18 toukokuuta, 2007

Parempi olo - Elämä jatkuu

Jees, nyt on huimasti parempi olo kuin aikasemmin mikä johtui taas tuosta hammassärystä ja sen aiheuttaman tulehdukden _aiheuttamasta_ kuumeesta, nyt voin jälleen keskittyä työntekoon sekä tavalliseen elämään.

Viikon aikana on paljon jäänyt asioita tekemättä, kuten esimerkiksi kaupassa käynnit ja roskienkin viennit. :/ tuossa oli mieletön kasa roskapusseja eteisen seinustalla mutta sain niistä eilen suurimmat vietyä kun kaupassa kävin.

Huomenna pitäisi myös siivota, nyt on jäänyt kahdelta viikolta siivoamisetkin siivoamatta kun särky alkoi viimeviikon Torstaina, Perjantaisinhan minä yleensä siivoan.

Parveke olisi myös hyvä laittaa lopulta kesäkuntoon, käydä ostamassa jotain parvekeelle sopivia kukkia ynm... myös mattoa sinne pitäisi katsella.


Olen tänään katsellut hieman enemmän tuota Youtubea, siellä käyttäjät keskustelevat tai lähinnä riitelevät keskenään, jotenkin naurettavaa touhua tapella videokameran välityksellä ja laittaa videot julkiseen jakeluun... siellä äijät huutelevat toisilleen mutta yksinään kameroidensa edessä :D

Ei kommentteja: