16. tammikuuta 2009

Työ: ei niin kiireistä

Tällä viikolla ei ole ollut kovinkaan kiireistä töissä, mikä on tavallaan ihan hyvä ja tavallaan taas ei niin hyvä.

Sitä ennen nukkui yleensä silloin kun väsytti, nykyisin sitä täytyy olla sharppina koko päivä mutta toisaalta viikonloppu alkaa taas tuntumaan viikonlopulta kun tietää että saa rentoutua ainakin sen pari päivää.

Tänään olisi tarkoitus lähteä Äidin luokse Jokioisille mutta en usko että lähden sittenkään, jalat ovat sen verran vieläkin loppu tuosta Keskiviikon mainostenjakohommasta, niin tosiaan en ole tainnut kertoa, autan Tiiaa jakamaan mainoksia, saanpahan siinä liikuntaa mikä on hyvää vastapainoa tälle kotona työskentelylle ja Tiia saa omaa rahaa käyttöönsä =)

Jos en lähde Jokioisille tänään niin varmaankin vain rentoudun töiden jälkeen muutamalla lasillisella herkullista ja ravitsevaa punaviiniä, kuulostaa paljon mukavammalta kuin reissaaminen Jokioisille =).

Tilasin myös uuden puhelimen Tiialle, se on tulossa kohta puolin kuriirilta. Piti vielä soittaa takaisin ja varmistaa että on tulossa kun Itellan varmistussoiton aikana minulta meni akku.

Itsellenikin tilasin jotain, uuden 500GB kiintolevyn, se on suurin mitä IDE-väylään vielä on saatavilla ja tuohon koneeseen joka verkossa levyt jakaa menee vain niitä, olen myös saamassa yhden oliko nyt 120GB kiintolevyn johon tulen tallentamaan viikkottaiset varmuuskopiot, sitten onkin IDE-paikat täysiä ja täytyy hankkia SATA-ohjain, sekin on halvimillaan nykyään vain noin 20euroa joten rahasta sekään ei nykyään enää ole kiinni.

Eipä muuta tällä kertaa.
Lähetä kommentti