27 huhtikuuta, 2020

Polkupyöräni takavaihteisto hajosi!

Tammikuun lopulla olin ajelemassa kaupasta kotiin, tai no tarkemmin äidilleni viemään tarpeita. Kun olin jo matkani loppusuoralla ja kirjaimellisesti suojatiellä, kuului polkupyöräni takaosasta kova pamaus ja samalla polkimet lakkasivat pyörimästä.

Jotain tapahtui pyörälleni ja samalla autotien puolelta, auto lähestyi. Nopeasti hyppään pyöräni päältä ja otan pyörän kantoon. Onneksi mitään vakavampaa ei tapahtunut, vaikka paikka olikin pimeä ja auto lähestyi. Jos olisin kaatunut pyörälläni, autoilija ei välttämättä olisi nähnyt.

Näin siis kävi, kun selvisi myöhemmin, että pyöräni takavaihteisto oli antanut periksi kesken ajon, ketjut olivat pysyneet ehjänä mutta olivat kääntyneet vaihderatasten taakse, pinnojen ja rattaiden väliin niin tiukasti, ettei niitä käsin saanut revittyä irti.

Videolla esittelen hajonnutta vaihtajaa ja kerron tapauksesta.

PS: Nykyisin vaihteisto on vaihdettu mutta koska en vaihtanut piheyttäni ketjuja, antoi ne lopulta periksi ja nyt odottelen uusia ketjuja.