlyä ei löydy, se tarvitsee asettaa sovellusvalikoimaan käsin.

Tämä on varsin helppoa, sillä Firefoxin kehittäjistä muutama ylläpitää erikseen Ubuntulle tarkoitettua repoa, eli repositorya (suomeksi, varasto?) joka vain lisätään käyttöjärjestelmän pakettihallintaan (sovellusvalikoima).

Mikä parasta, tämä versio ei tule korvaamaan Ubuntun mukana tulevaa Firefox -selainta, joka on viimeisin vakaa versio selaimesta, joten voit käyttää kumpaakin versiota samanaikaisesti.

Minä olen kuitenkin poistanut vakaan version omasta järjestelmästäni, koska Nightly on minulla toiminut aina varsin stabiilisti, eikä ole aiheuttanut juurikaan ongelmia. Nightly myös päivittyy useamman kerran päivässä, joten yleensä ongelmat, jotka kerkiää kerran nähdä, ei sitä enää uudessa versiossa näe.

Näin lisäät Firefox Nightly version Ubuntu pohjaisiin jakeluihin:

Avaa konsoli (näppäinyhdistelmä CTRL+ALT+T)

Suorita konsolissa seuraavat komennot:

sudo add-apt-repository ppa:ubuntu-mozilla-daily/ppa
sudo apt-get update
sudo apt-get install -y firefox-trunk firefox-trunk-locale-fi

Huom. Viimeisin rivi (*locale-fi) asentaa suomenkielisen käännöksen Firefox Nightlyyn, jos et tätä halua, voit jättää rivin pois.

Konsoli kysyy sinulta salasanaa, tämä on käyttäjätunnuksesi salasana (sama, jolla kirjaudut järjestelmään sisään).

Mikäli et halua enää Firefoxin vakaata versiota pitää järjestelmässä, voit poistaa sen joko graafisesta sovellusvalikoima -ohjelmasta käsin. Tai nopeammin konsolista käsin, seuraavalla komennolla:

sudo apt-get remove firefox firefox-locale-fi

Hyväksy poisto painamalla K tai Y -näppäintä.

Mikäli haluat poistaa vakaan version kaikki tiedostot järjestelmästä, konfiguraatiotiedostot mukaan luettuna, käytä tällöin apt-get komentoa:

sudo apt-get purge firefox firefox-locale-fi

Hyväksy poisto painamalla K tai Y -näppäintä.

Tietenkin Nightly versiosta voi myös ladata pelkän binäärin, jonka Mozilla tarjoaa selaimen lataussivulla, mutta tällöin menettää kätevän tavan saada selaimeen päivityksiä automaattisesti. Pakettihallinta huolehtii siitä, että ohjelmat ovat järjestelmässä ajan tasalla.

27 heinäkuuta, 2019

PTT: Skype nykypäivänä: Varteenotettava vaihtoehto?

Olen nyt muutaman päivän tutustunut uudistuneeseen ja nykyisin Microsoftin omistuksessa olevaan Skype pikaviestipalveluun. Se toimii erinomaisesti, videopuhelut ovat laadukkaita ja käyttöliittymä on kaikessa sekavuudessaan, varsin käyttökelpoinen.

Käyttöliittymä, tuo niin monen sovelluksen pullonkaula, jos se osattaisiin tehdä kerralla oikein mutta siinä mokataan lähes joka kerta.

Skypen käyttöliittymä työpöytäympäristössä.

Käyttöliittymä on tärkeä osa ohjelmistoa, varsinkin silloin kun kyseessä on useassa käyttöympäristössä toimiva sovellus. Skype toimii mobiilissa, verkkoselaimessa työpöydällä, että myös itsenäisenä työpöytäsovelluksena.

Käyttöliittymän pitää olla yhtenäinen, asioiden täytyy löytyä samoista paikoista, tai siten että ne kunnioittavat käyttöympäristöään, jossa sovellusta ajetaan ja tuovat toiminnot käyttäjälle sitä kautta järkevämmin saataville. Toimintoja ei saa karsia pois, vain koska ympäristö muuttuu ja tähän Skype ei ole sortunut, kaikki työpöytäsovelluksen toiminnot tosiaan löytyvät myös mobiilista.

Skypen kontkatilista.

Skype myös kunnioittaa käyttöympäristöään, jossa sitä ajetaan, esimerkiksi se osaa skaalautua niin pystysuuntaisesti, kuin myös vaakasuoraan, joka sopii erityisesti tabletti käyttöön. Monet muut vastaavat ohjelmat eivät ymmärrä vaakasuoraa käyttöliittymää ja muutosta ei tähän ole ihan heti tulossa.

Käyttöliittymä on siis kunnossa mutta entä ne toiminnot?

Skypessä on valtavasti toimintoja ja olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin kaikki toimivat yhteen. Tätä ei pääse ikävä kyllä tarkemmin tarkastelemaan koska Skype on kaikesta Microsoftin nykyisestä toiminnasta huolimatta visusti suljettua koodia.

Ruudunjako on ollut Skypessä niin kauan kuin muistan, on mahtavaa, että se on edelleen sisällytetty palveluun, ruudunjako on omiaan näyttämään esimerkiksi, kuinka joku asia tehdään tietokoneella, tai näyttää vaikka verkkosivua, josta käy keskustelua ym. käyttöideoita on vaikka, kuinka paljon, sille missä ruudunjakoa voi käyttää. Ja mikä parasta, ruudunjako toimii myös mobiilissa, joten nyt voit peilata videopuheluun mobiililaitteesi näyttöä, aivan kuten voit tehdä työpöydälläkin.


