Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedote. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedote. Näytä kaikki tekstit

06 kesäkuuta, 2006

Nettipäiväkirjani - Toukokuu ennätyksellinen

Toukokuussa Nettipäiväkirja sai uuden kävijäennätyksen, eniten kävijöitä kiinnosti Lordin euroviisu video, joten Lordin euroviisu voitto oli myös blogille plussaa.

Toivottavasti ainakin osa kävijöistä on laittanut nettipäiväkirjani seurattujen blogien listalleen.

11 toukokuuta, 2006

Nettipäiväkirjani - postaus väärään blogiin

Olin tallentanut videopäiväkirjaan vahingossa edellisen postauksen ja hieman erilaisella tekstillä, ihmettelinkin aikani että miksei merkintää ole tullut nettipäiväkirjaani ja kirjoitin jutun uusiksi, nyt vasta huomasin että olin tallentanut sen väärään blogiin :)

Google Readerin rss feed näyttää ainakin jonkin aikaa nyt tuossa videopäiväkirjan sisällössä myös otsikon "Talossa koullut 2.0", tämä ei kuitenkaan sisällä videota eikä nyt enää yhtään mitään sillä poistin sieltä tuon postauksen.

Eli ei kannata klikkailla tuota otsikkoa juurikaan ellei halua nähdä Bloggerin virhesivua.

26 huhtikuuta, 2006

Nettipäiväkirjani - Merkittäviä muutoksia

Nettipäiväkirjaan on tehty huomattavasti muutoksia, mikäli huomaatte ongelmia blogin latauksessa tai muussa käytössä, olkaa ystävällisiä ja jättäkää komenttia tai ottakaa suoraan yhteyttä minuun.

Tässä muutoslogi:

  1. Nettipäiväkirja on saanut vierelleen Videopäiväkirjan joka löytyy osoitteesta http://videopaivakirja.blogspot.com/
  2. Nettipäiväkirjaan on lisätty PayPal palvelun lahjoituspainike jonka avulla lukija voi halutessaan tukea blogin ylläpitoa haluamallaan rahasummalla.
  3. Nettipäiväkirja on mukana Fotovistan (Pixmania) mainoskampanjassa.
  4. Nettipäiväkirjaan on lisätty enemmän integraatiota Googlen palveluihin, kuten esimerkiksi Google Readerin RSS syöte seuranta sekä Google Analytics sivun statistiikkapalvelu ylläpidon käyttöön.
  5. Nettipäiväkirjan navikointipalkkiin (oikealaita) on lisätty uusia toimintoja kuten videopäiväkirjan otsikoiden näyttö(videopäiväkirjassa nettipäiväkirjan otsikot) sekä näkyvillä ikuisesti pysyvät postaukset.

Videopäiväkirjaan on siis aikomus lisätä upotettuja YouTube (omia) videoita joita voi kommentoida ja katsoa suoraan videoblogista käymättä ollenkaan YouTuben sivustolla.

PayPalin lahjoituspainiketta odotan teidän lukijoiden painavan ja lahjoittavan minulle pienen summan jotta innostus blogiin kirjoittamisessa pysyisi vähintäänkin entisellään, huom nyt siis on myös videoita tulossa ja niitä tulee paljon kesän aikana.

Pixmania on verkkokauppa joka myy erilaisia viihde elektroniikka tuotteita kuten digikameroita, videokameroita, televisioita, tietokoneita sekä tietokoneiden oheislaitteita ynm mukavaa vähintäänkin kohtuulliseen hintaan on tutustumisen arvoinen kauppapaikka.
Jos käytätte jo kyseistä verkkokauppaa toivon että linkittäisitte itsenne kauppaan blogini kautta, mikäli Pixmania on vielä uusi tuttavuus suosittelen kokeilemaan sitä.

08 huhtikuuta, 2006

Nettipäiväkirjani - www.granstrom.tk

Nyt pitäisi blogin löytyä myös osoitteen http://www.granstrom.tk/ takaa, eli tuosta vanhasta urlista, pientä vilunkia piti tehdä jotta dot.tk hyväksyy sivun, se kun ei luota .blogspot.com loppuisiin sivustoihin, väittäen niiden sisältävän jotain heidän mielestään sopimatonta sisältöä.

Tuossa saatta olla pieni viive tietokannan päivityksen suhteen ja www.granstrom.tk saattaa vielä viedä vanhaan blogiin, yleensä kuitenkin tuo päivitys on onnistunut melko nopeasti.

08 joulukuuta, 2005

Nettipäiväkirjani - korjauksia

Kiinnostuin tuossa etsimään tuon ongelma kohdan blogini koodista joka aiheutti tuon epäyhteensopivuuden Internet Explorer selaimen kanssa.

Löysin ongelmakohdan joka oli Googlen Adsense ja Bloggerin profiili, pienensin Adsensen tilaa hieman ja sain näin reunan navigointi kehyksen omalle paikalleen.

Eli nyt blogini näkyy niin Internet Explorer kuin myös Mozilla FireFox selaimilla oikein.

Kannattaa muuten tutustua Googlen otsikko syöte palveluun osoitteessa http://reader.google.com/, päivittäkää RSS syötteenne erillisistä ohjelmista sinne niin pääsette niihin käsiksi mistä vain josta on internettiin pääsy, Googlen Reader osaa jopa soittaa ääntä joten esimerkiksi podcastien seuraaminen sitä kautta käy näppärästi.

