29 toukokuuta, 2015

Nyt ottaa päähän, kiitos Googlen

Kuten useammat lukijat varmasti tietävät, olen käyttänyt blogieni julkaisutyökaluna Microsoftin Windows Live Writer editoria. Eilen 28.5. Google kuitenkin päätti että kyseisenkin ohjelman käyttämä kirjautumistekniikka ei ole enää turvallinen ja voi asettaa käyttäjän tilin vaaraan.

Ystävällisenä palveluna Google sitten päätti lopettaa kyseisen tavan tukemisen kuin seinään.

WLW: notfound: Not Found
Windows Live Writer antaa tämänlaisen virhesanoman yrittäessään julkaista blogeihin.


Joten nyt ollaan sitten Bloggerin oman naurettavan palikkaeditorin varassa ja yritetään päivittää juttuja IT Paukkuun ja satunnaisesti tänne.

Kysyin suoraan WLW:n kehittäjältä Twitterin kautta, koska mahdollinen päivitys oltaisiin ohjelmaan, jota on päivitetty viimeksi vuonna 2012 tekemässä jotta blogitileille voisi jälleen kirjautua.
Scott Hanselman vastasi että he ovat tekemässä ohjelmasta vapaan lähdekoodin versiota johon tullaan korjaamaan virheitä mutta projektin läpiviemiseen menee muutamia kuukausia. Samalla hän kuitenkin totesi Googlen rikkoneen Bloggerin kirjautumisen joka pitäisi korjata, ilmeisesti hän myös tietää että Google tekee töitä moisen eteen.

Mutta se ei auta nyt yhtään sitä tilannetta että useat tuhannet, ehkä sadat tuhannet blogistit joutuvat puremaan hammasta jokaisen julkaisun yhteydessä, johon menee varmasti triplasti enemmän aikaa kuin ennen koska Bloggerin palikkaeditori.

Vaikka jo miltei tiesin ettei ongelmaan ole olemassa selkeää ratkaisua käyttäjän puolelta, yritin kuitenkin. Kävin hyväksymässä "vähemmän turvallisten sovelluksien" kirjautumisen tililleni, tätä en kuitenkaan voinut tehdä suoraan koska kaksivaiheinen kirjautuminen oli käytössä ja ratkaisuksi ehdotettiin sovelluskohtaisia salasanoja, jotka tosin minulla oli jo käytössä.

Noh, otin kaksivaiheisen kirjautumisen pois testatakseni tätä vähemmän turvallisten sovellusten pääsyä tililleni, tuloksetta, tai noh kyllähän tuloksia tuli siitä että jokainen Google tiliä käyttänyt laite ja sovellus lakkasi toimimasta niin kauaksi ennen kuin syötin niille salasanan.

Noh koska toiminto oli tulokseton asetin kaksivaiheisen kirjautumisen jälleen päälle ja sain sovellukset toimimaan melko pian antamalla niille Googlen vahvistuskoodit kertaalleen.

Tuli Googlelta jotain hyvääkin:

Kyllähän Google teki myös hyvää eilen, julkaisemalla Android M previewin ja uuden kuvienhallinta palvelun Google Photosin, joka tosin luottaa hyvin pitkälle automaatioon, kuvien manuaalista siirtämistä ja todellista hallintaa sillä ei pääse tekemään joten parempi edelleen pitää kuvat turvallisesti Drivessä.

Google Photos kylläkin on kätevä kuvien etsinnässä, esimerkiksi jos hakuun kirjoittaa "auto" osaa se näyttää hyvin pitkälle oikein kuvat joissa näkyy auto, tosin jostain syystä se luuli miniatyyrikuvissa olevia esineitä autoiksi myös (olivat kamera ja puhelin).