Videopuhelun lisäominaisuudet eivät jää vain ruudunjakoon, nyt koko videopuhelun voi tallentaa!

Videopuhelun tallennus.

Videopuhelutallennus ei kuitenkaan ole millään tavoin laadukasta, bittitaajuus videoille on 1 000 kt/s. Mitään tarkkaa väriloistoa ei siis ole luvassa, mutta toiminto on omiaan arkistointitarkoituksiin. Tallennukset jäävät seuraavaksi 30 päiväksi Skypen palvelimelle, josta ne poistuvat ajan umpeuduttua, tallennuksen voi toki poistaa tätä ennen myös itse.

Jokaiselle videopuhelussa mukana olevalle ilmoitetaan koska tallennus on päällä ja kuka tallennuksen on aloittanut, ilmoitus on näkyvillä videopuheluikkunan yläpuolella ja siitä indikoi punainen vilkkuva ”valo”. Kun videopuhelu loppuu Skype lähettää tallennuksen, puhelun ryhmään tai yksittäiseen keskusteluun.

Käyttäjille tarjotaan vaihtoehtoina poistamisen ja katsomisen lisäksi, myös tallentaa video omiin arkistoihin paikallisesti, .mp4 -tiedostona.

Tallennusominaisuus on mahtava mutta herättää myös hieman kysymyksiä tietoturvan osalta.

Koska emme näe Skypen koodia sellaisenaan tai sen palvelimen konfiguraatioita, emme voi olla varmoja mihin tallenteet lopulta päätyvät. 30 päivää on pitkä aika ja poistuvatko tiedostot Skypen palvelimilta oikeasti mihinkään, ehkä ne vain siirtyvät Microsoftin sisäiseen kylmäarkistoon ja sitten ainakin Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisilla tulee olemaan niihin pääsy, mikäli he sitä oikeuden kautta pyytävät.

Tietoturva:

Tietoturvasta puheen ollen, Skype tarjoaa nyt ”aidon”, ”Päästä-Päähän” salatun keskusteluominaisuuden palvelun käyttäjien välille, tähän kuuluvat myös video -ja äänipuhelut.

Skype tarjoaa yksityisen viestittelytilan.

On melko jännää, miksei Microsoft voinut lisätä päästä-päähän salattua viestittelyä oletuksena, ehkä tämä syö palvelinten tehoa turhakseen ja tekee tiettyjen integroitujen kolmannen osapuolen palveluiden käytöstä mahdotonta. Tähän viittaa se, ettei Skype pysty näyttämään esimerkiksi salattuna lähetetyn kuvatiedoston esikatselukuvaa keskustelussa, vaan tiedostot täytyy avata, jotta niitä voi katsoa.

Okei, eihän tuossa sinällään mitään, jos salaus ei ole koko ajan käytössä, vaikka se outoa onkin. Joka tapauksessa Skype tuon ominaisuuden tarjoaa, omaan välilehteensä. Enemmän kuitenkin minua hämäsi se, että kun yksityinen päästä-päähän salattu yhteys on luotu. Käyttäjillä on silti mahdollista ilmiantaa yksityiskeskustelun sisältö Microsoftille, esimerkiksi jos vastaanotan kuvatiedoston salatun keskustelun kautta, minun on mahdollista poistaa mutta myös ilmiantaa kuva. Jos painan vaihtoehtoa ”Raportoi”, se antaa vaihtoehtoja mitä kerron objektin sisältävän. Eli ilmeisesti Microsoftilla on edelleen pääsy tähän ”päästä-päähän” salattuun keskusteluun, jos kerta sen sisältöä voi ilmiantaa.

Salauksen puolesta Skypeä en uskalla lähteä suosittelemaan, tähän edelleen suosittelen Wireä, joka on avointa lähdekoodia, tarkoittaen sitä, että sen salauksen ja tekniset ominaisuudet pystyy tarkistamaan ja halutessaan kääntämään koko sovelluksen itse, maksimoidakseen tietoturvansa.

Microsoft-tilin käyttöpakko:

Skypen käyttö vaatii nykyisin Microsoft tiliä, tämä ei ilmeisemmin ole hirveä vääryys, paitsi että Skypessä näkyvää ”skype handlea” ei voi enää itse päättää, se perustuu Microsoft tilin sähköpostiin taikka annettuun puhelinnumeroon, tätä ei voi myöskään päättää enää itse. Se miksi tästä nyt kerroin erikseen, on se, että Skype ei omaa myöskään enää omaa kontaktilistaansa, se perustuu Microsoft tilin -Ihmiset kontaktilistaan, joka on yhteinen ympäriinsä Microsoftin ekosysteemiä, esimerkiksi Outlook -sähköpostipalvelu käyttää samaa osoitteistoa, kuten myös Windows.

Skype pääsee tilikohtaiseen osoitteistoon, josta voi kutsua muita palvelun käyttäjiksi.

Skypen “oma” osoitteisto, on vain kontaktiryhmä nimeltä Skype, se ei siis sotke kaikkia kontakteja Skypeen, vaikka ne voikin nähdä “Ihmiset” välilehdellä ja kutsua sitä kautta Skypeen heitä, jotka eivät siellä ole tai halua olla julkisesti Skypen tietokannassa esillä.

Skypessä voi siis etsiä ihmisiä julkisen tietokannan kautta. Ei hätää, Skypestä voi helposti määritellä, haluaako omia tietojaan viedä tietokantaan. Itsensä voi myös poistaa myöhemmin kyseisestä tietokannasta.

