09 marraskuuta, 2018

OnePlus 6T - Vuorokauden jälkeen


OnePlus 6T on OnePlussan uusin lippulaiva, eli paras kaikista OnePlus puhelimista.
Sain puhelimen käteeni ensimmäisen kerran 6. marraskuuta ja olen käyttänyt sitä nyt vuorokauden. Suurin osa tekemisistäni on ollut sovellusten asennuksia ja niiden säätöjä kohdalleen.

Tarkemmat testaukset tulevat tapahtumaan vasta parin seuraavan päivän ja viikkojen aikana mutta jo nyt löytämäni hyvät asiat mainitsinkin videolla kuten myös huonot puolet. Hyvää laitteessa on ehdottomasti kameroiden laadukkaat Sonyn valmistamat kennot, näyttö ja ennen kaikkea laitteen nopeus ja käyttöliittymän nopeus ja sulavuus.

Ulkonäkö on minulle puhelimessa yksi ja sama, minua ei hirveemmin kiinnosta onko puhelin liila, valkoinen, musta vaiko vaikka oranssi joten ulkonäöstä en lähde tekemään numeroa suuntaan taikka toiseen. Näytön lovi ei ole myöskään ollut ongelma, tosin näkisin mielelläni asetuksissa kohdan jossa voin valita itse objektien järjestyksen. Nyt esimerkiksi kello on oudosti loven vasemmalla puolella kun silmä tottuneesti hakee kellonaikaa näytön oikeasta reunasta.

Puhelimessa oleva Oxygen OS on OnePlussan ensimmäinen Android ysiin perustuva käyttöjärjestelmä joten uusia ominaisuuksia on varmasti vielä tulossa. Odotan innolla myös OnePlussan beta ohjelman tuloa OP6T malleille. Yleensä OnePlus on antanut T- mallien odottaa betaan pääsyä kuukauden pari, näin ilmeisesti toimitaan myös OP6T kanssa.

Sovellus puolella on myös muutakin korjattavaa kuten OnePlussan myyntivalttina pitämä yökuvaustoiminto jonka avulla hyvinkin pimeässä tai heikossa valossa otetuista kuvista tulee ilmeisesti parempia. Tätä en pysty nykyisellä versiolla allekirjoittamaan täysin ja syy johtopäätökseen löytyy yllä olevalta videolta. Samaten myös näytön alla toimivassa sormenjälkilukijassa on hieman korjattavaa :)

Kameroiden laatu on kuitenkin hyvä, varsinkin 4K-tarkkuuteen ylittävässä videossa, 60fps on kuitenkin rajoitettu vaivaiseen viiteen minuuttiin per video, tämän jälkeen tallennuksen voi toki näpsäyttää uudelleen päälle mutta useammin näin unohtuu tehdä. 4K@60fps tiedosto kameran oletus bitratella tuottaa noin 4Gt tiedoston, tilaa kyllä on 128Gt tallennustilassa riittämiin joten rajoitus on turha. Tähänkin käytännön ongelmaan puutun videolla.

Open Camera sovellus ei ikävä kyllä pysty edelleenkään tuottamaan takakameroiden laadukkainta laatua videokuvauksessa, 4k@60fps tila ei ole lainkaan käytettävissä. Tämän eteen yritetään tehdä työtä jotta ylipäänsä OnePlus puhelinten kamera rajapintoihin ja ajureihin tulisi vapaampi pääsy ulkoisista sovelluksista. OnePlus kun ei varmasti ole halukas tekemään kamerasovelluksestaan monipuolisempaa, tosin manuaalitilat löytyvät jo still-kuvaamiselle mutta ei videolle.   

Sormenjälkilukijasta sekä kasvojen avulla laitteen avautumisesta kuitenkin sen verran että ihmisten on ymmärrettävä ettei kyseiset ominaisuudet ole sinällään tietoturvatoimintoja vaan helppokäyttötoimintoja, joiden tarkoituksena on helpottaa laitteeseen sisäänkirjautumista. Jos käyttäjä jostain kumman syystä pitää arkaluontoista sisältöä puhelimessa, on puhelin edelleen paras suojata pin/salasana tai kuviokoodilla.

Tulen jatkossa kertomaan enemmän puhelimen toiminnoista, sitä mukaan kun niitä löydän.