27 toukokuuta, 2015

Kotiuduttu Hyvinkään matkalta

Kuvattu: 25.05.2015

Kauppakassia ja esittelen myös hieman asunnon järjestyksen muuttamista :)

Lähdin viikonlopuksi Hyvinkäälle

Kuvattu: 22 - 25.05.2015

Kävin ihmettelemässä Hyvinkäätä mutta videolle ei ikävä kyllä tullut kaupungista ensimmäistäkään videota, tässä kuitenkin jotain matkalta :)

Jatkossa kun käyn niin kuvaan enemmän :)

Oltiin myös eräällä koskella kuvaamassa mutta tuolloin oli kamerasta loppunut akku ja puhelimen Google Kamera sovellus tuhosi jälleen videon jota sillä yritin kuvata :/

21 toukokuuta, 2015

Euro Shopper Palvikinkussa suuri jänne [Kuvattu 23.09.2012]

Kuvattu: 23.09.2012
---------------------------------

Euro Shopper Palvikinkku leikkeestä löytyi lähes koko paketin pituinen luunkova jänne. Asia selvitettiin tuolloin paikallisen kauppiaan kanssa ja kummatkin osapuolet olivat tyytyväisiä lopputulokseen :)

Videota ei koskaan tarvinnut esittää mihinkään vaan kauppias uskoi asiakkaan sanaan.

Nyt kun videon löysin arkistojeni kätköistä, ajattelin sen julkaista :)

Tähän on nyt hyvä sanoa se että en ole moista jänneyllätystä löytänyt ennen tämän tuotteen ostamista enkä jälkeen. Tapaus ei säikäyttänyt minua Euro Shopper tuotteiden parista, joskus näitä vain sattuu.

29 huhtikuuta, 2015

3D testivideo ja hieman ihmettelyä

Kuvaan kyseisen videon LG Optimus 3D puhelimella eli tarkemmin P920 luurilla joka omaa stereokuvauksen.

Nykyisin varsin monella on ainakin televisio joka kykenee esittämään 3D-kuvaa, joten yllä olevan videon voi nähdä sillä "oikein" jos ei muuta välinettä löydy, tosin vaikuttaa siltä että 3D-laatu ei ole ainakaan pimeässä kovin hyvä joten kai tämä menee ihan tässäkin, itse ainakin pystyin katsomaan :)

Tässä vielä hieman lisätietoja tuosta puhelimesta: http://bit.ly/1EB1LZR

28 huhtikuuta, 2015

Kirppiksillä kannattaa käydä!

Käytiin Forssassa kirpputori Kirppiskellarissa ja tein sieltä melko uskomattoman löydön. Katso video josta selviää mitä löysin, tai no sen verran voin paljastaa että sain viidellä eurolla 55 euron arvoisen pelin =)

Olen melko varma että peli on viety kirpputorille jonkun vihaisen äidin toimesta… mukaan oli sitten myös päätynyt naurettavan halvalla myyntiin myös ehkä yksi nykyajan puhutuin ja halutuin peli :)

Käytiin sitten vielä muutama päivä myöhemmin samalta pöydältä hakemassa hieman enemmänkin pelejä, saivat minulta noin 15 euroa yhteensä jollen aivan väärin muista.

Eli ei tässä muuta voi sanoa kuin että käykää ihmeessä siellä kirpputoreilla, on siellä muutakin kuin niitä Bengalin tiikereitä, vaikka niitä lähes joka hyllyllä taas onkin ;)

23 maaliskuuta, 2015

Melkoista Google Driven tehokäyttöä

Olen nyt parisen viikkoa säätänyt Googlen Driven kanssa ja tehnyt viimein sen mitä olen suunnitellut varmaan niin kauan kuin Google Docs/Drive on ollut olemassa.

Kaikki paikalliset tärkeät tiedostot ovat vihdoin Drivessä, ei enää varmuuskopioita ja tuntien valmisteluja käyttöjärjestelmän uudelleenasennuksen vuoksi, vapaus on koittanut!

Otin Googlelta käyttöön 100GB verkkotallennuslevyn josta maksan noin 2 euroa kuukaudessa Googlelle ja tilaa on vieläkin jäljellä vaikka siirsin sinne jo kaikki paikalliset valokuvat sekä videot, multimediatiedostojen lisäksi sinne meni myös kaikki dokumenttitiedostot ja muutkin paikalliset tiedostot joita päivittäin tulee käytettyä.

