18 marraskuuta, 2019

Makutestissä: Saarioisten Härkäruukku


KUVATTU: 08.07.2019
----------------------------
Makutestiin päätyi tällä kertaa Härkäruukku Saarioisilta.

Hieman ruukku kuumeni liikaa, eikä tahtonut jäähtyä laisinkaan, jonka vuoksi ruuan makua ei tahtonut erottaa pitkään aikaan. Lopulta kun maku alkoi kuuman alta paljastumaan, oli se varsin maukas, josta voi kiittää ruukkuun kuuluvia herkkusieniviipaleita. Ruukkuun kuului sienten lisäksi naudanlihaa sekä riisiä.

Huomatkaa että olen tehnyt makutestin heinäkuussa, ilmeisesti Saarioinen on nykyisellään muuttanut tuon muoviastian muotoa.