26. toukokuuta 2014

New World Order - Tätäkö ne haluaa?

Kun katsoo uutisia nykypäivänä niin tulee väkisin mieleen ajatus että koko sirkus on ennalta määrätty jonkin toimen osalta?

Voisiko niin jopa olla?, onko nykyisessä maailmanmenossa jokin salaliitto takana?

Terrorismi oli niin 2000-luvun juttu ja se alkoi kuulostamaan jo puulta mutta Yhdysvaltalaiset eivät koskaan unohtaneet kylmää sotaa ja jotenkin kummasti nyt siihen ollaan ikään kuin väkisin ajautumassa, Venäjästä tuli ykskaks rikollinen ja Putinista pahuutta lietsova pääpomo, se ikään kuin vain tapahtui.

Putin ja muutkin Venäläiset päättäjät ja niiden lähellä olevat henkilöt ovat uhitelleet TV:ssä sekä muissa viestimissä kaikenlaista, mutta onko se suunniteltua, onko se käsikirjoitettua? Putin ja lähipiiriläiset voivat toki olla seonneita mutta onko se tarkoituksen mukaista ja jos on niin miksi?

Nyt ei enää muslimiterroristit ole mitään vaan ainoastaan Venäjän uho ja taloudelliset pakotteet sitä tai Venäjän eliittiä vastaan.

Kyllähän Venäjä aina on ollut törkyinen roskaläjä mutta jotenkin on vaan niin outoa että maailma tai ainakin länsimainen maailma (lue uutismedia) keskittyy nyt vain ja ainoastaan tähän uusvanhaan pahuuteen ja terroristeista ei juuri enää puhuta :)

Toki Putinin uudelleenvalinnan yhteydessä tapahtui kaikenlaista, taloja räjähteli “kaasuputkien vuoksi” ja toisinajattelijoita vangittiin tai hakattiin eikä oppositio saanut ääntään kuuluviin joten ehkä hulluus on syy tälle vai onko? :)

Olihan kylmästä sodasta hyötyäkin, ase- ja avaruusteollisuus kehittyi huimaa vauhtia ja Bond elokuvat myivät, agentit taistelivat keskenään ja vakoilu kukoisti, kylmä sota oli agenttien kulta-aikaa ja vanhaan hyvään näköjään halutaan palata.

En tiedä mistä on kyse mutta kaikki vaan näyttää sattuvan liian nopeasti ja yksinkertaisesti, ja jos tämä on käsikirjoitettua niin miksi?, onko jokin muu taustalla tapahtuva asia niin karmea että meidät halutaan pitää siitä pimennossa siihen asti kunnes se menee jossakin komissiossa läpi ja tarjota siksi aikaa tämänlaista “viihdettä”?