Tässä vaiheessa levytilaa on vielä jäljellä noin 69 gigatavua

Ohjelmat jotka tarjoavat mahdollisuuden logittaa tekemisiä kuten viestintäsovellukset, Mircit sun muut olen ohjannut tallentamaan logit suoraan Google Driveen joten ne ovat aina ajan tasalla myös Drivessä, eikä esimerkiksi käyttöjärjestelmän uudelleenasennus vaadi logien varmuuskopiointeja enää ikinä, eikä ne myöskään katoa koskaan sillä jos vaikkapa ohjelma joskus nollaisikin login, saa aikaisemman version palautettua helposti Driven omalla versionhallinnalla, todellista vapautta!

Driven voi liittää Windowsin tiedostonhallintaan:

Sain luotua apuohjelmien avulla Windowsille myös verkkolevyaseman jolla voin hyödyntää Google Driveä kuin se olisi kotiverkon palvelimella eikä se edes ole hidas jos mounttauksesta suostuu maksamaan muutaman killingin kuukaudessa lisää, itselleni kuitenkin riittää ilmainen pääsy ja sen tarjoama nopeus, avaan Drivestä lähinnä tekstitiedostoja kun käytän sitä tiedostonhallinnan kautta.

Ei enää ärsyttäviä giffejä videotiedostojen thumbeissa:

Siirsin myös kaikki yksityiset kuva-albumini Google+ Photosista tietokoneelle jonka jälkeen uppasin ne Driveen, Google+ kuitenkin näyttää myös Drivessä olevat kuvat ja videot Photos sivun kautta. Huomasin myös että videotiedostot eivät enää vilku (gif-looppia) ärsyttävästi kun ne lepää Driven puolella ja niitä selaa Google+:sta käsin.

Drive ei kuitenkaan ole läheskään valmis:

Nyt kun olen palvelua käyttänyt tosissani, on minulla myös sanottavaa sen puutteista.

Ongelmia Drivessä nimittäin vielä on, ne on lähinnä tehokäyttäjän ongelmia, eli sellaisia joita peruskäyttäjä tuskin edes ymmärtää.

Yksi tämänlainen ongelma on tiedostojen niin sanotut timestampit eli tiedot siitä koska tiedosto on luotu ja koska sitä on muokattu viimeksi. Kun tiedoston siirtää Driveen, luodaan se sinne uutena tiedostona eikä Drive ymmärrä viedä näitä joskus hyvinkin tärkeitä tietoja mukanaan.

Esimerkiksi Word dokumenteissa on erikseen metatagit jotka tallentavat nämä tiedot suoraan tiedostoon eikä vain tiedostojärjestelmään, Drive ei silti lue tätä tietoa vaikka se olisi tarjolla, miksei?

Kun tiedoston lataa palvelusta takaisin tietokoneelle, on timestampit kadonneet mutta metatagit ovat tiedostossa edelleen joten niihin Drive ei kajoa, Google Docs muotoon muunnelluista tiedostoista en ole sitten varma koska en käännöstä itse käytä.

Onneksi kuitenkin tiedostin ongelman aikaisempien kokeilujen perusteella ja kirjoitin Drivessä jokaisen tärkeän tiedoston kuvaukseen luontipäivämäärän, tämän tein myös kuviin sekä videoihin.

Drivessä pystyy kirjoittamaan tiedostolle kuvauksen jota käytän timestampin ilmoittamiseen

Kuvatiedoston EXIF-tagit eivät näy tiedoston tietoja kentässä.Kuvatiedostojen EXIF-tietoja Drive ei myöskään näytä mutta Google+:n kautta kuvia selatessa tiedot ovat näkyvillä, tämä helpotti paljon työtäni. Videoissa ei kuitenkaan aina ole kuvauspäivämäärää joten niiden tapauksessa lisäsin tiedon kuvaukseen.

On kummalista ettei EXIF-tageja esitetä Driven tiedostonhallinnassa edes kuvan tiedot kentässä, kuvatiedosto esitetään samalla tavalla kuin mikä tahansa tiedosto, miksi?