07 joulukuuta, 2005

Nettipäiväkirjani - otsikko syöte(ATOM)

Atom otsikko syöte on nyt tullut blogiini takaisin, se löytyy osoitteesta:
http://nettipaivakirja.blogspot.com/atom.xml

Eipä tällä kertaa muuta... katoan pelaamaan Quake 4;sta.

27 marraskuuta, 2005

Nettipäiväkirjani - IE ei näytä oikein

Huomasin tuossa että Microsoftin Internet Explorer selain ei näytä blogiani oikein jostain syystä.. joten lisään koodiin niin sanotun "Explorer Destroyer" scriptin joka ehdottaa hakemaan Mozilla FireFox selaimen, jos se tunnistaa Internet Explorerin.

---------------
Lisäys
---------------
Saamani palautteen perusteella, otin kyseisen scriptin pois käytöstä, ei se näyttänyt toimivan aivan kuten olisi pitänyt. Pahoitteluni.

25 marraskuuta, 2005

DOT.TK - GRANSTROM.TK

Huomasin tuossa kummastuksekseni että en voi automaattisesti näköjään päivittää tuota granstrom.tk osoitetta osoittamaan tähän blogiin, koska dot.tk palvelu väittää sivun sisällön olevan jollakin tapaa haitallista: "According to article 14.1 of the terms and conditions of FREEDOMAIN.TK domain names we are unable to accept this URL, because the contents might contain sexually explicit products or services, or promotion for racial, ethnic or social hatred. Please change the URL and try again."

Lähetin tilanteesta kyselyn dot.tk;n asiakaspalveluun ja odotan sieltä viimeistään maanantaiksi vastausta... katsotaan nyt miten asian kanssa voidaan tai tullaan etenemään.

Blogi muuttaa jälleen

Kun aloitin TypePadilla pitämään blogia, uhoilin tuolloin että tulen TypePadin palveluita jatkamaan jopa silloin kun se muuttuu minulle maksulliseksi, nyt kuitenkin olen käynyt tarkistamassa Blogger.com palvelun nopeutta ja huomasin että hallintapaneelin lataus ei enää ole hidas ja kun Bloggerilla tosiaan pääsee editoimaan oman blogin koodia niin haluni palata Bloggeriin kasvoi entisestään, tein päätöksen jossa siirryn takaisin Blogger.com palvelun puolelle ja näin ollen jatkossa blogini päivittyy sinne.

Osoite http://www.granstrom.tk/ päivittyy näinä hetkinä siirtämään lukijat uuteen blogiin. Kaikki vanhat blogi merkinnät ovat myös bloggerissa, oikeina päivämäärinä ja kellonaikoina.

Oikea alkuperäinen blogin osoite löytyy osoitteesta http://nettipaivakirja.blogspot.com/

Mainittakoon vielä että Typepad palveluna on erinomainen, harmi vain että se on niin vanhanaikainen että todella laskuttaa blogin pitämisestä vaikka muualla kyseistä laskutusta ei enää tai koskaan käytetä.

11 syyskuuta, 2005

MSN Spaces käytön lopetus - Blogi siirtynyt uuteen paikkaan

Olen lopulta tullut siihen tulokseen että tarvitsen paremmin hallittavan ja ominaisuuksiltaan tehokkaaman blogipalvelun käyttööni.

MSN Spaces ei kykene nykyisellään minulle tarjoamaan niitä haluttuja toimintoja jotka olen löytänyt Typepad palvelusta, Typepad on erikoistunut blogien ylläpitoon ja tarjoaa muun muassa kattavia toimintoja blogien sisältöjen muokkaamiseen ja ulkoasuun ynm.
MSN Spaces ei myöskään tue täydellisesti muita kuin Microsoft Internet Explorer selainta jota harvempi käyttää esimerkiksi Linux ympäristössä tai nykyisin myöskään edes itse Windowsissa.

Typepad on kyllä maksullinen palvelu mutta katson hinnan olevan tasoon nähden paikallaan.

Uusi blogini löytyy jo http://www.granstrom.tk osoitteesta joten te jotka olette jo käyttäneet kyseistä osoitetta olette päässeet jo muutaman päivän ajan Typepadin hostaamalle blogilleni.
RSS feed osoite on luonnollisesti vaihtanut osoitetta seuraavaan: http://jannen-nettipaivakirja.typepad.com/nettipivkirjani/index.rdf <- tuo kannattaa viimeistään nyt ottaa käyttöön jos haluaa pysyä blogini menossa mukana ensimäisenä, TypePad ei tue MSN Messengeriä kuten Spaces joten siihen ei tule enää tietoa koska sivuja päivittelen, RSS Feed lukuohjelmat kyllä sen sitten tekevät.

RSS lukuohjelmaksi suosittelen ehdottomasti FeedReader sovellusta, se on ensinäkin täysin ilmainen ja toiseksi siihen on saatavilla suomeksi käännetty käyttöliittymä.

Eipä tässä sitten tänne enempää kuin nyörä kiitos ja kumarrus MSN;lle hyvästä yrityksestä.