14 marraskuuta, 2016

Päivitin kämpän verkkoja hieman :)


Sain vihdoin ja viimein rakennettua kotiverkkoni uusiksi, siten että kaikki gigasta yhteysnopeutta tukevat laitteet saavat maksiminopeuden langallisessa kotiverkossa.

Muutoksen avulla esimerkiksi vahvalla bitratella olevan HD- sekä 4K-sisällön suoratoisto onnistuu mediapalvelimelta televisioon.

Päivitin samalla myös WLAN verkon toimimaan 5GHz taajudella sekä 802.11ac protokollalla. Projekti ei toki vielä ole valmis, vielä täytyy säätää kaikenlaista jotta saan verkosta kaiken suorituskyvyn irti, muun muassa kaapeleita tarvitsee hankkia lisää ynm.. :)

04 marraskuuta, 2016

Paulig MUKI - Tutustutaan hieman tarkemmin


Pauligin MUKI on hauska kapistus, mukin reunalla olevaan e-paperiin voi lähettää mobiililaitteesta kuvia sekä tekstiä, kuvia ja tekstiä voi asettaa myös jonoon siten että ne vaihtuvat vuoronperään.

Olisi hienoa jos Paulig lisäisi mobiilisovellukseen enemmän mahdollisuuksia lisätä erilaisia toimintoja mukiin, kuten RSS-feedien otsikot ja mahdollisesti jopa muuta tekstipohjaista sisältöä verkosta.

03 marraskuuta, 2016

Unboxing: Paulig MUKI :)


Pauligin kehittämässä MUKI kahvimukissa on sisäänrakennettu e-paperista valmistettu näyttö, johon voi siirtää kuvia ja tekstiä kaikista yleisimmistä mobiililaitteista käyttäen juuri siihen suunniteltua appia joka ladataan puhelimen sovelluskaupasta.

Itse yhteys mobiililaitteen sekä mukin kanssa tapahtuu hyödyntäen Bluetooth yhteyttä.

13 lokakuuta, 2016

GEAR Lompakkokotelo yli 5" puhelimille


Kallisarvoinen puhelin on syytä suojata mahdollisilta naarmuilta ja tiputuksilta.

Itse valitsin OnePlus 3:n suojaksi GEAR merkkisen niin sanotun lompakkokotelon.
Kyseinen kotelo on kallis mutta varsinkin tuo liukumekanismi saa pisteitä.

Se minkä unhodin videolla näyttää niin ainakaan alkujäykkyytensä ansiosta siitä ei ole standiksi :)

GEAR suojakotelon EAN koodi: 7319926587285, koodin avulla löydät tuotteen verkkokaupoista.