Driven käyttöliittymä on myös hyvin pelkistetty, tärkeitä katsomiani tietoja ei kerrota suoraan käyttöliittymässä, haluaisin tietää tiedostolistauksessa muun muassa kenellä on luku/kirjoitusoikeus tiedostoon ja listaus pitäisi myös pystyä järjestämään luontipäivän mukaan eikä vain aakkos/viimeksi käytettyjen mukaan.

Google Driven tiedostolistauksen järjestysvaihtoehdot ovat turhan vajavaiset

Googlen pitäisi ymmärtää luoda käyttöliittymästä enemmän oikean tiedostohallintasovelluksen kaltainen, voivat pitää nykyisen “helpon” version peruskäyttäjille mutta me tehokäyttäjät tarvitsemme enemmän.

Puutteista huolimatta tulen pysymään Driven käyttäjänä ja elän siinä toivossa että ehkä joskus näemme Drivessä käyttöliittymän jonka minä ja varmasti moni muukin haluaa.

Google Play Music 50 000 kappaletta palveluun:

Musiikkiarkistoni

Kun Google ilmoitti lisäävänsä Google Play Music palvelunsa uppirajaa aina 50 000 kappaleeseen olin hyvin iloinen sillä nyt vihdoin koko musiikkiarkistoni mahtuu palveluun, eikä se maksa mitään!, nyt arkisto on kuunneltavissa usealla laitteella mistä tahansa kunhan on verkkoyhteys, eikä enää tarvitse pelätä niin paljon jos paikallinen arkistoni hajoaisi esimerkiksi kiintolevy rikkojen seurauksena, sillä arkiston varmuuskopiointi on hyvin kallista puuhaa.

Musiikkitiedostoja ei toki pääse plärämään tiedostohallinnan tapaisesti mutta eipä sille ole juuri tarvettakaan, kunhan ennen palveluun siirtämistä muistaa uusien kappaleiden ja albumeiden kohdalla muokata metadata kohdalleen, sillä Play Music hyödyntää niitä, varsinkin albumikuvituksessa.

Metadata tai tagit ovat kappaleissa edelleen jäljellä kun sen tallentaa palvelusta takaisin.

06 maaliskuuta, 2015

Lidl Kauppakassia 5.3.2015

Lidlin ostokset eiliseltä päivältä. Kauppakassivideoita ei juurikaan pitänyt enää tulla mutta ajattelin herätellä nostalgiaa ja tehdä videon tästäkin :)

Ostoksien jälkeen esittelen pienen ledimodin jonka tein olohuoneen television taakse, se loistaa aika hienosti varsinkin pimeässä ja ns. televisiovalon aikana, ei liian kirkkaana eikä liian haaleana.

Valot ovat alkujaan kotoisin Ikeasta mutta itse löysin ne jostakin Forssan kirpputorilta kolmella eurolla :)

…ja kyllä, pienessä maistissa olen tässä videossa.

07 helmikuuta, 2015

Lauantain aamiainen

Tämä video tulee hieman myöhässä, mutta uppasinpa nyt kuitenkin.

Tein tänään pitkästä aikaa perinteisen onko se nyt sitten amerikkalainen aamiainen? Eli pekonia ja paistettua kananmunaa, tosin en jättänyt keltuaisia ehjiksi :P

Tämänlaista aamiaista ei tosiaan tule ihan jatkuvasti syötyä, viimeksi joskus alkutalvesta tuli moinen mättö vedettyä aamupalana.

Usein menee tosiaan nuo pekonit suoraan paketista naamariin, mutta tällä kertaa tosiaan paistettiin :)

Nettiyhteydessä ongelma ja jotain muutakin

Nettiyhteydessä oli tänä aamuna jokin vakavampi ongelma sillä kuituboxi ei saanut yhteyttä operaattorin palvelimiin moneen tuntiin. Videolla kuitenkin boottaus palautti yhteydet jälleen :)

Kerron myös etten päässyt käymään eilen liikuntasalilla mutta olen kevyen treenin vetänyt kotona punnerruksien sekä kuntopyörän avulla.

Salilla käydään yleensä kuitenkin joka arkipäivä, viikonloput menee sitten hieman helpommalla aktiviteetillä.

03 helmikuuta, 2015

10 tunnin yöunet, nyt jaksaa taas :)

Tuli sitten nukuttua lähes 10 tuntia joten nyt on levännyt olo.
Päivällä sitten salille taas rääkättäväksi :)

Kuntosalilla touhuaminen vaikuttaa varsin mukavalta ja uskon että siitä tulee pidempikin tapa, ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.

Videolla mainittuja juttuja:
Adobe Flash Playerissa vakava haavoittuvuus: http://www.itpaukku.com/2015/02/adobe-flash-playerissa-vakava.html

Intel Compute Stick: http://www.itpaukku.com/2015/01/tietokone-taskuun-intel-compute-stick.html

27 tammikuuta, 2015

Olen kärsinyt lievästä “yöunettomuudesta” jo toista viikkoa

Uniongelmat ovat erittäin ärsyttäviä, varsinkin jos tahtoisi tehdä päivät jotain muutakin kuin nukkua.

Normaalisti tosiaan ei minulla näitä ongelmia juuri ole ollut, joskus aikanaan tahallisesti käänsin rytmin sellaiseksi että valvoin yöt ja nukuin päivät. Nykyään nautin siitä että olen päivisin hereillä, silloin saa yllättäen enemmän tehtyä pienemmässä ajassa.

Tämä on hieman erilainen päivitys, näitä videopäivityksiä tulee varmaankin jatkossa entistä enemmän, halu on julkaista videopäiväkirjaa kaikenlaisista askareista ja mietteistä.

18 tammikuuta, 2015

Hattuhylly tyhjäksi ja hieman muutakin siivoilua

Siivoilin ja järkkäilin eilen päivällä hieman ja sain samalla hattuhyllyn tyhjäksi kaikenlaisesta romppeesta.

Tuollainen iso hylly on ilkeä siinä mielessä että siihen kertyy ajansaatossa kaikenlaista ei sinne kuuluvaa, siellä oli nytkin kaiuttimia, Commodore pelikasetit, valokuva-albumit ja laatikot sun muuta rojua.

Heitin ison määrän kaikenlaista turhaketta roskiin nyt vihdoin.

Olen nyt kahden vaiheilla mitä tuolle tyhjälle tilalle teen, olen suunnitellut että asentaisin sinne kaikki kodin palvelimet, kuitulaatikot sun muut piiloon, jonkin kankaan taakse jonka tohon eteen laittaisin.

Tai sitten kasaan sinne jotain säilytyslaatikoita tavaralle jolle ei ole jokapäiväistä käyttöä mutta kuitenkin sellaista jota tarvitsee niin usein ettei niitä viitsi kellariin asti viedä.

Katsoo nyt mitä tuosta tulee, joskus sitten. Nyt se toimii hattuhyllynä pipoille ja käsineille ynm.. mutta on ehkä liian iso yksin siihen tarkoitukseen :)

17 tammikuuta, 2015

Google Kamera sovelluksessa vakava bugi

Google Kamera kuvakeYllätyin eilen iltapäivällä kun tarkoitus oli ottaa torstaina kuvaamani videot ulos puhelimesta ja editoida ne Youtubeen, vain huomatakseni että videot ovat käyttökelvottomassa muodossa.

Olin tallentanut videot Googlen kamerasovelluksella joka on tarjolla Google Play sovelluskaupassa kaikille Android Kitkatin omaaville Android laitteille, kamera on toiminut ennen todella hyvin ja ollut myös huomattavasti kevyempi käyttää kuin Samsungin mukana tullut kamerasovellus.

Olin asettanut Google kameraan videoasetuksiin tallennustarkkuudeksi 720p joka on mielestäni tarpeeksi riittävä tavallisiin Youtube päivityksiin. Kameran tuorein versio on kuitenkin jollakin tavalla rikki videoiden tallennuksen kohdalla, se sotkee kaikki muut videot paitsi 1080p -tarkkuuden videot mutta laskee siitäkin fps:ää huomattavasti, vaikka puhelin (samsung galaxy s4) jaksaa kuvata FullHD-tarkkuutta ainakin 30fps nopeudella.

