14 heinäkuuta, 2013

Viikko ilman tietokonetta

Ehkä otsikko hieman kärjistää, toki kävin silloin tällöin tietokoneella mutta mitään työksi sanottavaa ei tullut tehtyä, olen viettänyt omaa lomaa ja nyt on taas energiaa jatkaa siitä mihin jäätiin.

Silloin kun tekeminen alkaa maistumaan puulta ja innostus on vaarassa loppua on syytä laittaa jarrut päälle ja harkita vakavasti pientä latausviikkoa, näin tein minäkin ja kyllä kannatti.

Otin vain hetkeksi aikaa hieman etäisyyttä oikeastaan ihan kaikkeen ja lepäsin vain, tulihan sitä ulkonakin oltua taas kesästä nauttien. En tiedä jos tässä kuussa vielä yhden viikon ottaisi etäisyyttä uudelleen mutta se voidaan merkata kalenteriin vaikka viimeiselle viikolle 29.7 – 4.8. Tuossa kun on syntymäpäivätkin välissä juuri sopivasti =)

Heinäkuu on muutenkin niin kuuma kuukausi että koneella istuminen ei senkään puolesta kovin puoleensa vetävältä kuulosta, vai kuin?

IT Paukkuun ei siis tullut koko viikkona jutun juttua, olen kuitenkin viikolla kuvannut pari unboxing videota joten ensi viikolle juttua tulee, onhan rintamalta kuulunut myös muita juttuja joista tarkoitus on kirjoittaa. Täytyy myös palata sivuston koodin kimppuun ja etsiä ongelma joka koskee tuota integroitua G+ kommentointia… Eli hommaa on taas mukavasti, energiaa ja intoakin niitä on taas tehdä.

Eli siis tarkoitus on kai tässä sanoa että ottakaa sitä lomaa jos vain pystytte. Nyt se kannattaa!

Ei kommentteja: