03 elokuuta, 2007

Holjilla syntymäpäivänä

Tuli käytyä sitten Holjilla syntymäpäivänä, siellä kun esiintyi suomalainen Hip-Hop tähti Elastinen niin piti käydä katsomassa, olihan se aikamoinen "pissis-helvetti" mutta show oli kaikin puolin onnistunut ja hyvin viihdyttävä.

Toki oli N93- 1 videotallennustilassa ja tallensin osan Elastisen esityksestä, Elastinen ja "featurena" toiminut Timo Pieni Huijaus esittivät vielä lopuksi yhden ennen julkaisemattoman kappaleen, tätä en kuitenkaan taltioinut sillä muisti oli kerennyt jo täyttyä enkä siinä kiireessä kerennyt miettimään mitä osia olisin voinut poistaa aikaisemmilta tallennuksilta.. Mutta tuo kai tulee hyvin pian ulos singlenä joten sitä odotellessa.

Huomenna ja muutenkaan nyt viikonloppuna tuskin enää Holjille menen sillä siellä olevat esiintyjät ovat melko huonoja ja ei niin paljon minua kiinnostavia.

Perjantai: Matt Pistol Project, Bonnie Tyler, Suurlähettiläät
Lauantai: Timo Tervo & Slager, Paula Koivuniemi, Jani ja Jetsette

Ehkä tuo Suurlähettiläät olisi sellainen jota voisi mennä katsomaan mutta ei se niin suosittu minun soittolistallani ole että yksin sen takia menisin.

Tässä linkki Elastisen Holjat esiintymiselle.
Tästä linkistä pääset taas kaikkiin Holjat tallenteisiini.

Holjat markkinat 02.08.2007 - Elastinen

Taltiointi Forssan torilla järjestetyistä Holjat markkinoista.

Kuvattu Elastisen esiintymistä.

Kuvanlaatua piti pudottaa jotta saan videot yhdistettyä YouTubeen :/ äänenlaatu oli huono paikanpäällä valmiiksi.. miksaus pyllystä. Jos haluat parempilaatuiset videot niin kysy, ehkä lähetän :)

28 heinäkuuta, 2007

Takaisin Windows XP käyttöjärjestelmään

Ilmoitin tuossa aikaisemmin että olen vaihtanut tietokoneeni oletuskäyttöjärjestelmän lopultakin Microsoftin uusimpaan Windows jakeluun eli Vistaan.

No olen jo aikaa sitten vaihtanut kuitenkin takaisin Windows XP Professional käyttöjärjestelmään sillä kyllästyin totaalisesti Vistassa oleviin kummallisuuksiin ja selvästi huonosti toteutettuihin uudistuksiin niin paljon että tuli "koti-ikävä".

Nyt kun olen ollut taas XP:ssä niin olo on tuntunut huomattavasti kotoisammalta ja terveemmältä, vaikka toki Linuxille annan edelleen tilaa mutta nykisin Debian ja Kubuntu järjestelmät löytyvät vain makuuhuoneen kakkoskoneelta sekä kaapissa olevasta tiedostopalvelimesta.

En ole Vistaa myöskään unohtanut ja meinaan tänään asentaa järjestelmän uudelleen tämän tietokoneen kakkos-levylle ja jatkaa sen käyttöliittymän ja muiden uusien toteutuksien sisäistämistä, tähän kun ei sitten kuitenkaan se kuukauden testaus-maratoni riittänyt.

23 heinäkuuta, 2007

Pikkulintu joka törmäsi ikkunaani

Tämä veijari lensi suoraan ikkunaani ja lepäili varmaankin noin tunnin törmäyksen jälkeen parvekkeellani.

Tarkoitus ei ollut pelästyttää lintua tiehensä vaan ottaa parempia lähikuvia :/ mutta hyvä myös näin.