Esittelen bugia tarkemmin alla olevalla videolla:

Toivon nyt että joku muukin kertoisi omista kokemuksistaan Google Kamera sovelluksen kanssa, oletko kohdannut samankaltaisia ongelmia?

Testasin MHL-kaapelia

Nykyään on toki mahdollista siirtää puhelimen kuva langattomasti esimerkiksi televisioon, systeemi ei aina kuitenkaan ole kaikista toimivin vaihtoehto ja viive saattaa estää kokonaan esimerkiksi järkevän pelaamisen.

MHL-HDMI- kaapeli on vaihtoehto moiseen. Sillä voi peilata puhelimen näytön sellaisenaan televisiolle, kuvaa ei ole rajoitettu tiettyihin sovelluksiin vaan kaikki mikä näytössä on, näkyy nyt myös televisiossa.

MHL on parhaimmillaan mobiilipelien kanssa:

Vaikka älypuhelinpelit perustuvatkin kosketusnäytön käyttöön, oppii sormet nopeasti käsittelemään puhelinta pelkkänä ohjaimena eikä puhelinta tarvitse tuijottaa kuten voisi kuvitella.

Esimerkiksi Angry Birds Transformers pelissä täytyy painaa kohdetta johon haluaa pelihahmonsa tulittavan, hyvin pian peliä pystyy pelaamaan todella hyvin vaikka katsookin isoa näyttöä, eikä näyttöä jota painaa, sormet vain löytävät kohteensa.

Videopalvelut toimivat hyvin myös:

Netflixin, Youtuben ja kaikkien muidenkin videopalveluiden videot päivittyvät HDMI-kaapelia pitkin 1080p täysteräväpiirtovideona myös suurelle näytölle, tässä kohtaa kuitenkin huomaa sen että ainakin testauksessa käytössä ollut Samsung Galaxy S4 saattaa hieman pudottaa MHL-näytön ruudunpäivitysnopeutta koska laite piirtää FullHD-tarkkuutta kahdelle näytölle samanaikaisesti.

Minulla ei ollut FPS-mittaria käytössä testissä joten en pysty sanomaan tarkkaa pudotusta, mutta se on hyvin pieni eikä se juuri häiritse katsojakokemusta.

Peleissä FPS-tippumista ei erottanut lainkaan, joka siten mahdollisti onnistuneen pelikokemuksen.

MHL-kaapeli tarvitsee virtaa ja se onnistuu MicroUSB-kaapelin avulla jonka voi liittää esimerkiksi television USB-porttiin, samalla MHL-kaapeli lataa puhelinta joten akku ei pääse loppumaan kesken kaiken.

MHL-kaapeleita tai adaptereita löytää edullisesti monestakin paikasta, Suomessa ne maksavat 15-20 euroon mutta Kiinasta niitä voi tilata jopa alle 5 eurolla.

Tässä video tekemästäni testistä:

MHL-kaapelia kannattaa kokeilla, sen pitäisi sellaisenaan olla standardoitu tekniikka mutta kannattaa silti ottaa ennen tilausta selvää että kaapeli varmasti toimii omassa puhelimessa/tabissa.

04 tammikuuta, 2015

Nyt sitten viikonloppu maattu kuumeessa

Eipä ollut kovin suuri yllätys että tuo täälläpäin riehunut kuumeaalto sai lopulta minutkin vuoteen omaksi.

Perjantaina tunsin kurkussa kovan kivun nielemisen yhteydessä ja arvasin että kuume on varmasti viimeistään lauantaiksi noussut minuunkin ja niinhän se olikin, ei se pahasti noussut, kovimmillaan vain 37,7 astetta mutta kyllä se aika hyvin liikkumisen asunnosta ulos esti.

Minulla unohtui puhelinkin perjantai iltana Äidilleni enkä ole sitä vieläkään saanut. Tänään se on kai haettava vaikka lämpöä on edelleen, kylläkin vähemmän kuin eilen.