Takaisin Skypen ominaisuuksiin:

Toimintokuvakkeita pikaviestikentässä.

Skype tarjoaa joka tapauksessa kivoja lisäarvotoimintoja perinteiselle pikaviestittelylle ja a/v-puheluille.

Pikaviestikentän sivulla on muutamia pikavalintoja kyseisiin toimintoihin, mukana on muun muassa videoviesti mahdollisuus, tässä laitteen kamera ja mikrofoni käynnistyvät ja antavat jättää nimensä mukaisesti videoidun ääniviestin avoinna olevaan keskusteluun, on se sitten ryhmä- tai yksittäinen keskustelu. Videoviestin lisäksi keskusteluun voi luoda kyselyn, tämä on omiaan vaikkapa kysyä ryhmältä minkä genren musiikkiehdotuksia aletaan Spotifysta lähettämään.

Lähetä ja vastaanota rahaa:

Yksi todella erikoinen lisätoiminto, tai ehkäpä paremmin sanottuna lisäarvopalvelu, on mahdollisuus lähettää rahaa keskustelun toiselle osapuolelle. Tämä tapahtuu integroidun PayPal -palvelun kautta, joka täytyy liittää Microsoft tiliin, kun kummallakin osapuolella tämä on tehty, rahaa voi lähettää helposti. Kokeilin tätä 0,20 euron arvoisella testilähetyksellä ja se onnistui ilman PayPalin välistä vetoa ;).

Integroidut lisäarvopalvelut:

Microsoft on integroinut Skypeen muun muassa oman pilvipalvelunsa, OneDrivestä voi hakea sisältöä jaettavaksi suoraan Skypeen. Windowsin puolella muun muassa Valokuvat -sovelluksen kautta voi jakaa sisältöä suoraan työpöytä Skypen kanssa. Valmiina Skypessä on myös tuki Spotifylle, käyttäjät voivat hakea suoraan pikaviestimestä Spotifyn kirjastosta musiikkia jaettavaksi.

Ilmeisesti integroituja palveluita voi lisätä Skypeen myös itse, en vielä tosin keksinyt miten, lisäosille olisi kyllä huutava pula, varsinkin meille enemmän Googlen palveluita käyttäville, Google Drive integraatio olisi mahtava nähdä Skypessä. Eihän tätä integraatiota Google tarjoa edes sen omalle Hangoutsille, joten Microsoftilla olisi mahdollisuus näyttää, kuinka asiat pitää tehdä, kuitenkin niin ettei suututtaisi käyttäjäkuntaa, tupruttamalla vain omia palveluitaan.

Microsoftilla on ollut halua kehittyä siellä missä Google on jäänyt hinnaamaan, se panostaa nyt erityisesti palveluihin ja sovelluksiin, jotka ovat olleet perinteisesti Googlen vahvaa osaamisaluetta.

Risut, ruusut ja loppusanat:

Skypessä on toki ongelmansa, vaikka suurimmista ongelmista, joita palvelussa oli ennen Microsoftin ostoa, onkin saatu korjatuksi, kuten yhteysongelmat esimerkiksi porttien osalta. Tähän on toki tullut avuksi kehittyneet verkkotekniikat, jotka tukevat helpompaa yhdistämistä.

Nykyiset ongelmat ovat hieman helpompia käsitellä, kuten se että puheluun vastaamiselle on annettu aivan liian vähän aikaa ja näyttää siltä, että asetukset ovat erilaiset eri käyttöympäristöjen kanssa. iOS versiossa vastaamiselle on annettu vain muutama sekunti ja Windowsilla taas aikaa on 8 sekuntia, joka sekin on aivan liian vähän.

Jos puheluun ei kerkeä vastaamaan, tarjotaan soittajalle mahdollisuus jättää ääniviesti, eli kyseessä on puhelinvastaaja. Vastausaikaa voi kuitenkin lisätä Skypen asetuksista.

Minua myös häiritsee Skypen suomenkielisen puhelinvastaajan oletusääni, nimittäin se on varsin huonolaatuinen, eikä kuulu kunnolla. On kummallista, miksei Microsoft ole korjannut tätä. Muistan nimittäin, että puhelinvastaaja on aina ollut huonolaatuinen, on kyse sitten mistä tahansa tuetusta kielivaihtoehdosta.

Toivoisin myös parempilaatuisia puhelun soitto -ja odotusääniä, on käsittämätöntä, miksei näitä olla korvattu parempiin jo, ne ovat olleet samoja aivan Skypen alkuajoista lähtien ja varsinkin mobiililla ne rikkovat mobiililaitteiden diskanttivetoisissa kaiuttimissa.

Olen joka tapauksessa varsin tyytyväinen siihen suuntaan mihin Microsoft on Skypeä vienyt, sen käyttö on varsin riemukasta, varsinkin käyttäjille, jotka arvostavat ominaisuuksia. Murhe on toki edelleen se, että Skype pysyy suljetun koodin kahleissa ja sen kehitystyö on siten täysin Microsoftin käsissä.

Minuun voi ottaa yhteyttä Skypessä, löydyn sieltä omalla nimelläni, puhelinnumerollani, sekä näin vanhana käyttäjänä, Skype handlella: mrme303 :)

28 toukokuuta, 2019

Gmailin lukuilmoitukset lakkasivat toimimasta Firefoxissa

Viime viikolla tapahtui kummia Firefox selaimeen littyen, nimittäin huomasin että Gmailin kanssa käyttämäni mailtrack.io palvelun selain liitännäinen ei enää toiminut, se ilmoitti että minun olisi syytä vaihtaa Google Chromeen, jos haluan että kyseinen liitännäinen toimisi luotettavasti.

Mailtrack.io tarjoaa liitännäisen, eräänlaisen sovelluksen jonka avulla tiedän koska lähettämäni sähköpostit on luettu tai avattu.

Mailtrack ei ole tehnyt minkäänlaista virallista ilmoitusta siitä että se olisi lakannut tukemasta Firefox selainta, tuen loppuminen vain laitettiin käytäntöön.

Testasin kuitenkin niin sanotulla “agent switcherillä” eli toisella selain liitännäisellä joka kertoo verkkosivulle jonkin toisen selaimen kuin oikeasti käytössä olevan. Laitoin asetukseksi Google Chrome ja latasin Gmailin uudelleen. Kuinkas ollakaan, Mailtrack.io toimii tämän huijauksen avulla.
Aloin etsimään kuumeisesti vaihtoehtoa Mailtrackille ja se mitä löysin, oli melko järkyttävää.
Tiesin ennalta muutamia vaihtoehtoisia palveluita jotka ovat tukeneet Firefoxia, siinä missä Mailtrack.io, nyt vain muutaman hassun päivän aikana useampi niistä oli tiputtanut Firefox tuen pois, ilmoittamatta käyttäjilleen.

Näitä ovat muun muassa Mailtag.io sekä Bananatag, joista jälkimmäisellä on liitännäinen vieläkin löydettävissä Firefoxin lisäosat –latauspalvelusta ja siellä oleva viimeisin arvio liitännäisestä, kertoo erään käyttäjän tarinan joka oli törmännyt samaan ongelmaan kuin minä mailtrackin kanssa.
Hänelle oltiin kerrottu Bananatagin asiakaspalvelusta Firefox liitännäisen toimimattomuuden syyksi ohjelmistopäivityksen joka ei edes koskenut millään tavoin sähköpostin seurantaan mutta pahinta oli se että Bananatag ei ole ilmeisen halukas korjaamaan toimimattomuus ongelmaa vaan tarjosivat asiakkaalle vaihtoehdoksi vaihtaa selaimen Googlen Chromeen.

Olen tullut siihen lopputulokseen että nyt joku melko rahakas taho haluaa tehdä hallaa Firefoxille ja selaimeen ladattavien liitännäisten ja palveluiden ostaminen ulos Firefox alustalta on hyvä keino siihen.

Huomasin myös ettei Youtuben uutta käyttöliittymää saa enää Firefoxilla käyttöön, se on vain Chrome ominaisuus.

Kaikki tämä tapahtui viime viikon aikana.

10 maaliskuuta, 2019

Vanha tiedostonhallinta tuli takaisin

Tiedostohallinta
Windows File Manager
Teen nykyisin suurimman osan tietokoneella Linuxissa mutta tänään jostakin syystä käväisin Windowsin puolella ja innostuin katselemaan mitä ohjelmia Microsoft on sovelluskauppaansa toimittanut.

Yllätys oli aikamoinen kun listauksessa näkyi sovellus nimeltä “Windows File Manager” ja kuvassa oli vanhasta 16-bittisestä Windowsista tuttu tiedostohallinan kuvake :)

Mukava yllätys oli sekin että ohjelmakuvauksessa mainitaan että Windows File Manageria ylläpidetään Githubissa. Kävin katsomassa sivustoa ja kyllä, se on myös avointa lähdekoodia, joten jokainen voi halutessaan muokata ohjelmasta haluamansa kaltaisen :)

Microsoft on toki päivittänyt tiedostohallintaa, antaen sille muun muassa 64-bittisen ohjelmakoodin, tuen pitkille tiedosto/hakemistonimille (aikanaan tiedostot ja hakemistot piti nimetä enintään 8+3 merkillä) ja paljon muuta, lisätietoja päivitetyistä ja lisätyistä ominaisuuksista löytyy softan projektisivulta.

Latasin itse sovelluksen Windowsin mukana toimitetun sovelluskaupan (Microsoft Store) kautta, se on toki saatavilla Githubista, suoraan ajettavana ohjelmana, eli sitä ei tarvitse erikseen asentaa ja se on saatavilla 64-bittisen version lisäksi myös 32-bittisenä.
Storesta ladattavissa
Windows File Manager Microsoft Storessa.


Asennuksen jälkeen oli hauska nähdä tuo unohdettu käyttöliittymä mutta se miksi innostuin kovasti tästä, on se että alustavien testailujen mukaan, tiedostojen kopiointi on jostain syystä “winfilellä” jonkin verran nopeampaa, kuin Windowsin perus tiedostohallinnalla eli Explorerilla.

Ei kuitenkaan valmis syrjäyttämään Exploreria:

Ohjelmaan on lisätty käteviä ja nykyisin yleisiä pikanäppäimiä ja oikoteitä mutta aivan vielä en ole kokonaan winfileen siirtymässä, ehkä mukaan voitaisiin lisätä thumbnail –tuki, niin sitten esimerkiksi mediatiedostojen hallinta olisi siedettävämpää. Vanha käyttöliittymä on siis kuitenkin esteenä
ohjelman kokopäiväiseen käyttöön.

Ohjelma kuitenkin on avointa lähdekoodia joten kaikki pystyvät nyt mukaan sovelluksen kehitykseen, tehdään tästä jotain mitä sen olisi aina pitänyt olla ;)

Sisäinen ikkunointi:
Pidän myös moni-ikkunoinnista joiden avulla tiedostojenhallinta on selkeämpää kun ikkunat pysyvät pääohjelman sisällä. En ole oikeastaan ikinä pitänyt välilehdistä koska ne piilottavat toiset käyttöliittymästä kokonaan pois.

Muistan esimerkiksi kun Opera selaimesta oli versio jossa ei käytetty välilehtiä vaan Tiedostohallinan mukaisesti sisäistä ikkunointia, tietoa näki enemmän. Tokihan voi kysyä, miksei vain pidä montaa Exploreria tai selaimen ikkunaa vierekkäin? Näinhän sitä nykyisin joutuukin toimimaan, vaikkei se paras tapa ole, sovelluksien työkalupalkit näkyvät tyhmästi joka ikkunassa ynm.., ei siis paras vaihtoehto.

Windows Fille Manager ikkunoinnilla
Sisäiset ikkunat tarjoavat paremman käyttöliittymän kuin välilehdet.

19 syyskuuta, 2016

Ohjeet: Ilmainen Spotify-tili mainosvapaaksi

Spotify tarjoaa ilmaiseksi pääsyn sen laajaan musiikkiarkistoon, jujuna on se että käyttäjä joutuu kuuntelemaan mainoksia musiikin yhteydessä. On kuitenkin mahdollista saada myös Spotifyn ilmaistili toimimaan ilman mainoksia.

Tämä ohje toimii niin Spotifyn ladattavissa olevan sovelluksen kautta kuten myös verkkoselaimella käytettävän “Play Spotifyn” kanssa. Muista kuitenkin että mainosten estäminen rikko _mahdollisesti_ Spotifyn käyttöehtoja ja on mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä että tilisi saatetaan jopa jäädyttää mikäli se yhdistetään mainosten estämiseen liittyviin toimiin.

Vinkki on melko yksinkertainen, editoidaan käyttöjärjestelmän hosts -tiedostoa niin että Spotifyn käyttämät mainospalvelimet ohjataan takaisin esimerkiksi omaan tietokoneeseen, jolloin Spotify ei mainoksia löydä.

On suorastaan ihme, miksei Spotify ole lisännyt mainoksiin jonkinlaista tarkistustoimintoa jolla soitin esimerkiksi lopettaisi soiton jos ei saa vastausta mainospalvelimilta tai suoraan mainoksista.

Tällä hetkellä soitin että verkkoselaimessa toimiva versio, kummatkin jatkavat soittoa ilman virhesanomia.

Käytetään tätä pientä “haxia” nyt vielä kun se on käytännössä mahdollista.

Historiaa:

Ennen hosts -tiedostoon laitetiin useampi mainosverkoston osoite ja se oli oikeastaan ainut keino estää verkkosivuilla ja sovelluksissa näkyviä mainoksia, joten käytäntö on monelle tuttu, nykyään hosts tiedoston on voinut jättää rauhaan selaimen liitännäisenä toimivien mainosestäjien vuoksi, kyseiset estäjät eivät kuitenkaan riitä silloin kun mainoksia pitää estää selaimen ulkopuolella.

...ja aloitetaan:

Jaan hosts tiedostoon lisättävän mainosverkostojen estolistauksen Google Driveen koska se on varsin pitkä, päivitän listaa myös sitä mukaan kun Spotifyyn lisätään uusia mainosverkostoja. Listalta löytyy myös muutama käytöstä poistettu esto, koska nämä ovat joko poistuneet Spotifysta tai rikkovat muita sivustoja.

Hosts tiedostossa olevat estot ovat siis järjestelmäkohtaisia, ne estävät kyseisistä mainosverkoista latautuvat mainokset myös muissa sovelluksissa ja verkkosivuissa.

hosts - Google Drive linkki.

Kopioi linkin takaa löytyvä listaus ja liitä se hosts -tiedostosi loppuun.

Mistä “hosts”-tiedosto löytyy ja kuinka muokkaan sitä?

Avaa järjestelmäsi komentokehote/terminaali ja syötä siihen alla olevat ohjeet:

hosts -tiedoston muokkaus vaatii järjestelmänvalvojan/rootin oikeudet.

Windows: notepad c:\windows\system32\drivers\etc\hosts
Mac OS:  sudo nano /private/etc/hosts
Linux:   sudo nano /etc/hosts

Android-laitteet vaativat hosts tiedoston muokkaukseen rootatun puhelimen sekä iOS-laitteet vastaavasti jailbreakin.

Kun listaus on asetettu ja tallennettu, Sulje Spotify tai sen selainversio ja käynnistä se uudelleen, näin ohjelmat lukevat käyttöjärjestelmän tarjoaman hosts listauksen uudelleen.

Nyt voit huomata ettei mainoksia enää myöskään ilmaisversiossa soi ja rauhallinen musiikin kuuntelu voi alkaa.

Harkitse joka tapauksessa maksullista Spotify Premium tiliä:

Mikäli olet kuitenkin Spotifyn suurkuluttaja, suosittelen edelleen että valitset silloin myös Premium-tilin, koska tuolloin pääset mainoksista eroon niin saat myös paremman äänenlaadun Spotifyssä soivaan musiikkiin, Premium tarjoaa myös paremmat mobiiliversion toiminnot sekä mahdollisuuden liittää palvelu moneen erilaiseen laitteeseen tai palveluihin.

02 kesäkuuta, 2016

Nämä toimet teen Windowsin asennuksen jälkeen

Nämä toimet teen Windowsin asennuksen jälkeen
Kun käyttöjärjestelmän asentaa puhtaasti, joutuu käyttäjä asentamaan tarvitsemansa ohjelmat sekä säätämään niiden asetukset kuntoon. Tässä jutussa kerron miten itse yleensä asennan Windowsin uudelleen ja varsinkin, mitä teen välittömästi sen jälkeen.

Alkusoittoa:

Windows 95:sta aina Windows XP versioon saakka oli käytössä kirjoittamaton laki jonka mukaan Windows oli pakko asentaa uudelleen vähintään 6 kk välein, tämä johtui siitä ettei käyttöjärjestelmä huolehtinut itsestään juuri millään tavoin ja se täyttyi kaiken maailman roskalla, varsinkin Windowsin rekisteri jota voisi kutsua koko käyttöjärjestelmän aivoiksi, tai siihen osaan aivoja joihin käyttäjä voi itse muuttaa.

Monet ohjelmat asentavat rekisteriin omia asetuksiaan, joita harvemmin poistetaan edes silloin kun kyseinen ohjelma poistetaan, osittain tämä johtuu ohjelmoijan laiskuudesta mutta silloin tällöin siihen on myös teknisempi syy. Joka tapauksessa rekisteri pullistui aivan mahdottomuuksiin.

Vasta Windows Vistan aikana Windowsiin tuli mukaan työkaluja jotka huolehtivat käyttäjän puolesta järjestelmän vakaudesta ja ylläpitotoimista, Windows 7:n jälkeen tämä kuuden kuukauden kirjoittamaton laki kuitenkin pystyttiin vihdoin lakaisemaan maton alle.

Windowsista on tullut siis melko vakaa käyttöjärjestelmä mutta aina silloin tällöin uudelleenasennus on edelleen paikallaan, varsinkin jos käyttäjä testailee ja säätää sen kanssa, lopulta järjestelmän voi saada hyvinkin huonoon kuntoon jolloin uudelleenasennus on ainut järkevä keino saada järjestelmä taas terveeksi.

Itse näen kentällä usein tapauksia joissa Windows on saatu huonoon kuntoon niin sanottujen optimointisovellusten ansiosta, siis ohjelmien joiden pitäisi huolehtia Windowsin kunnosta, nämä kuitenkin ovat kaikkea muuta kuin suositeltavia sovelluksia ja joita kannattaa välttää.

Usein syy on se että Windows saa päivityksiä joissa korjataan asioita joihin nämä optimointisovellukset ovat tarjonneet oman vaihtoehtoisen korjauksen, päällekkäin nämä eivät vaan toimi. Toinen on taas se että Windowsin päivitykset muuttavat tapoja joilla asioita tehdään ja optimointisovellus ei ole näiden suhteen ajan tasalla, ohjelma pakottaa Windowsin toimimaan vanhalla tavalla, siellä ei kuitenkaan välttämättä vastaa mikään ja käyttäjälle tämä näkyy virhesanomana ja järjestelmän epävakautena.

Siis ennen kuin aloitamme niin suosittelen ehdottomasti välttämään näitä niin sanottuja optimointisovelluksia!


Asennus:

Windows 10:n asennus on hyvin yksinkertaista ja ainut asia jota käyttäjältä kysytään on, tehdäänkö puhdas asennus vai päivitys aikaisemmasta Windowsista, toinen kysymys on kiintolevyn asennusosion teko.

Kun näihin on annettu halutut vastaukset niin Windows huolehtii itse hyvin pitkälle seuraavista asennusvaiheista, en kuitenkaan nyt mene tarkemmin itse Windowsin asennukseen vaan sen jälkeisiin ylläpitovaiheisiin.

Vaiheet:

01. Paikallinen käyttäjä:

Windowsin asennus haluaisi luoda suoraan käyttäjän Microsoft-tilillä varustettuna mutta alustavien ylläpitotoimien vuoksi, kirjaudun kuitenkin ensiksi paikallisella tilillä.

Myöhemmin tulen vaihtamaan paikallisen tilin Microsoft-tiliksi.

02. Käyttöjärjestelmä Suomen kieliseksi:

Mikäli käyttöjärjestelmämedia on ollut Englannin kielinen menen aivan ensimmäiseksi hakemaan Windowsille Suomi-kielipaketin joka löytyy Alue- ja kieliasetukset->Lisää kieli.

Tämän jälkeen asennan Suomi kielen oletukseksi (järjestelmänlaajuinen) ja käynnistän tietokoneen uudelleen.

Nyt Windowsin pitäisi olla täysin Suomen kielinen käyttöliittymältään.

 

03. Ylimääräiset Windowsin osat (Ota Windowsin ominaisuuksia käyttöön tai poista niitä):

Kaikki eivät välttämättä tiedä että Windowsiin voi asentaa ylimääräisiä sovelluksia sekä toimintoja “Ohjelmat ja toiminnot” -ohjauspaneeli sovelluksen kautta.

Kaikki eivät välttämättä tiedä että Windowsiin voi asentaa ylimääräisiä sovelluksia sekä toimintoja “Ohjelmat ja toiminnot” -ohjauspaneeli sovelluksen kautta.

Listalta valitsen kaikki .NET Frameworkit, mutta painan ruksineliötä vain kerran, siten että sen sisälle ilmestyy musta neliö, tämä asentaa vain välttämättömät osat joita moni käyttämäni sovellus ja jopa peli vaatii toimiakseen.

Valitsen listalta myös TCP/IP-lisäpalvelut asennukseen.

Huomio!

.NET framework kannattaa aina ladata tätä kautta, niin saa varmasti käyttöjärjestelmälleen sopivan ja oikean version käyttöönsä, sovellukset ja tietyt pelit yrittävät asentaa niiden mukana tulleita versioita, ellei .NET frameworkia ole jo asennettu, nämä versiot ovat yleensä epäyhteensopivia ja aiheuttavat ongelmia sovellusten asennuksien kanssa.

