20 tammikuuta, 2021

#Google söi tallennuskiintiöni!

Google on muuttamassa käyttäjiensä tallennustilakiintiöitä, siten että muun muassa Google kuvien pakattujen mediatiedostojen käyttökin alkaa syömään tallennuskiintiötä. Tästä syystä minäkin aloin siistimään Google kuvat sekä Google Drive sisältöäni.

Poistin oikeastaan kaiken Google Drivestä sekä Google kuvista mutta kun tätä tein, Googlen tarjoama tallennuskiintiö alkoikin täyttymään sitä mukaan, kun sain tiedostoja palveluiden roskakoreihin. Tietenkin sen olisi kuulunut palauttaa kiintiötä käyttöön siinä vaiheessa viimeistään, kun tyhjensin roskakorit.

Sitten kävikin niin että tilini tallennuskiintiö täyttyi, enkä voinut tehdä asialle mitään. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tilini meni lukutilaan, eli siihen ei voinut lisätä mitään, ei edes sähköpostia mikä olikin kaikista pelottavin asia koko touhussa.

Se että minulta oli jäämässä sähköpostia saamatta, voi aiheuttaa monenlaisia muita ongelmia elämässäni. Ja tiesin että kyseessä on Googlen järjestelmien virheellinen toiminta mutta minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa jäädä odottamaan Googlen tuen “ehkä” tulevaa ratkaisua ongelmaani.

En siis voinut tehdä mitään muuta kuin tilata Googlelta lisää levytilaa. Tilasin edullisimman Google One paketin, 100GB 1,99 euron hintaan ja sain tilini jälleen auki ja sähköpostin vastaanottaminen oli jälleen toiminnassa.

Minusta tuntui hyvin hölmöltä se, että jouduin Onen tilaamaan, vaikka minulla on naapuritilillä rajaton tallennuskiintiö.

Kerron videolla tarkemmin mitä tein ja varsinkin sen, minkälaisen vastauksen sain Googlen tekniseltä tuelta. 

Ei kommentteja: