02 marraskuuta, 2010

Sandbergiltä tuli tuotteita IT Paukun testiin



Laatikosta laatikoita, unboxingia =)

oli tarkoitus tehdä yksi pitkä unboxing video mutta katsoin että on parempi jakaa tuotteet eri päiville, tässä siis alun loppua tai lopun alkua ;)

26 lokakuuta, 2010

Löytö: Nörttipopin uusi tulokas

Tein jokin aika sitten Spotifyssä uuden musiikin kalastusreissun ja koukkuun tarttui erinomainen nuori nörttipoppibändi nimeltään Two Door Cinema.

Heidän musiikkinsa on uudenaikaista ja iloista poppia mutta kuitenkin noudattaa hyvinkin tarkasti perinteistä nörttipoppi genreä.

Tässä Maistiainen bändin tarjonnasta, ehkä heidän paras biisinsä jos minulta kysytään, Undercover Martyn.

Music Video: Two Door Cinema Club – Undercover Martyn

Spotifystä löytyy bändin koko tuotanto josta suosittelen erityisesti hienojen miksauksien vuoksi Undercover Martyn single julkaisua.

iPhone luvallista jailbreikata, Xboxia ei?

5b30afc4000183d277317e1b19caa107Yhdysvalloissa voi langeta Xbox hakkerille jopa kolmen vuoden vankeustuomio, pelikonsolin modauksesta.

Parisen kuukautta sitten Yhdysvalloissa katsottiin että esimerkiksi Iphonen jailbreikkaus on sallittua lain silmissä, eli periaatteessa älypuhelimen voi modata sellaiseksi kuin itse katsoo parhaaksi mutta tätä samaa käytäntöä ei katsota hyvällä mikäli kohde on vaikkapa pelikonsoli kuten tässä tapauksessa Microsoftin Xbox.

Yhdysvalloissa piratismia estämään tarkoitettu DMCA-laki on monisäikeinen lakipykälä jossa on eroteltu hyvin sekavasti se mitä DMCA suojaa ja mitä ei, tästä syystä laista on usein tehty mitä eriskummallisempia tulkintoja kuten juuri nytkin.

Naurettavaa tässä koko jutussa on se että kuluttaja ei saa itse päättää mitä tehdä rahalla hankitullaan laitteellaan vaan sen käyttö on tarkoin määritelty erityisillä käyttöehdoilla ja näitä ehtoja suojaa laki, periaatteessa laitevalmistaja voisi kirjoittaa vaikka kuinka mielivaltaisia vaatimuksia käytölle ja niitä olisi toteltava mikäli tuotteen hankkisi ja sitä haluaisi käyttää, jopa ihan siihen tarkoitettuun käyttöönsä.

kun käytät laitetta, myy lapsesi, hyppää kaivoon, aja pääsi kaljuksi ja juokse maraton alasti, mikäli et noudata näitä ehtoja, sinua vastaan voidaan nostaa oikeustoimet ja voit kohdata jopa 10 vuoden vankeusrangaistuksen ehtojen rikkomisesta.”

Äskeinen teksti oli keksitty mutta ehdot on hyvä lukea aina ennen kuin nykyaikana mitään laitetta ostaa.

19 lokakuuta, 2010

Gmail vaikuttanut hitaalta jo monta kuukautta

Googlen sähköpostipalvelu Gmail on ollut jo monta kuukautta harvinaisen hidas, tosin minulla on käytössä monen kansion näkymä, google talk, kalenteri ja muuta mutta vaikka palvelun latausaika olisikin hidas, ei näiden lisäosien pitäisi vaikuttaa palvelun varsinaiseen toimintaan, eli sähköpostien lukemiseen ja lähettämiseen.

Usein tulee sellainen tilanne että en saa viestejä näkyville, gmailin yläpuolelle tulee vain teksti, toimintoa ladataan ja sitten hetken päästä, toimintoa ladataan yhä…

Nyt sitten tuli varsinainen yllätys kun koko sähköpostin lähetys jäi vain yritysasteelle ja palkinnoksi sain iloisen virheilmoituksen (kuva alla)

gmail ei lähetä

Koita tässä nyt sitten tehdä enää yhtään mitään palvelun verkkoversiolla, pitäisi kai siirtyä offline clienttiin takaisin ja alkaa käyttämään imappia tai pahimmassa tapauksessa pop3;sta.

Onko muilla ollut viimeaikoina ongelmia Gmailin kanssa?

Lisätään vielä että Gmail on välillä toiminut paremmin Microsoftin selaimella kuin Googlen omalla Google Chromella, Chromella että IE;llä, basic versio on toiminut toistaiseksi ongelmitta mutta sitä ei taas haluaisi käyttää, noiden lisätoimintojen kanssa kun se on vähän niin että kun kerran on ne ottanut käyttöön, ilman ei sitten enää osaa olla :)