04. Päivitykset:

Huomio!

On todella tärkeää että ennen kuin päivityksiä asentaa, huolehtii siitä että käyttöjärjestelmän kieliasetukset ovat halutunlaiset, jos kielen muuttaa päivityksien jälkeen saattaa käyttöliittymässä tuolloin näkyä myös englanninkielisiä kohtia, koska päivityspaketit eivät ole lokalisoituja.

Ennen kuin tarkistan päivitykset laitan Windows Updaten asetukset kuntoon:

Ensimmäiseksi käyn poistamassa P2P-toiminnon Updatesta, tämä jakaa ja lataa päivityksiä myös muualta kuin Microsoftin palvelimelta, kuten muilta internetin käyttäjiltä tai käyttäjille, tämä voi olla turhan raskas toiminto ja ruuhkauttaa verkkoa minulle turhilla sessioilla, joten pois päältä kokonaan.

Ei Peer-to-Peer päivityksiä kiitos

Kun tämä on tehty, klikkaan vielä ruksin kohtaan “Ota mukaan muiden Microsoft-tuotteiden päivitykset, kun päivitän Windowsin.”, tämän avulla saan Microsoftilta muun muassa ajuripäivityksiä, Office päivityksiä ynnä muuta, tätä eivät kaikki tarvitse mutta tämä on oikeastaan nopein keino saada perusversioon uusimmat toiminnot.

05. Microsoft-Tili:

Nyt aletaan olla siinä ylläpitovaiheessa jossa on turvallista kääntää paikallinen tili, Microsoft-tiliksi.

Mikäli käyttäjä valitsee Microsoft-tilinsä oletukseksi käyttöjärjestelmään kirjautumiseen, saa hän paljon pilvipalveluiden etuja käyttöönsä, kuten OneDrive-integroinnin, aikaisemman Windows asennuksen käyttöliittymäasetukset takaisin, Internet Explorer -selaimen suosikit takaisin ja muitakin etuja.

Huomio:

Käyttöliittymäasetuksien palautusta ei välttämättä kannatta ottaa käyttöön jos haluaa tehdä kaikki pikkuruiset asetukset uudelleen.  Palautus kannattaa ottaa heti pois käytöstä kun Microsoft-Tiliin ollaan kirjauduttu, näin synkronointi ei kerkeä alkamaan.

Palautuksia voi hallita itse Windowsin asetuksista kohdasta:

Asetuksien synkronointi kannattaa ottaa huomioon puhtaassa asennuksessa

Itse annan tämän kuitenkin olla päällä koska se nopeuttaa asennusvaiheen ylläpitoa, toki vain jos Microsoft-tililtä löytyy jotain palautettavaa.

06. Windows Insider:

Kun olen hakenut ja asentanut kaikki päivitykset, käyn kirjautumassa Windows Insideriin, tämän avulla saan uusimman bitin aina Microsoftilta, tätä en voi kuitenkaan kaikille suositella, ellei ole valmis ja halukas painimaan erilaisten pienten ja suurten teknisten ongelmien parissa.

Joskus Insider build on niin suuri päivitys että joudun palautumaan tekemään tiettyjä asetuksia uusiksi.

Kun olen tutkinut uusinta Insider versiota ja todennut sen tarpeeksi vakaaksi ja yhteensopivaksi käyttämieni sovelluksien kanssa, käyn poistamassa Windowsin aikaisemman buildin, tästä saan vapaata levytilaa. Aikaisempi versio poistuu aikanaan myös automaattisesti mutta tilansäästämisen vuoksi poistan sen mahdollisimman pian.

07. Pikkuruiset asiat kuntoon:

Tässä vaiheessa tarkistan levynhallinta -sovelluksen avulla että kaikki paikalliset levyt näkyvät oikein ja muuta tarvittaessa niiden asemakirjaimet:

Levynhallinta on yksinkertainen hallintasovellus osioiden tekoon ja tarkistamiseen
 

Tämän jälkeen liitän palvelimen verkkojaot osaksi tiedostojärjestelmää, uudelleen nimeän ne.

Nyt tarkistan vielä että resurssienhallinnan asetukset näyttävät oikeilta, muun muassa sen että tiedostot valitaan ruksilla ja että tiedostojen päätteet ovat esillä, haluan myös nähdä piilotiedostot sekä erottaa suojatut tiedostot muista eri värisenä tekstinä:

Tiedostonhallinnan asetukset kuntoon

Seuraavaksi käyn asettamassa Windowsin “kansiot” toiminnon sijainnit oikeisiin paikkoihin, esimerkiksi Lataukset kansio minulla viittaa verkkojaon hakemistoon “\\varasto\lataukset” ja niin edes päin:

Windowsin "Kansiot" ominaisuus nopeuttaa asioiden löytämistä, ne pitää vain muistaa asettaa oikein

 

08. Ohjelmien asennukset:

Nyt kun uusin buildi on asennettu ja Windows on edelleen mahdollisimman puhdas, aloitan sovelluksien lataamisen.

Ensimmäinen vaihe on kuitenkin käydä Windows kaupassa ja tarkistamassa onko oletuksena asennettuihin sovelluksiin olemassa päivityksiä ja yleensä niihin on, asennan päivitykset.

Jostain syystä kaupan sovellukset pitää päivittää Windows Updaten ulkopuolella
 

Huomio!

