10 maaliskuuta, 2017

😒 Taloyhtiön saunassa sokeritoukkaongelma 😱


Kuvattu: 05.01.2017
Tämä video oli aluksi tarkoitettu taloyhtiön isännöitsijälle!

Taloyhtiössä tai talossamme on ollut jo pidemmän aikaa niin sanottu toukkaongelma, saunassa sekä kellaritiloissa on selkeästi nähtävillä sokeritoukkia. Tiedän varmaksi että myrkyttäjä on käynyt pari viikkoa sitten tiloissa mutta vielä viikko sitten näin saunatiloissa ainakin yhden sokeritoukan, en niitä tosin enempää nyt etsinyt kun halusin vain käydä saunassa.

Sokeritoukat eivät sinällään ole vaaraksi ihmiselle mutta ne leviävät helposti esimerkiksi pyyhkeiden ja muiden vaatteiden mukana. Tämä on syy miksi taloyhtiön pitäisi hoitaa myrkytys kunnolla ja mahdollisesti myrkyttää myös asunnot, sillä on selvää että saunasta nämä ovat levinneet myös asuntoihin ihmisten vaatteiden mukana.

Samassa pohjakerroksessa on saunan lisäksi myös asuntoja sekä säilytystiloja joihin toukat ovat saattaneet löytää myös omin päin. Myrkytys ei toimi tietenkään kun taloyhtiö on jättänyt saunatilat asukkaiden käyttöön myrkytyksen aikana. Myrkkyjä kun ei saa pestä pois seuraavaan kahteen viikkoon.

Ei kommentteja: