21 helmikuuta, 2019

Kanavani tekijänoikeudet ja lisenssit ©️


Pohjois-Amerikassa on ollut tekijänoikudellista Youtube draamaa, siellä yksi isompi kanava on hyökännyt pienempien kanavien kimppuun ja jaellut heille Content-ID ilmoituksia, koska väittää näiden pienempien kanavien käyttävän heidän omistamaansa tai luomaansa sisältöä.

Tästä minulle tuli mieleen tehdä video jossa kerron oman kanavani oikeuksista. Minun kanavalla jokainen julkaistu video tullaan julkaisemaan Creative Commons lisenssillä, nyt ja aina. Tarkemmin ottaen videoni ovat CC By 3.0 lisenssoituja, uudempi 4.0 on myös julkaistu mutta Youtube ei anna julkaista vielä kuin vasta 3.0 versiolla, näissä ei juuri eroja ole mutta anyways, CC By 3.0 tarkoittaa käytännössä sitä että jokainen joka haluaa, voi ja saa luvan kopioida, muunnella ja tehdä mitä ikinä haluaa näille videoille ihan luvan kanssa.

Ainoana rajoituksena on se että jos videoitani käytetään, tarvitsee alkuperä mainita. Esimerkiksi minun nimeni, kanavani nimi ja niin edespäin, myöskin video jossa sisältöäni käytetään on julkaistava Creative Commons By 3.0 lisenssillä (tai 4.0). Tämä voi olla monelle esimerkiksi miksejä tekevälle hieman outo asia, itse annan anteeksi moisen lisenssin väärinkäytön jos se tapahtuu vahingossa, esimerkiksi jos jo nimeni tai videon youtube url on teoksen kuvakusessa mainittu.

Lisenssini on siis hyvin yksinkertainen, suunnilleen tee mitä vain, jaa ynnä muuta, jopa kaupallisesti. Mikä tarkoittaa sitä että sinulla on oikeus näyttää vaikkapa Youtubessa mainoksia videoilla joissa on pätkä minun luomaa alkuperäistä sisältöä, minulla ei ole oikeuksia tulla vaatimaan sinun tekemän uuden teoksen kohdalla minkäänlaista rahallista tai mitään muutakaan korvausta, ellei siitä olla erikseen sitten aikaisemmin sovittu. ja ei pelkoa, tätä en tule vaatimaan.

Se täytyy sanoa että jos tulen tekemään esimerkiksi kaupallista yhteistyötä jollakin videolla, jonkun sponsorin tai muun yhteistyökumppanin kanssa, nämä videot eivät tule oletusmuotoisesti olemaan CC BY -lisenssin alaisia, koska kumppani ei sitä välttämättä halua, mutta jos sille ei nähdä erikseen ongelmia, niin lisenssi tulee olemaan myös yksittäistapauksissa CC BY.