Windowsin mukana tulevia sovelluksia voi kyllä poistaa mutta Insider käyttäjänä se on melko turhaa koska samat sovellukset tulevat mukana jokaisen buildin yhteydessä, nämä eivät juurikaan levytilaa syö jotta ne olisi pakko poistaa.

Voisi luulla että ensimmäinen asennettu ohjelma olisi uusi selain mutta näin ei ole, käytän Internet Explorer -selainta asennuspakettien hakuun koska siinä ladattavat tiedostot voidaan käynnistää siten että ne tallentuvat vain selaimen välimuistiin, muut selaimet haluavat väkisin tallennuttaa asennustiedostot ennen kuin ne voidaan käynnistää, mielestäni varsin typerää.

Tässä lista perusohjelmista ja ajureista jotka asennan tässä vaiheessa, juuri tässä järjestyksessä:

Ajurit (jotka tarvitsee ladata itse):
Nvidia näytönohjainajurit
Intel SSD Toolbox (SSD-levyn hallintasovellus)
Kingston SSD Toolbox (SSD-levyn hallintasovellus)

Sovellukset:
Virustorjunta (Tällä hetkellä AVG)
Open Live Writer (http://openlivewriter.org/)
Windowsin elokuvatyökalu/Valokuvavalikoima (Live Essentials)
Notepad++ (https://notepad-plus-plus.org/)
Paint.net (http://www.getpaint.net/index.html)
VideoLAN (VLC, 64-bit) (http://www.videolan.org/)
mIRC (http://www.mirc.com/)
Skype (https://www.skype.com/fi/)
Audacity (http://www.audacityteam.org/)
Raptr (http://raptr.com/)
XWidget (http://xwidget.com/)
iobit driver booster (http://www.iobit.com/en/driver-booster.php)
qBittorrent (http://www.qbittorrent.org/)
Mozilla Firefox (https://www.mozilla.org/fi/firefox/products/)
Google Chrome (dev-channel, 64-bit) (https://www.chromium.org/getting-involved/dev-channel)
Google Drive (https://www.google.com/drive/download/)
Google Kuvat (https://photos.google.com/apps)

Sitten tulevat vielä mukaan pelisovellukset Origin sekä Steam.

Suurin osa käyttämistäni sovelluksista on nykyisin jo verkossa, kuten Tweetdeck, My Cloud Player, Spotify,Gmail, Hangouts ynm.. nämä kaikki toimivat Chrome selaimen “sovellustilassa” ja suoraan omista pikakuvakkeistaan käsin, ne näyttävät ja toimivat lähes kuten perinteinen paikallisesti ajettava ohjelma mutta todellisuudessa ovat selaimen sisällä toimivia verkosta datansa lataavia verkkosivuja.

Sovellus näyttää olevan pikallinen mutta todellisuudessa se on vain Chromeen ladattu verkkosivu

09. Ohjelmien asetuksien laitto:

Tämä on ehkä aikaa vievin vaihe koko projektissa, Google Drive täytyy asettaa tilaan jossa se synkronoi vain muutaman hassun kansion, kuten mIRCin logit, vasta tämän jälkeen kun synkronointi on tehty voin asettaa mIRC ohjelman asetukset siten että se tallentaa loginsa Google Driven tiettyyn kansioon, paikallisesti tässä vaiheessa toki.

Windowsin oletusohjelmat valitaan toki myös, Chromesta tulee oletuselain sekä sähköpostisovellus, VideoLAN eli VLC avaa mediatiedostot, Notepad++ avaa kaikki tekstitiedostot...

Pelit:

Raptr mukana tuleva pelitallennusohjelma Plays.tv täytyy asettaa tallentamaan peliklipit verkkojakoon, Steamin pelit täytyy asettaa tallentumaan d:\pelit\steam\ hakemistoon, Originin BattleField 4 sekä Battlefront täytyy asettaa asentumaan G:\Origin hakemistoon ja tämän jälkeen Originin pelit pitää laittaa asentumaan d:\pelit\origin\ hakemistoon, se miksi laitan muutaman pelit G:\ -asemaan johtuu siitä että ne ovat paljon levyä käyttäviä pelejä ja G on Kingstonin 128GB SSD, joten siellä on tilaa vain näille parille pelille, saavutan siis nopeammat latausajat näin.

10. Tietokone alkaa olemaan valmis käyttöön:

Yhteensä tähän menee aikaa, mikäli kaikki menevät nappiin niin noin 2-3 tuntia, tässä auttaa paljon se että yhteysnopeus on 100megaa :).

 

Muista aina varmuuskopioida!

On myös hyvä muistuttaa että mikäli teet puhtaan asennuksen niin muista ehdottomasti varmuuskopioida kaikki tärkeäksi katsomasi tiedostot, mikäli koneessasi on toinenkin kiintolevy (ei osio) niin kopioi (älä siirrä vaan kopioi) tiedostosi sinne ennen kuin tyhjennät asennuslevysi.

Paras paikka viedä tiedostot talteen on erillinen varmuuskopiointipalvelu tai vaikkapa Google Drive, OneDrive näistä kummastikin saa levytilaa siten että varmaankin suurimman osan saa yhteen ja loput toiseen.

Mikäli puhdas asennus ei ole sinulle tuttua puuhaa niin suosittelen ottamaan kopion tiedostoista toiselle kiintolevylle ja ennen asennusta irrottamaan kyseisen levyn datakaapelit (koneen sisältä) jotta et vahingossakaan pääse poistamaan tiedostoja asennusvaiheessa.

Jos sinulla on kysyttävää niin kysy pois, kommentointi on ilmaista ja vapaata.