Enää ei kurkkukaan ole arka mutta yskittää pirusti, jos nyt kohta muutaman Strepsilsin nappaan niin eiköhän sekin helpota pian.

Huomenna pitäisi loman jälkeen aloittaa taas juttujen teko IT Paukkuun joten parempi tässä on kuntoon tulla, muutaman jutun kirjoitin jo valmiiksi ihan varmuuden vuoksi jos kuume vaikka vielä nousisi.

Lomalla on oltu nyt siis parisen viikkoa mutta ei se oikein siltä ole tuntunut, aikaahan haettiinkin lähinnä jouluun ja uuteen vuoteen, lepoaikaa ei ole tässä “lomaillessa” siunaantunut juuri lainkaan.

01 tammikuuta, 2015

Hyvää uutta vuotta 2015!

Hyvää uutta vuotta teille kaikille! Toivottavasti teilläkin on kaikilla alkanut vuosi positiivisissa merkeissä!

Uusi vuosi käynnistyi omalta osaltani varsin mukavissa merkeissä, aattona olimme Äidillä paukuttelemassa raketteja ja muita pommeja sekä syömässä nakkeja perunasalaatilla :)

Uutta vuotta oli juhlistamassa myös Jami-poika Äitinsä ja enonsa Jeren kanssa :), yöksi menimme sitten Tiialle nukkumaan ja aamulla annoin vielä Tiian nukkua pidempään ja huolehdin Jambulista, jätkä nukahti ensimmäistä kertaa syliini, tuntui hyvältä :)

Minkälaisia pommeja meillä oli sitten?

rakettitukkuIlotulitteita meilläkin oli yllättävän paljon vaikka rahaa niihin ei palanut kymppiä paria enempää, Thunderitkin ovat saaneet paukun takaisin vaikka eihän se sitä aitoa 80-luvun tykäriä enää edes muistuta.

Meillä oli myös papatteja joita nykyään pidän korkeassa arvossa, niissä on sitä vanhanajan hauskan tuntua edelleen jäljellä ja niistä tulee ehdottomasti myös paras ruudin tuoksu :D

Meillä oli myös kaikenlaisia suihkuja ja perhosia, muutama pieni pata ja sitten niitä munakranaatit korvanneita ekokranuja jotka olivat toki kivoja mutta eivät lähelläkään nekään enää alkuperäisiä koska niistä uupuu se pieni paukahdus joka tuli koteloinnista.

Isoimmat pommit olivat kuitenkin yllättävänkin kovaäänisiä mutta valoloistoltaan mitättömiä, tämä johtuu yksinomaan Tukesista josta tuleekin mieleeni tekemäni kommentti Poliisin kuvapäivitykseen Facebookissa: “Tukes hyväksytty uusi vuosi on tylsä.”

Haista home Tukes!

Tukes on vienyt meiltä paljon pois sen yli suojelevalla toimintatavallaan, nyt isoja papatteja myydään herran jestas ISOINA KIINALAISINA, ja törkeintä on että nykynuoriso niitä myös sellaisena pitää...

Oikea kiinari on noin sormen paksuinen pommi joka jysähtää mukavasti, niissä oli varsin pehmeä jysähdys, kerran sellainen unohtui käteeni eikä se tehnyt pahaa jälkeä, käsi vain puutui hetkeksi ja enemmän se nauratti kuin pelotti. Tukes pitää kuitenkin oikeaa kiinaria vaarallisena ja laittomana ilotulitteena, myös kun kiinarit tehtiin laittomiksi, tuolloin myyjät myivät pilkkahintaan isoja määriä, laatikollisia niitä pois, tuolloin kiitimme Tukesia :D.

Muistan kun niitä löytyi vielä muutamankin vuoden päästä ties minkä laatikon pohjalta :)

Roskat roskiin:

Kun kävimme paukuttelemassa me myös veimme roskat roskikseen, toivottavasti yhä useampi ymmärtää näin tehdä, isot paukut voi viilentää ennen roskapussiin laittamista lumella tai vedellä jota varmasti löytyy ympäriltä.